Nordnet Blogi

Comptelilta superosinko?

Comptel myi Axioss-ohjelmistonsa Ciscolle. Kaupasta tulee rutkasti lisää rahaa Comptelin ennestäänkin pulleaan kassaan.

Ohjelmistoyhtiö Comptel ilmoitti maanantaina myyvänsä Axioss-ohjelmistonsa Ciscolle 21,3 miljoonalla eurolla. Minulla ei ole kompetenssia arvioida sitä, kuinka ohjelmiston myynti vaikuttaa Comptelin strategiaan, mutta luotan, että yhtiön hallitus on harkinnut asian perusteellisesti.

Kauppa alentaa Comptelin kuluvan vuoden liikevaihtoa yhtiön arvion mukaan noin kahdella miljoonalla eurolla. Tiedotteesta ei käy ilmi, miltä ajalta Axioss-myynti kirjataan Comptelille, milloin se siirtyy Ciscolle. Jos kaksi miljoonaa euroa olisi reilu kolmannes kuluvan vuoden Axioss-liikevaihdosta, Axiossin osuus Comptelin koko vuoden liikevaihdosta olisi noin 15 prosenttia. Kustannustasoa kauppa ei laske, koska Comptel suunnittelee lisäpanostuksia.

Kaupassa Comptel saa Ciscolta 21,3 miljoonaa euroa käteistä, ja kaupan ”nettovaikutus” liikevoittoon on 8,5 miljoonaa euroa. Tulkitsen tiedotteen muotoilun tarkoittavan sitä, että kaupan yhteydessä tehdään jokin alaskirjaus, jonka jälkeen kauppahinta on 8,5 miljoonaa euroa tasearvoa enemmän.

Kaupan myötä Comptelin kassa paisuu entisestään. Kesäkuun lopussa Comptelilla oli 37,3 miljoonaa euroa lyhytaikaisia varoja (rahavaroja ja saamisia), kun taas lyhyt- ja pitkäaikaisten velkojen yhteismäärä oli 27,0 miljoonaa. Axioss-kaupan myötä pitkäaikaisia varoja (kuten aineettomia oikeuksia ja liikearvoa, joista Comptelin pitkäaikaiset varat lähinnä koostuvat) muuttuu käteiseksi, joten nettokassa paisuu entisestään.

Comptelilla on omat osakkeet pois lukien vajaat 107 miljoonaa osaketta, joten ilman kauppaakin sen osakekohtainen nettokassa oli lähes kymmenen senttiä. Kassavirta on positiivinen.

Jos Comptelilla ei ole investointisuunnitelmia, se voi hyvinkin maksaa ensi keväänä osakekurssiinsa nähden poikkeuksellisen muhkean osingon. Jo tänä keväänä maksetulla neljän sentin osingolla Comptelin osinkotuotto kipuaisi nykyisellä 57 sentin kurssilla seitsemään prosenttiin. Axioss-kaupan myötä Comptel nousi ilman muuta potentiaaliseksi ensi kevään osinkoyllättäjäksi.

Omistan Comptelin osakkeita. En omista Ciscon osakkeita.

/Karo Hämäläinen

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.