Nordnet Blogi

Anneissa kaupantekomahdollisuuksia

Kommentissamme 14.10.2013 (”Antipäätökset kertovat usein ongelmista”) kerroimme, kuinka uusmerkintä eli maksullinen osakeanti vielä pari vuosikymmentä sitten oli hyvä uutinen, joka näkyi kurssinousuna. Tilanne on tänään lähes päinvastainen. Annin järjestäminenhän katsotaan kielivän rahoitusvaikeuksista. Hyvässä muistissa on vielä Talvivaaran keväinen anti, jossa kerättiin markkinoilta peräti 261 miljoonaa euroa. Uskomatonta kylläkin siitä on vain rippeet jäljellä puoli vuotta myöhemmin. Vaikka maksullinen anti ei ole enää osakkeenomistajalle ilouutinen, se tarjoaa kuitenkin tavallisuudesta poikkeavia ansaintamahdollisuuksia valppaalle sijoittajalle. Näin on myös ollut viime aikojen anneissa.

Technopoliksen uusmerkintä, jossa viidellä vanhalla osakkeella saa merkitä kaksi uutta 3,29 euron kappalehintaan, jatkuu vielä tulevan viikon aikana. Technopolis ei kuulu pörssin rupusarjaan kuten ei myöskään Citycon, mutta kuitenkin kummatkin yhtiöt ovat tehtailleet anteja hengästyttävään tahtiin. Technopoliksen meneillään oleva anti on 2000-luvulla neljäs maksullinen merkintäoikeusanti ja kolmastoista, mikäli myös laajalle merkitsijäjoukolle järjestetyt suunnatut annit lasketaan mukaan.

Technopoliksen anti on hyvä esimerkki siitä, kuinka ihmeellisiä kurssivaikutuksia tällaisella riskipääoman hankinnalla voi olla. Annista ilmoitettiin 4.11.2013 ilman minkäänlaista mainittavampaa kurssireaktiota. Päivän päätöskurssi oli merkintäoikeuksineen 5,00 euroa eli samalla tasolla kuin aikaisempina päivinä. Merkintäoikeuden teoreettinen arvo oli tässä vaiheessa 0,49 euroa. Seuraavana päivänä, kun merkintäoikeus ei enää sisältynyt kurssiin, päätöskurssi oli peräti 4,88 euroa eli todellisuudessa vertailukelpoinen noteeraus oli noussut päivässä peräti kahdeksan prosenttia. Ilmeisesti monelta oli jäänyt huomaamatta, että kuponki oli irroitettu osakkeesta.

Seuraavina päivinä osakkeen hinta valui hitaasti alaspäin ja välittömästi ennen annin alkua 11.11.2013 kurssi oli 4,50 euroa. Seuraavana päivänä merkintäoikeustulva painoi kurssin tuntuvasti alaspäin, kuten maksullisissa anneissa yleensä käy. Pohja saavutettiin 15.11.2013, kun osake kävi alimmillaan 4,06 eurossa. Laskua oli siis tuolloin kokonaista 17 prosenttia kymmenen päivää aikaisemmin vallinneelta tasolta. Siitä huolimatta merkintäoikeus pohjahintaansa 0,30 euroa oli vielä edullisemmin hinnoiteltu. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, Technopoliksen kurssi tulee ehkä jo lähipäivinä toipumaan, kun merkintäoikeuksien aiheuttama myyntipaine lakkaa.

Mitä opimme edellisestä? Niin Technopoliksen kuin muidenkin yritysten maksullisissa anneissa kannattaa useimmiten myydä osakkeensa ennen merkintäajan alkua ja ostaa osakkeet takaisin annin aikana. Järkevintä on monestakin syystä ostaa merkintäoikeuksia ja merkitä niillä osakkeita. Ensinnäkin kupongit ovat paljon likvidimpiä ja usein myös laskennallisesti edullisempia kuin vastaavat osakkeet. Lisäksi saa enemmän osakkeita ilman merkintäoikeuksia merkitsemättä jääneistä osakkeista, jotka yleensä jaetaan käytettyjen merkintäoikeuksien suhteessa.

Pahoissa rahoitusvaikeuksissa oleva Ixonos järjestää jo toisen merkintäetuoikeusannin kuluvana vuonna. Uusmerkintä on käyttäytynyt vielä kummallisemmin kuin Technopoliksen anti. Anti, joka alkoi 19.11.2013, liudentaa hurjasti vanhojen osakkeenomistajien omistusta, sillä yhdellä vanhalla osakkeella saa merkitä 11 uutta osaketta 0,07 euron kappalehintaan. Annin aikana merkintäoikeus on ollut lähes arvoton, joten kupongeilla merkityn osakkeen kokonaishinta nousee vain hieman yli 0,07 euroa. Samanaikaisesti vanhan, todellisuudessa täsmälleen samanarvoisen osakkeen hinta on ollut merkintäaikana 0,12-0,19 euroa, ja välittömästi ennen merkinnän alkua parhaimmillaan peräti 0,28 euroa, siis lähes nelinkertainen annin kautta merkittyyn osakkeeseen verrattuna. Omituista kylläkin ilmoitus annista aiheutti ensin jyrkän kurssinousun.

Edellä kaltaisiin hintaeroihin ei löydy mitään järjellistä syytä. Taustalla lienee monen osakkeenomistajan haluttomuus osallistua antiin, jolloin kupongit myydään hinnasta välittämättä. Rationaalisessa pörssissä tämän pitäisi kuitenkin johtaa siihen, että myös vanhan osakkeen kurssi tulee alas. Tässä tapauksessa voi siis suositella, että myös merkinnän aikana kannattaa myydä kaikki vanhat osakkeet ja käyttää nekin varat uusien osakkeiden merkintään.

Mikäli yhtiö ei uskalla ottaa sitä riskiä, että merkintäoikeustulva romahduttaa osakekurssiin, se voi myös järjestää suunnatun annin yleisölle. Tällöin merkintähinta muodostaa käytännössä alarajan kurssille. Näissäkin anneissa olisi syytä suosia vanhoja osakkeenomistajia ylimerkintätilanteessa. Esimerkiksi Componenta, Efore, Glaston ja Tulikivi ovat vastikään turvautuneet yleisölle suunnattuihin anteihin.

Omistamme osakkeita Ixonoksessa ja Tulikivessä.

Kim Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
1 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
27.11.2013 10:57
Mikä on verotuksen vaikutus tuohon “myyntisuositukseen”? Eli eikö ole kuitenkin edullisempaa ostaa suoraan niitä halvempia osakkeita niilläkin rahoilla, jotka myydessä menisivät verottajalle?

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.