Nordnet Blogi
Martin Paasi
Talousasiantuntija

”Aktiivinen salkunhoito on kannattavaa”

Vertailuindeksin voittaminen on mahdollista. Oksaharju puhuu meillä siitä, joten osittain siksikin olen keskittynyt siihen mikä toimii parhaiten useimmille sijoittajille. Siis korkeintaan kahden käden sormilla laskettavissa olevia sijoittajia lukuun ottamatta meille kaikille muille. Hyvin harvat ovat pystyneet lyömään omia sijoituksia hyvin kuvaavaa vertailuindeksiä – johdonmukaisesti – yli kymmenen vuoden ajan.

Kuulen usein väitettävän, että vertailuindeksin tai kustannustehokkaan indeksirahaston tuotto on helppo lyödä. Tällainen väittämä on älyllisesti vaarallinen, koska tilastot väittävät jotain muuta. Lisäksi ”vertailuindeksin lyöminen” riippuu ratkaisevasti kolmesta asiasta.

  1. Ensinnäkin, onko vertailuindeksissä huomioitu osingot? Usein näin ei ole, vaikkakaan esimerkiksi rahastojen osalta salkun tuoton vertailemista hintaindeksiin ei juurikaan enää näe.
  2. Toiseksi, vastaako vertailuindeksi sijoitustoimintaa? Esimerkiksi vertaamalla Small Cap Value -sijoittamista samaisen markkinan yleisindeksiin, kuka tahansa voi voittaa indeksin.
  3. Kolmanneksi, onko indeksiä voitettu muuta kuin sattumanvaraisesti? Sattumanvaraisuuden poistamiseksi tarvitaan vähintään 10 vuoden vertailujakso. Valitettavan usein otsikoita revitellään edelleen kolmen vuoden tuottoluvuilla.

Mikäli yllämainitusta huolimatta olet saanut oikeudenmukaista vertailuindeksiä parempaa tuottoa, yli kymmenen vuoden ajalta, olet todennäköisimmin joko sijoittanut Berkshire Hathawayhin, kehittyville markkinoille tai johonkin muuhun tehottomammassa seurannassa olevalle ”markkinalle”. Muussa tapauksessa joko huijaat itseäsi, tai sitten olet yksi muutamasta elossa olevasta todellisesta sijoittajagurusta.

Jälkimmäisessä tapauksessa – ole yhteydessä 🙂

 

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Adobe Stock.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jätä kommentti

2 kommenttia kirjoituksessa "”Aktiivinen salkunhoito on kannattavaa”"

avatar
Suodata::   uusin | vanhin | tykätyin
Sampo
Vieras

Helpot vaihtoehdot

1) kopioi Inderesin salkku tai Kim Lindströmin salkku
2) sijoita indeksiosuusrahastoon, mikä poimii arvo-osakkeet
3) koosta itse salkku, josta pudotat luuserit pois (ne yhtiöt jotka eivät ole voitollisia eivätkä jaa kunnon osinkoja vuodesta toiseen)

Vaikea vaihtoehto

4) opiskele itse arvo-sijoittajaksi ja seuraa markkinaa joka päivä

Indeksistä noin puolet tuottaa vähemmän kuin indeksi itse. Indeksi on keskiarvo. Jos indeksissä on 30 yhtiötä – kuinka vaikeaa on todella poimia ne luuserit? Se ei ole vaikeaa. Jotain pitää toki tietää sijoittamisesta.

Jupe
Vieras

Mistä löytää lindströmin salkun?

wpDiscuz

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa

Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.