Nordnet Blogi

Hälytyskellot soivat Nokian Renkaissa

Seuraan jatkuvasti ostokohteiden listallani olevien pörssiyhtiöiden johtamista, koska yritysjohdon laatu ja ylimmän johdon oma merkittävä taloudellinen sitoutuminen johtamaansa yhtiöön ovat sijoitustuottojen kannalta ratkaisevia laadullisia tekijöitä. Valitettavasti havaitsin viime viikolla salkkuyhtiöni Nokian Renkaiden johtoryhmän kiireen realisoida yhtiön osakekurssin kehitykseen sidottuja optioitaan, jotka umpeutuvat vasta ensi vuoden puolivälissä. Mistä tämä kertoo?

Nokian Renkaiden ylin johto on myynyt kesäkuun 6. ja 7. päivä 2010 A-sarjan optioitaan yhteensä 79.000 kappaletta. Yhden option kaupankäyntihinta on liikkunut kuluvan kuukauden alkupuolella noin 17 EUR tuntumassa. Kertomalla myytyjen optioiden määrän yhden option keskimääräisellä hinnalla saan optiomyyntien kesäkuun arvoksi yli 1,3 mEUR. Väärien tulkintojen välttämiseksi korostan, etten ole ollut itse toteuttamassa näitä kauppoja. Huoleni käy ilmi Nokian Renkaiden julkisesta sisäpiirirekisteristä, johon kaikki halukkaat voivat tutustua rengasvalmistajan sijoittajasuhdesivuilla.

Sisäpiirirekisterin mukaan Nokian Renkaiden johdon optiomyynnit ovat keskittyneet kuluvan kesäkuun aikana vain kahdelle avainhenkilölle: toimitusjohtaja Kim Granille (54.000 kappaletta eli noin 918.000 EUR) ja konsernin kannattavimman yksikön eli henkilöautonrenkaiden johtaja Rami Helmiselle (25.000 kappaletta eli noin 425.000 EUR). Summien suuruusluokkaan viitaten optiomyynnit eivät liity yritysjohdon kesälomamatkojen rahoittamiseen, vaan ne ovat hyvin kantaaottavia ja näkemystä sisältäviä. Joka itselleen muuta väittää, on totaalisen väärässä.

Optiomyynneistä tekee poikkeuksellisen mielenkiintoisen se, että Nokian Renkaat ohjeistaa tuleville vuosineljänneksille selvästi kohenevaa tuloskehitystä, erityisesti muutaman hyvin heikosti sujuneen osavuoden jälkeen. Kun tämän yhdistää siihen, että 2010 A-sarjan option merkintäaika päättyy vasta vuoden päästä päivämäärällä 31.5.2014, on yhtälö vähintäänkin mielenkiintoinen. Nokian Renkaiden toimiva johto toimii siis omilla rahoillaan vasten muille sijoittajille antamaansa taloudellista ohjeistusta, jota kuvasin yksityiskohdittain erillisessä blogimerkinnässä reilu kuukausi sitten. Kesäkuun alun optiomyynnit on tehty laskevaan osakekurssiin, joten johdon välitön myyntihalu paistaa läpi.

Mitä ilmeisimmin yhtiön ylin johto ei näe osakkeessa enää merkittävää nousuvaraa, vaikka optioita voisi omistaa vielä useamman osavuosijulkistuksen ja yhden tilinpäätöksen yli. Tai vaihtoehtoisesti johto on menettämässä uskonsa sijoittajille arvopaperimarkkinalain mukaan antamaansa tulevaisuuden ohjeistukseen. Jälkimmäisen vaihtoehdon osoittamisessa heittäisin ikävän varjon Nokian Renkaiden johdon niskaan esimerkiksi sisäpiirintiedon hyödyntämiseen liittyen, joten annan jokaisen lukijan tulkita itse, mihin johdon viimeisimmät optiomyynnit pohjautuvat.

Aivan yleiselläkin tasolla yritysjohdon merkittävät optio- ja osakeomistukset johtamassaan pörssiyhtiössä ovat olennaisia arviointikriteerejä osakkeenomistajan näkökulmasta. Miksi piensijoittajan tulisi laittaa rahojaan pörssiyhtiöön, jonka johto sijoittaa omat varansa muualle? Pohtimisen arvoinen on lisäksi kysymys siitä, kuka tietää pörssiyhtiön reaaliaikaisen tilanteen parhaiten. Löytyykö vastaus analyytikosta, bloggaajasta, piensijoittajasta vai pörssiyhtiön kaikkiin tunnuslukuihin päivittäin käsiksi pääsevästä yritysjohtajasta? Oikeaa vastausta ei tarvinne ääneen korostaa, joten on selvää, kenen toimia erityisesti lyhytjänteisen sijoittajan on syytä seurata.

Piensijoittajan näkökulmasta Nokian Renkaiden osakkeiden kaupankäyntiä on mahdollista ajoittaa esimerkiksi toimitusjohtaja Granin liikkeiden mukaan. Perustan tämän siihen, että hän on ollut yhtiön palveluksessa jo vuodesta 1995 lähtien. Kuka tuntisikaan yhtiön ja sen tulospotentiaalin nykytilanteen Grania paremmin?

Taustalta on tuotava toki esiin myös se tosiasia, että Venäjän automarkkina on osoittanut viime kuukausina selviä jäähtymisen merkkejä. Kuukausitasolla automyynnin kehityskaari on kääntynyt laskutrendille suhteessa edellisvuoden vastaaviin ajankohtiin. Listaan seuraavaksi autokaupan kuukausittaisen muutosvauhdin Venäjällä viimeisten 12 kuukauden ajalta:

6/2012 +10,0%
7/2012
+14,0%
8/2012
+15,1%
9/2012
+10,0%
10/2012
+5,0%
11/2012
+0,3%
12/2012
+1,0%
1/2013 +5,0%
2/2013
+2,0% (käänne laskuun)
3/2013
-4,0%
4/2013
-8,0%
5/2013
-11,8%

Venäjä muodosti Q1/2013 aikana Nokian Renkaiden myynnistä ennätykselliset 52 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että maantieteellisenä alueena Venäjän kehitys on lyhyellä aikavälillä varsin ratkaiseva Nokian Renkaiden tuloskasvun osalta. Lukujen valossa on ikävää todeta, että rengasmyynti on Venäjällä vahvasti sidoksissa autokannan laajenemiseen. Kun minä ymmärrän sen, tietää saman asian toki myös konsernin johto optiomyyntejä pohtiessaan.

Itänaapurissa selvään laskuun kääntynyt automyynti ei ole kuitenkaan – ainakaan toistaiseksi – välittynyt Nokian Renkaiden pörssille antamaan taloudelliseen tulevaisuuden ohjeistukseen. Yhtiö julkaisi Q1/2013-tulosraporttinsa 30. huhtikuuta, jolloin tulevaisuuden näkymistä kerrottiin seuraavaa:

”Vuonna 2013 yhtiöllä on edellytykset kasvattaa maltillisesti liikevaihtoa ja liikevoittoa vuoteen 2012 verrattuna. Ensimmäisen neljänneksen tulosten vuoksi ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan kuitenkin olevan heikompia kuin vuonna 2012.”

On huomionarvoista, että Nokian Renkaiden nettotulos laski alkuvuonna selvästi vuoden 2012 vastaavasta ajankohdasta – aivan kuten virallinen ohjeistus antaa ymmärtääkin. Annettuun ohjeistukseen yltäminen vaatii kuitenkin tuloskehityksen merkittävää vauhdittumista loppuvuoden 2013 aikana. Edellä esitetyn Venäjän automarkkinan kehityksen perusteella haasteita näyttäisi riittävän matkalla kohti kunnianhimoista tavoitetta.

Toimitusjohtaja Granin mittavat optiomyynnit eivät ainakaan luo lisää uskottavuutta annettujen tulevaisuuden näkymien saavuttamiselle. Jos Nokian Renkaat laskee kuluvan vuoden ohjeistustaan Q2/2013-tulosjulkistuksen yhteydessä 9. elokuuta, jää optio-episodista hieman karvas sivumaku ainakin allekirjoittaneen suuhun. Onko sijoittajille maalattu liian ruusuista ja optimistista arviota yhtiön lähitulevaisuudesta? Ja jos näin on, niin eikö johdon kuuluisi luopua optioistaan vasta tulosennusteen mahdollisen alentamisen jälkeen, eikä ennen sitä?

Historian havinoihin liittyen palautan lopuksi mieleen, että Nokian Renkaiden johto ”onnistui” optiomyynneissään ajoituksen osalta täydellisesti kesällä 2005, pari kuukautta ennen osakekurssin 50 prosentin romahdusta negatiivisesta tulosvaroituksesta. Jos historia toistaa itseään nyt kahdeksan vuotta myöhemmin, tulen lainaamaan Oscar-voittaja Michael Moorea: ”Shame on you, Mr. Gran, shame on you”.

Arvopaperimarkkinalainsäädännön noudattamista valvovalle viranomaiselle riittäisi mielestäni työsarkaa, jos spekuloitu negatiivisen tulosvaroituksen skenaario toteutuu loppukesän aikana. Osakkeenomistajan, kuten minun, näkökulmasta harkittavaksi jää lakiteknisten seikkojen lisäksi myös moraalinen ulottuvuus yritysjohdon asemassa. Mitä jää jäljelle, jos menetät itsekunnioituksesi?

Kirjoittajan toisen sijoituskirjan Hajauta tai hajoa (311 s.) ennakkomyynti on alkanut!

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Kirjoittaja omistaa Nokian Renkaiden osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju). Kuvamateriaalin lähde coloribus.com.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

8
Jätä kommentti

avatar
uusin vanhin tykätyin
Nimetön
Nimetön
Taisi NRssä tulla muulle yritysjohdolle hikiset ajat parille kvarttaalille. Ei kiinnostaisi olla sen housuissa jonka alueelta on ensimmäisenä mahdotonta lakaista piiloon mahdollista ohjeistuksen vastaista kehitystä. Harmi jos Suomessa saa samaan aikaan virallisesti olla optimisti, mutta omilla rahoilla ottaa hatkat ilman seuraamuksia.
Nimetön
Nimetön
Menee entistä mielenkiintoisemmaksi. Blogikirjoituksesi jälkeen sisäpiiri on jatkanut optioiden myyntiä isolla kädellä. 16.6. A-sarjan optioita oli johtoryhmän omistuksessa 111 718 kpl ja tänään puolet vähemmän 55 794 kpl
Nimetön
Nimetön
Voimakkaasti kantaa ottava kirjoitus! Hienoa ja rehellistä tekstiä. Arvostan sinun blogisi erittäin korkealle! Erittäin mielenkiintoista mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En valitettavasti usko, että marginaalit pysyvät ikuisesti korkealla bulkkituotteen valmistamisessa. Kuluttajana en ole vakuuttunut siitä, että Nokian Renkaiden tuotteet ovat hintapreemion arvoisia. Venäjä etumatka tulee kutistumaan, kun isot pelurit tuovat tehtaansa Venäjälle. Tähän asti Nokian Renkaat ovat tehneet kaiken hienosti mutta uusi kani pitäisi vetää kohta hatusta!
Nimetön
Nimetön
JO kirjoitti toissasyksynä, että NRE on huolestuttava sijoituskohde 25 euron tasolla, koska johto myi osaketta isoja määriä, muistanko oikein? Jos olisin tuolloin ostanut, ei harmittaisi vieläkään 🙂
Nimetön
Nimetön
Of course I rode in to work and back. Why not? I had to plow thguorh the drifts this morning, of course, and they did not clear the snow off the sidewalk on the bridge (still), so I rode in the traffic lane (again) and only had one psycho lay on the horn for 1/2 mile or so. The bridge is 105 feet wide-you would think that he could pass? Good thing I have a 12 volt lighting system on my winter bike-I mounted a freeway blaster car horn (125 dbl). Great fun!!!
Nimetön
Nimetön
Asiasta kolmanteen. Taisit joskus kirjoitella cokiksesta ja myös muistaakseni omistat tätä firmaa. Nyt treidaa siinä 40 USD pinnassa. Minkälainen on näkemyksesi nykyisestä hintatasosta, p/e on hieman korkeahko, mutta tulos ja liikevaihto on vissiin kasvussa. Näkisitkö järkevänä aloitella ostoja näiltä tasoilta?
Nimetön
Nimetön
Sijoittelija: Kuten muidenkin blogimerkintöjeni kommenteissa olen todennut, en voi tällä hetkellä valitettavasti ottaa kantaa yksittäiseen yhtiöön puhtaasti sijoituskohteena. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että omistan The Coca-Cola Companyn osakkeita edelleen. Viimeisimmän hankintani olen suorittanut noin $37 hintaan, minkä jälkeen osakkeesta on irronnut parit osingot.
Nimetön
Nimetön
No niin, näin se vaan kävi toteen blogistin ennustus tänään. Toivoisinkin Jukalta aktiivista otetta jatkossakin tämän tapauksen tutkimisessa ja esille tuomisessa. Sen verran tuottamukselliselta tapaukselta vaikuttaa tämä näin entisen osakkeenomistajan silmin. Valvova viranomainen tuskin tässäkään asiassa näkee mitään väärää (ns. maan tapa), mutta hyvä että Etelärannan saunailloista ja vapaamuurarikerhoista riippumattomat blogistit nostavat näitä asioita esiin.

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.