Nordnet Blogi

nuoretos

Verkosto nuorille osakesäästäjille

Nuoret osakesäästäjät on verkosto, joka on tarkoitettu enintään 30-vuotiaille sijoittamisesta ja oman taloutensa edistämisestä kiinnostuneille nuorille. Nuoret Osakesäästäjät on toiminut omana verkostonaan Osakesäästäjien Keskusliiton yhteydessä nyt reilun vuoden.

Katja ja Raoul kuuluvat Nuoriin osakesäästäjiin, ja tulevat jatkossa avaamaan ajatuksiaan rahasta, sijoittamisesta ja muista oman talouden hallintaan liittyvistä asioista Nordnet Blogissa #NytPuhutaanRahasta-teeman alla.

Katjalla sijoittamiseen ja raha-asioihin liittyvät asiat ovat vuosien mittaan kehittyneet harrastuksesta ammatiksi.

“Minulla on ollut onni, että isä on opettanut näitä asioita lapsena. Talousasioista huolehtiminen on vähän kuin liikunta. Jokaisen on sitä oman hyvinvointinsa johdosta tehtävä, mutta jollekin sijoittamisesta tulee isompi himo.

Kiinnostus näihin asioihin ei ole maaseudulla hevostallilla kasvaneelle nuorelle mitenkään itsestään selvää. Menin aikoinaan oikikseen, kun en oikein tiennyt, mitä elämältä halusin. Pankkialan opiskeluaikaisten osa-aikatöiden ja valmistumisen jälkeinen työskentely rahastoyhtiössä kuitenkin sytytti isomman kipinän. Tätä nykyä teen töitä sijoittamiseen liittyvän juridiikan parissa. Finanssiala on kansainvälinen ympäristö, jolla on suuri yhteiskunnallinen merkitys ja jossa asioita tapahtuu hurjaa vauhtia.

Aluksi sijoittamisen tavoitteena on ollut oman asunnon hankinta ja saada opiskeluaikoina jotain pientä extraa. Tätä nykyä sijoittamiseni tarkoituksena on sivutienestien lisäksi vahva kiinnostus liike-elämään ja yritysten rooliin yhteiskunnassa.”

Raoul on kauppatieteiden opiskelija, osa-aikainen yrittäjä, Nuorten Osakesäästäjien aktiivi sekä yritysyhteisö Boost Turun rahastonhoitaja.

”Sijoittamisen aloitin varmaankin 16 ikävuoden tienoilla. Kiinnostukseni rahaa ja taloutta kohtaan on aina ollut suuri. Sitä kautta sijoittamisesta on tullut osa jokapäiväistä elämääni, vaikkakin olen hieman laiska seuraamaan pörssikursseja päivittäisellä tasolla. Oma sijoitusstrategiani on suhteellisen tylsä: osta ja pidä sekä painota indeksisijoittamista. Tavoitteenani on saada suomalaiset nuoret vaurastumaan ja muuttaa suomalaista kulttuuria raha-asioiden ympärillä.”

Blogissa tekstien aihealueet pyörivät sijoittamisen, rahan ja talouden ympärillä. Tavoitteena on tuoda nuorten ääntä esiin ja muutenkin käsitellä nuoria ja esimerkiksi opiskelijoita koskettavia jokapäiväisiä asioita.

Osaamisalueet

Osakkeet, sijoittaminen ja säästäminen.

Artikkelit käyttäjältä nuoretos

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa

Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi,
klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi,
klikkaa tästä.
Tilaa
close-link