Nordnet Blogi

5 vuotta Nordnetiä

Tasan viisi vuotta sitten aloitin talousasiantuntijan roolissa Nordnetillä. Täällä pidän yksityissijoittajien puolta kaikessa julkisessa keskustelussa. Enkä nimenomaisesti edusta työnantajani intressejä. Tämä tehnee työnkuvastani täysin ainutlaatuisen Suomessa.

Ei sen puoleen, että Nordnetiä tarvitsisi hävetä. Dinkelspiel-perheen yrittäjyys pitänee Nordnetin kaidalla polulla. Eikä myöskään sen puoleen, etteikö minua kiinnostaisi työpaikan yhteishenki ja yhteiseen menestykseen osallistuminen. Entisenä kilpapurjehtijana olen mielelläni miehistön jäsen.

Kyse on jostain muusta. Ajatus siitä, että sijoituspalveluyritys voi antaa riippumattomia vastauksia asiakkaiden ja julkisessa keskustelussa käsiteltäviin kysymyksiin. Näin siis, vaikka sijoituspalvelualalla vallitsee rakenteellinen, oikeastaan eksistentiaalinen eturistiriita.

Sijoituspalvelun neuvojen pitäisi vaurastuttaa asiakkaita mahdollisimman paljon. Omat voitot ovat kuitenkin aina asiakkaiden voitoista pois. Kahden prosentin vuotuiset sijoituspalvelumaksut syövät kolmessakymmenessä vuodessa helposti puolet sinulle muuten kuuluvasta tuotosta.

Siksi sijoituspalveluyrityksillä on jatkuva houkutus synnyttää sijoituspalvelumuoto tai -tuote, joka maksaa enemmän kuin sen ajateltu hyöty tuottaa. Varsinkin, kun kulutonta sijoitusvaihtoehtoa on pitkässä juoksussa, johdonmukaisesti ja varmuudella äärettömän vaikea lyödä.

Kokematonta asiakasta on lisäksi helppoa viedä. Ihmisen maalaisjärki pelaa yllättävän huonosti jonkin asian ollessa liian hyvä ollakseen totta. Tämä on yllättävän yleistä. Menestyvä asiakas voi kuitenkin myös olla kannattava asiakas, vaikka häneltä veloitettavat korvaukset ovat vaatimattomia.

Tämän ovat muun muassa Seligson, Avanza ja Nordnet sisäistäneet. Kaikki kolme tarjoavat matalakatteista palvelua. Yhtälailla kaikki kolme kuuluvat kannattavuudeltaan oman alansa ehdottomaan parhaimmistoon, noin 20–30 prosentin voittomarginaaleillaan. Kustannustehokkuus on kannattavaa.

Tämä pätee myös sijoittamiseen. Korkoa korolle -ilmiön avulla köyhäkin voi vaurastua. Nämä asiat olisin itsekin toivonut sisäistäneeni jo kauan sitten. En nimittäin kuulu niihin varallisuusneuvojiin, joilla on vähintään seitsennumeroinen sijoitussalkku.

Vaikka ymmärsin sijoittamisen lainalaisuudet jo 22 vuotta sitten, ajattelin, että ei ne ole ne pienet menot, vaan ne suuret tulot. Siispä pyrin tekemään nousujohteista uraa. Vaikka ihan hyvin siinä onnistuinkin, kulut kasvoivat lähes samaa tahtia tulojen kanssa. Hauskaa toki oli. Mutta tyhmää.

Siksi tulokulmani talousasiantuntijan roolissani on myös toisella tapaa erilainen: olen itse tehnyt kaikki tehtävissä olevat virheet, muutama bonusvirhe mukaan lukien. Ehkä juuri sen vuoksi koen varsinkin lapsille säästämisen ja nuorten talousosaamisen kehittämisen niin tärkeänä.

Ehkä myös siksi olen niin kriittinen kaikelle uudelle, mahdollisesti toimivalle sijoituskikalle. Näiden uusiutuvien keinojen nousua ja tuhoa kun on tullut seurattua jo kolmisen vuosikymmentä. Mutta joo, tehokas, sijoittamisen kolmeen kulmakiveen perustuva säästäminen on tylsää.

Sijoittamisessa keskityn näyttöön. Sijoittaja sisälläni sijoittaakin kaksi kolmasosaa kustannustehokkaasti maailmalle ja todennettuihin faktorimalleihin, eli passiivisesti. Kolmasosa menee sitten aktiivisesti kehittyville markkinoille ja vaihtoehtoisiin kohteisiin, kuten Smartteihin.

Aina kuin voin, hyödynnän kasvuosuudellisia ETF-rahastoja, joissa sijoittamisen kokonaiskulut ovat huomattavasti pienemmät, kuin jos sijoittaisin suoraan osakkeisiin. Suorat osakesijoitukset ovat niistä kiinnostuneille ihan ok, itse en vain halua kantaa siitä seuraavaa epäonnistumisen riskiä.

ETF-rahastot ovat jatkaneet yleistymistään ja aikoinaan Helsingin pörssiin listaamallani OMXH25ETF:llä on ikää jo lähes 20 vuotta. ETF:t helpottavat pitkäjänteistä säästämistä ja monet vanhemmat ovat kasvavassa määrin aloittaneet säästämään lapsillensa toisenlaista tulevaisuutta.

Vaurastuminen kuuluu kaikille. Siinä hengessä pyöritämme myös #rahapodi-podcastia, jossa pyrimme tuomaan faktaa ja huumoria sopivassa suhteessa keskenään. Vaikka tehokas sijoittaminen on tylsää, säästämistä ja talousaiheita yleisestikin käsittelevän podcastin ei tarvitse olla sitä.

Podcastin ja tämän blogin lisäksi häärään myös jatkossa Twitterissä, erinäisissä tilaisuuksissa esityksiä pitämässä, sekä toisinaan perinteisen printtimedian sivuilla, Radiossa ja TV:ssä. Nämä viisi vuotta Nordnetillä ovat melkein tehnyt minusta jo mediakelpoisen. Onneksi vain melkein 😉

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

3
Jätä kommentti

avatar
uusin vanhin tykätyin
Teemu P.
Vieras
Teemu P.

Kiitos Martinille ja Miikalle hyvästä podcast-showsta. Nordnet auttoi minut sijoittajan polulle vuosia sitten, ja olen siitä todella kiitollinen. Kolikon kääntöpuolella on toki se ikävä fakta, että Nordnet on jäänyt hintakilpailussa jälkeen perinteisistä toimijoista. Kun aloitin sijoittamisen NN:n kautta, niin hintataso oli kilpailukykyinen, nykyisellään osakkeet vaihtavat halvemmalla omistajaa sekä Nordeassa että Osuuspankissa, puhumattakaan vaikkapa Degirosta. Huomasin tämän äskettäin, kun ostin jenkkipörssistä erästä osinko-osaketta noin 2000 USD:n arvosta – Nordnet nappasi tästä kaupasta 15 euroa välityspalkkion, kun vaikkapa Osuuspankki veloittaisi lähes puolet vähemmän (8 euroa). Lisäksi nuo edellä mainitut kivijalkapankit tarjoavat 1%:n kulurakennetta pikkukaupoille ja mahdollistavat piensijoittajalle edullisen ajallisen hajautuksen, Nordnetissa ei… Lue lisää >>

Pekka
Vieras
Pekka
Moi, ensinnäkin kiitokset rahapodista. Toisekseen ainakin tuon työsopimuksesi mukaan olisi vasta 4 vuotta kuitenkin uraa Nordnetissä?

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link