Nordnet Blogi

Joku sanoo asian niin kuin se on: ”Tallettaja on sijoittaja”

”Harvat taloustieteen aihealueet ovat epäselvempiä ja sekavampia kuin raha. (…) Kaikista taloustieteellisistä ongelmista raha on mahdollisesti kaikkein sekavin, ja ehkäpä se missä tarvitsemme kaikkein kipeimmin uusia näkökulmia. Raha on sitä paitsi talouden alueista valtion vuosisatoja jatkuneisiin sekaantumistoimenpiteisiin peittynein ja kietoutunein.”

Murray N. Rothbard, Mitä valtio on tehnyt rahallemme? (2009 [1963], 14)

”Aikalaistemme on erittäin vaikea kuvitella vapaan pankkitoiminnan edellytyksiä, koska he ottavat valtion puuttumisen pankkitoimintaan annettuna ja välttämättömänä.”

Ludwig von Mises, Human Action: A Treatise on Economics (1949 [1998], 444)

Evli Pankki Oyj:n toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki oli minulle entuudestaan tuttu lähinnä vain joistakin satunnaisista Suomen vainhoitotoimialan muutoksia ja uutta Evlin lanseeraamaa venture cap -erikoissijoitusrahastoa koskevista lehtiartikkeleista. Suomen finanssialan merkittävimmät vaikuttajat ovat muutenkin (joitakin harvoja myönteisiä poikkeuksia lukuun ottamatta) varsin mielipiteetöntä ja harmaantylsää väkeä. Lehtimäki oli aiemmin tätä samaista harmaantylsää massaa, mutta viime viikolla hänen Evli Blogissa julkaisema kirjoitus talletussuojasta ja sijoittajavastuusta teki hänestä heti huomattavasti mielenkiintoisemman persoonan. Helsingin yliopiston professori Vesa Kanniainen on aina taloustieteen peruskurseilla korostanut sitä, että osakeyhtiön ydinlähtökohta on juuri rajoitetun vastuun periaate, ja se on pohjimmilaan sama asia kuin sijoittajavastuu. Kaikki muu poliittisessa uuskielessä harjoitettu ”puliveivailu” (esim. suuromistajien rajoittamaton vastuu ongelmayhtiön, esim. talletuspankin, vastuista) on liirumlaarumia.

Kirjoitus todennäköisesti herättää lukijoissa hyvin monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, mutta vielä tärkeämpää on kysyä: ”Mikseivät finanssialan suomalaisvaikuttajat kirjoita ja kerro tällaisista asioista yhtä suoraan?”. Pankki-, raha- ja korkoteorian alkeet kuuluvat nykyisin kaikkien makrotaloustieteen alkeisopintojen keskeiseen oppisisältöön, mutta tästä huolimatta nykyisen pankkijärjestelmän toiminta tuntuu olevan useille ihmisille lähes täysin hämärän peitossa.

Suosittelen lukemaan Lehtimäen kirjoituksen Evli Blogista. Siinä ei siis vain kerrota, miten asia on, vaan korostetaan myös eroa ”suurtallettajan” (= spekulantti) ja ”pientallettajan” (= talletetun pääoman turvaaminen) välillä. Olisinpa itse aina yhtä selväsanainen. Lehtimäen kirjoitus on hyvin tiivis ja ”merkitystiheydeltään” täyteen pakattu, joten en lähde sitä tässä yhteydessä sen enempää purkamaan, vaan haluan jättää oivaltamisen ja löytämisen ilon lukijalle itselleen. Suomalaisen talletussuojan tai -turvan rakenteesta, toteutuksesta ja luonteesta on kirjoitettu varsin runsaasti, mutta valitettavan harva kuitenkaan näyttää tosiasiallisesti ymmärtävän talletussuojajärjestelmän toimintaa ja toteutustapaa.

Helsingin Sanomissa hiljattain julkaistussa jutussa toimittaja Anni Lassila kirjoitti varsin kattavasti talletuspankkien toiminnasta ja talletussuojasta. Kirjoitustyylin nyansseista ja yksityiskohdista, kuten siitä, miten luotonlaajennus tosiasiassa tapahtuu keskuspankin kautta, kuinka paljon ja miksi juuri näin paljon luottolaitos eli talletuspankki voi tosiassa luottolaajentaa ja kaikille yhteisen talletussuojarahaston vaikutuksista tallettaja-asiakkaiden toimintaan, voi kuitenkin olla montaa mieltä. Ainakin välillä rautalangan vääntäminen ja kansantajuistaminen voi olla ihan hyödyllistä laajemman yleisön kannalta – tietysti tärkeintä on ”pakottaa” ihmiset ajattelemaan, eikä suinkaan yksityiskohtaisesti kuvata esimerkiksi pankkijärjestelmän mekaniikkaa yksityiskohtaisella tasolla.

Erimielisyys yksityiskohdista on kuitenkin sinänsä tässä yhteydessä varsin epäolennaista, koska en ole nyt esittelemässä näkemyksiäni fiat-rahajärjestelmän mekaniikasta tai laajemmin pankki- ja rahajärjestelmän toiminnasta, vaan tarkastelen talletussuojan-/takuun merkitystä lähinnä hyvin yleisellä ja karkealla tasolla. Lähden liikkeelle siitä, että talletussuoja-/takuu on olennainen osa toimivan pankki- ja rahoitusjärjestelmän turva- ja varmuusjärjestelyjä, mutta siitä, miten, kuka ja milloin nämä järjestelyt ottaa käyttöön ja toteuttaa en todennäköisesti ole henkilökohtaisella tasolla samaa mieltä.

Lassilan mukaan pankkikohtaisen talletussuojan ansiosta ”tavallisen palkansaajan ei tarvitse murehtia rahojensa kohtaloa, eikä rynnätä nostamaan niitä, vaikka pankin kunto arveluttaa”. Lassila varmasti vilpittömästi uskoo asian olevan näin, mutta tämä on kuitekin varsin kummallinen huomio talletussuojasta, sillä jos talletus on tosiasiallisesti sijoitus eli ilmoitetaan pankin taseessa vastattavaa puolella, niin eikö mihin tahansa sijoitukseen liity kuitenkin aina riski ja ilmaisia lounaitahan ei ole, vai? Kyproslainen ja suomalainen talletuspankki eivät selvästi ole olleet varainhankinnaltaan ja riskienhallinnaltaan samanlaisia, joten tietysti tallettajan pitäisi kiinnittää huomiota pankin kuntoon – Kyproksen jälkeen talletuspaon mahdollisuuteen on suhtauduttava kaikkialla euroalueella erittäin vakavasti. Tallettajavastuu on käsite, jota ei meillä tunneta, vaikka avistatililleen tallettavan pitäisi pyrkiä aina ottamaan selvää talletuspankkinsa  tilanteesta. Nykyjärjestelmähän juuri ruokkii ”talletussijoitusten” hajautusta eri lukuisiin talletuspankkeihin, koska ainakin Suomessa ”[s]äästöjen hajauttaminen moninkertaistaa talletussuojan” (HS/Lassila 4.4.2013, B8). Epäsymmetrisen informaation ongelma siis on ja pysyy osana pankkitoiminnan riskejä, koska talletussuojan vuoksi tallettaja (ja talletuspankit) näkevät pankkitalletukset (väärin) riskittömäksi (seniori)lainaksi talletuspankille.

Viimeisimmässä Nordean Navigaattori -markkinakatsauksen pääkirjoituksessa Nordean Suomen pääekonomisti Roger Wessman tiivistää Kyproksen rahoitus- ja pankkikriisin seuraukset:

”Luottamus euroalueen päätöksentekokykyyn on jo niin alhaalla, ettei tämä [Kyprosekn]sotku sitä enää paljoakaan pystynyt alentamaan. Valmius leikata pankin velkojien saatavia alentaa kuitenkin talletuspaeon kynnystä, ja nostaa etenkin heikompien pankkien rahoituksen kustannuksia. (…) Talletuspaot voivat lähteä liikkeelle, vaikkei varsinaista syytä olisikaan. Tyypillinen suurtallettaja ei ole ammattimainen sijoittaja, vaane simerkiksi pk-yritys. Näiden kyky ja kiinnostus arvioida pankkien vakavaraisuutta on rajattu. On helpompi siirtää rahansa muualle, kuin yrittää selvittää, onko huhujen mukaan ongelmissa oleva pankki oikeasti vakavarainen. (…) [Kriistitilanteessa] [v]iranomaistan täytyy myös nopeasti päättää halutaanko tallettajien saatavia leikata, ennen kuin uhan alla oelvat talletukset ovat paenneet.”

Ennen Wessmania Nordean saksalainen euroalueen makroanalyytikko Holger Sandte oli ehtinyt analysoida varsin kattavasti Kyproksen kriisin ja kriisinhoidon näkymättömät ja tahattomat sivuseuraukset. Sandten tekemä katsaus Kyproksen tilanteeseen on hyvä esimerkki siitä, mistä merkittävä ranskalainen taloustieteilijä Frédéric Bastiat (1801-1850) kirjoittaa esseessään Näkyvä ja näkymätön:

”Taloudessa teko, tapa, instituutio ja laki eivät aiheuta pelkästään yhtä vaikutusta vaan sarjan vaikutuksia. Näistä vaikutuksista ainoastaan ensimmäinen on välitön; se ilmenee samanaikaisesti aiheuttajansa kanssa – se on näkyvä. Muut vaikutukset ilmaantuvat peräkkäisinä – ne ovat näkymättömiä: olemme onnekkaita, jos voimme ennakoida ne. (…) Usein käy, että mitä makeampi tapojen ensimmäinen hedelmä on, sitä kitkerämmät ovat sen seuraukset. Esimerkkeinä mainittakoon paheellisuus, joutilaisuus ja tuhlaavaisuus. Ihmisen keskittyessä näkyvään vaikutukseen, ilman että hän on vielä oppinut erottamaan näkymättömiä vaikutuksia, hän sortuu kohtalokkaisiin tapoihin, ei pelkästään luonnollisesta taipumuksestaan vaan myös tarkoituksella.”

Haluan tähän loppuun raapustaa muutaman satunnaisen huomautuksen Lehtimäen ja Lassilan kirjoitusten marginaaleihin:

  • Talletussuojan pitäisi aina olla lähtökohtaisesti vapaaehtoinen järjestely, jonka järjestämisestä vastaavat aina lähtökohtaisesti tallettajapankit ja/tai tallettaja-lainaajat. Hyvä ja luotettava talletuspankki saisi vapailta markkinoilta talletussuojan huonoa talletuspankkia edullisemmin ja haluamassaan laajuudessa, mutta julkisesti toteututun  talletussuojan ei pitäisi mielestäni olla itsestääselvyys (suurin osa tutkijoista näyttää kuitenkin olevan toista mieltä, mm. monetaristit Milton Friedman ja Anna Schwartz ovat korostaneet talletussuojan myönteisiä spillover-vaikutuksia koko pankkijärjestelmän luotettavuuden ja vakauden kannalta) varsinkaan vapaassa pankkijärjestelmässä (vrt. Kanada).
  • Talletuspankin tallettajalta vastaanottamat rahavarat ovat nykyisessä luottamuspohjaisessa fiat-rahajärjestelmässä tallettajan talletuspankille myöntämää lainaa, jonka talletuspankki tavalla tai toisella lainaa/sijoittaa eteenpäin maksaakseen tallettajan rahavaroille korkoa (luotonlaajennus ei ole koskaan rajoitamatonta!). Tallettajan rahatalletukselleen vaatima korko on merkki siitä, että talletuspankki on tuottanut rahatalletukselle tuottoa ja pieninkään tuotto ei koskaan synny tyhjästä. ”Sijoittajan maailmassa tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä”, kuten Lehtimäki oikein huomauttaa. Talletussuojassa ei sinänsä ole mitään ongelmaa, mutta vastuu sen järjestämisestä ja laajuudesta pitäisi aina jättää markkinatoimijoille itselleen. Kyproksen esimerkin pitäisi jo vihdoin soittaa hälytyskelloja.
    • Talletussuoja on komissaari Olli Rehnin mukaan pyhä, vahva periaate ja kulmakivi, koska mitä ilmeisimmin sen koetaan lisäävän yleistä luottamusta finanssitoimialaa kohtaan ja vähentävän systeemiriskiä. Uskon myös siihen, että vapaaehtoisesti sovittu ja päätetty talletussuoja on juuri tätä, mutta kaikille yhtäläinen erikseen taattu talletussuoja ei. Nykyjärjestelmässä avistatilillesi tekemäsi talletus on pankin taseen vastattavaa-puolella, joten kyse on pohjimmiltaan tallettajan pankille myöntämästä lainasta. Talletuspankin maksukyvyttömyys realisoi tämän ”talletuslainaan” liittyvän riskin. Jos tallettaja ei hyväksy maksukyvyttömyysriskiä, rahat olisi syytä pitää esimerkiksi (pankin?) tallelokerossa tai kassakaapissa säästöjen turvaamiseksi.
    • Jos tallettaja-asiakkaalle on valtion (veronmaksajien) toimesta ”taattu” jonkinlainen talletussuoja, niin valtion ja talletussuojajärjestelmää ylläpitävien tahojen on kunnioitettava tätä tehtyä sopimusta ja kohdeltava (talletussuojasta nauttivaa) tallettajaa pankin velkojana (velkojien vaateiden ”pakkomuutos” jo muutenkin mätien pankkien kantaosakkeiksi on riskialtista puuhaa): jos talletuspankkien asiakkaalle on kerrottu, että talletuspankissa X olevat rahamääräiset talletuksesi on taattu ylärajaan Y asti osapuolen Z toimesta, talletussuojasopimus pätee, vaikka (a) talletuspankki ja (b) talletussuojajärjestely eivät voisi velvoitteistaan suoriutua (ja tällöin tarvitaan tarkempi katsaus ”maksatusketjuun”). Tämä voi nykyään valitettavasti käytännössä tarkoittaa sitä, että talletuspankin tallettaja-asiakkaan ja talletuspankin välillä solmitun pankkitilisopimuksen ehtoihin kuuluvan, nykyisin useissa maissa pakollisen, ”talletussuojan” aiheuttamista velvoitteista vastaavat koko ketjun viimeisimpinä veronmaksajat. Näin tapahtui juuri Kyproksella, jossa pankit ja valtio ovat käytännössä maksukyvyttömiä. Sovitusta on pidettävä kiinni, eikä kenelläkään ole oikeutta jälkikäteen muuttaa aiemmin tehtyä sopimusta talletussuojasta, ellei tästä vapaaehtoisesti sovita osapuolten kesken. Jos mihinkään lopputulemaan ei päästä, aiemmin tehdyn sopimuksen nojalla taatut rahatalletukset on maksettava (tavalla tai toisella) ja solmitusta talletussopimuksesta on pidettävä kiinni. Sopimisesta, sopijaosapuolista ja sopimuksista voidaan tietysti väitellä, mutta jos sopimusten kaltainen instituutio kyseenalaistetaan, lopputulokset ovat kauaskantoisia.
    • Toisaalta käyttäytymistaloustieteen näkökulmasta olisin taipuvainen ajattelemaan, että pientallettajien (esim. max. 20 000 €) kaikki yhteenlasketut pankkitalletukset kaikissa tietyn maan pankeissa tulisi tarvittaessa taata viime kädessä valtion kassasta ja/tai yhteisestä pakon sanelemasta talletussuojarahastosta (vrt. tämä ”talletussuoja on luottamuslause” -ajattelu nojaa hyvin kuuluisaan Diamond-Dybvig-malliin, jossa on kuitenkin lukuisia puutteita; tässä nyt esittämässäni tapauksessa talletussuojan järjestelyt pitäisi harkita aiempaa huomattavasti tarkemmin, koska Irlanti oli jääkylmä suihku rajoittamattoman talletustakuun puolustelijoiden niskaan). Pientallettajalta ei voi suoraan vaatia pankkitoiminnan kaikkien nyanssien ymmärtämistä, mutta toisaalta nykyisinkin talletussuojasta voi ottaa kaiken irti (1) hajauttamalla talletuksensa useisiin eri talletuspankkeihin yksittäisen toimijan maksukyvyttömyysriskin vähentämiseksi (konkurssitilanteessa pakollisen talletussuojan piirissä olevat varat ovat talletuspankin pääomien näkökulmasta erikseen vakuutetussa asemassa, koska talletusvelkojalle on myönnetty pakkotoimenpiteiden kautta erityisasema suhteessa pankin muihin velkojiin) ja (2) valikoimalla talletuspankkinsa sellaisista valtioista, joissa valtio pitää kiinni sopimuksista ja veronmaksajiin voi luottaa. Nykyjärjestelmässä tavanomaista avistatilin pankkitalletusta tulisi aina pitää riskisijoituksena ja riskin olemassaolosta pitää puhua avoimesti ja sen olemassaolo pitää tunnistaa.
    • Poliittis-taloudellisista syistä käyttöönotettu kaikille yhteinen talletussuojajärjestelmä kohtaa ainakin jossain laajuudessa ns. yhteismaan ongelman (tätä voidaan kuitenkin varsin monipuolisesti pyrkiä hallitsemaan, mm. pakollisin talletussuojarahastomaksuin ja pankkitoimiluvin) ja saattaa aiheuttaa myös laajamittaista moraalikatoa (vakuutustieteen perustermejä). Yleisen talletussuojan piiriin kuuluvat talletuspankit vain luottavat muiden talletussuojarahaston jäsenpankkien maksavat viulut ja jos tämä ei riitä, niin keskuspankki kyllä lopulta tulee apuun ja pelastaa hädästä viimeistään hätärahoittamalla ne loputtomalla likviditeettivirralla. ”Miksemme ottaisi vielä vähän enemmän riskejä?”, otto- ja antolainauksesta vastaavat kysyvät pankkinsa riskienvalvonnalta.
    • Yksityisen talletussuojajärjestelmä todennäköisesti siihen, että markkinoille  ilmaantuisi monenlaisia talletussuojaukseen ja sen järjestelyyn erikoistuneita toimijoita. Näillä yksityisillä yrityksillä, kutsuttakoon niitä vaikka yhteisnimellä ”talletussuojavakuuttajiksi”, on todelliset kannustimet talletuspankkien varainhankinnan ja maksukyvyn arviointiin ja tutkimiseen, koska muutoin ne saattaisivat itse joutua maksumiehiksi (ja yksityinen talletussuoja koettaisiin luotettaviksi, myös tällaisten toimijoiden tulee nauttia suuren yleisön luottamusta). Yksittäinen tallettaja voisi vertailla eri pankkien talletussuojan laajuutta ja kattavuutta, ja näin valita itselleen parhaan talletuspankin – riskinottajat eivät välttämättä edes halua koko järjestelyä, vaan haluavat korkean koron tasapainottamaan kokemaansa riskiä. Osa riskinkarttajista saattaa vielä ostaa talletuspankin yksityisen talletusturvan päälle erillisen maksukyvyttömyysvakuutuksen tai järjestellä talletussuojan muulla tavoin.
    • Riskeiltä saa turvaa, jos siitä on valmis maksamaan”, Lehtimäki huomauttaa kirjoituksessaan. Vakuuttaminen ei ole koskaan maksutonta, vaan jos esimerkiksi talletuspankkien talletusasiakkaiden rahavarat suojataan tavalla tai toisella, niin vakuutus talletuspankin mahdollista maksukyvyttömyysriskiä vastaan maksaa aina jotain (siis maksukyvyttömyys on tapahtumana varsin suoraviivaisesti määriteltävissä ja mallinnettavissa). Vakuutus ei ole koskaan mikään itsestäänselvyys, vaan vakuutus on aina pohjimmiltaan vain vaadeoikeus johonkin sovittuun korvaukseen asiantilan X toteuduttua; tällä vakuutussopimuksella on kuitenkin aina jokin hinta. Yleisen talletussuojan tapauksessa tallettaja-asiakas ei kuitenkaan maksa tästä vakuutuksesta mitään, joten kyse ei tosiasiassa ole mistään vakuutuksesta kuin vain hyvin epämääräisessä mielessä. ”Talletusturva” perustuu lopulta täysin valtiovallan takaukseen ja kansalaisten hyvään uskoon siitä, että lupaus tulee ehkä lunastetuksi. Nykyisin talletussuoja/-takuu on kirjattu useissa maissa jossain muodossa lainsäädäntöön eli talletussuojan toteutuksen, muodon ja laajuuden määrittelee satunnainen poliittinen päätös (tai jokin ylikansallinen instituutio). Esimerkiksi Suomessa luottolaitostoimintaa sääntelevän lainsäädännön mukaan ”talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon [pl. ulkomaisten talletuspankkien sivuliikkeet Suomessa, joiden talletussuoja hoituu aina lähtökohtaisesti talletuspankin kotimaan talletussuojajärjestelmän piirissä]” (LuottolaitosL 95§).
  • Jos tallettaja nykyään avaa itselleen tavanomaisen avistatilin, niin talletetun rahasumman ollessa mitä tahansa, talletuspankki ei käytännössä missään sitoudu pitämään 100 % fiat-rahavarantoa holveissaan (tai siis bittiavaruudessa). Talletuspankki toimii vähimmäisvarantojärjestelmään, jossa vain marginaalinen osa rahatalletuksesta on sijoittamatta eteenpäin. Pankkitililläsi makaavat rahavarat on siis joko lainattu (”holvissa” olevaa rahaa ei siis suoraan lainata, vaan kaikki tapahtuu ”mekaanisesti” luotonlaajennuksen ja  kautta) tai sijoitettu eteenpäin eli ne eivät tietenkään ole missään sinua odottamassa, vaikka vaadeoikeus sinulla toki tallettamiisi varoihin toki on (sinä talletat, pankki kirjaa sen vastattavaa puolelle ja sinulle syntyy vaadeoikeus). Tallettaja on näin ollen tehnyt tietoisesti sijoituksen, jolle hän odottaa saavansa tuottoa talletuskoron muodossa. Talletuspankin toteuttamalla luotonlaajennuksella ei käytännössä ole nykymaailmassa juuri minkäänlaisia muita rajoitteita kuin keskuspankkien toteuttama (epämääräinen) rahapoliittinen koordinaatio, jolla pyritään käytännössä siihen etteivät jotkin talletuspankin tee ”hallitsematonta” luotonlaajennusta ja näin ollen aiheuta epävakautta toisissa talletuspankeissa ja lopulta koko pankkijärjestelmässä.
  • Julkisesti järjestellyt ja valvotut valtioiden takaamat talletussuojajärjestelmät aiheuttamat lukemattomia näkyviä/näkymättömiä ja tahallisia/tahattomia seurauksia, jotka eivät ilmene ennen kuin paperille kirjoitetut lupaukset pitää luottamuksen nimissä lunastaa. Valtioiden pyrkimykset ”hallita” omien ja muiden toimien erilaisia seurauksia (esim. talletussuojaa laajentamalla tai ”talletussuojan” ”hintaa” keinotekoisesti korottamalla) voivat kuitenkin johtaa monenlaisiin ennakoimattomiin ongelmiin (ja jo itsessään talletuspankkien kaatumiseen), sillä  jatkuvasti uudistuva ja monimuotoistuva interventioiden kehä synnyttää kerta toisensa jälkeen uusia tahattomia seurauksia, joiden hallitsemiseksi tarjotaan jälleen uusia ”ratkaisuja” uusien interventioiden muodossa – yhteiskuntaan syntyy jatkuvasti uutta epävarmuutta, epäluottamusta ja epäjärjestystä. Lisäksi järjelmään tulee monen monta uutta sääntelyhäiriötekijää, joista ilmeisin on varsinkin Yhdysvalloista tuttu sääntelyloukku revolving doors -ilmiön muodossa (ja joskus kokonainen turvaverkon noodi saattaa  joutuu sääntelyloukkuun). Pankkisääntelijän vakioselitys on aina ”liian vähän voimavaroja ja liian löysä sääntely, tarvitsemme lisää valvontaa ja voimavaroja virastollemme”, kuten konsulttiyhtiö Alvarez & Marsal on raportissaan todennut. Nordean vastikään julkaisema sääntelykatsaus listaa ainakin osan pankkisääntelytsunamin näkyvistä ja näkymättömistä vaikutuksista, mutta paljon kuohuu myös pinnan alla.
  • Vähimmäisvarantoihin perustuvat nykyinen pankki- ja rahajärjestelmä on aina jo lähtökohtaisesti sisäisesti epävakaalla pohjalla ja pankkitoiminta on muutenkin aina riskistä, koska otto- ja antolainauksen välillä on ajallinen gäppi. Keskuspankkien hätätilanteessa tarjoama viimeinen likviditeettiturva ei paljon auta, jos talletuspankit kohtaavat laajamittaisen talletuspaon (vrt. Wessmanin mukaan pk-yrityksillä on matala kynnys paeta).
  • Pankkitoiminnassa monimutkaistuva ja jatkuvasti monistuva sääntelyn lopputila on joko ”valtiollistettu” pankkitoiminta tai vapaa pankkitoiminta. Ludwig von Mises on tarkastellut interventioiden ja sääntelyn problematiikkaa laajasti teoksessaan Interventionism: An Economic Analysis (1940).
  • Raha- ja pankkijärjestelmän tulevaisuudesta käydään jatkossa toivottavasti entistä enemmän keskustelua, koska toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja nykyisin vallitsevalle epäjärjestykselle ja ennustamattomuudelle on olemassa. Toisaalta

Nämä olivat siis joitakin satunnaisia mietteitä, jotka ovat muutaman kuluneen päivän aikana heränneet. Henkilökohtaisesti tietysti toivon, ettei Suomessa tai missään muussakaan (euro)maassa jouduttaisi talletussuojajärjestelmän toimivuutta tai laajuutta poikkeustilanteissa enää tämän enempää koettelemaan, koska lupaukset todennäköisesti jäisivät lunastamatta (tai niiden lunastuksen hinta olisi valtava taakka).

Loppuun vielä yksi erinomainen toteamus Bastiat’lta:

”Huonon ja hyvän taloustieteilijän välillä on vain yksi ero: ensimmäinen huomioi ainoastaan näkyvän vaikutuksen; toinen huomioi sekä näkyvän vaikutuksen että myös välttämättömät ennakoitavat vaikutukset.” (korostukset alkuperäiset)

Huom! Upotin raapustuksieni sekaan myös Asil Demirgüc-Kuntin ja Enrica Detragiachen (2000) kirjoittaman 61 valtiota kattavan hyvin mielenkiintoisen empiirisen tutkimuksen talletussuojasta. Tutkimuksen mukaan talletussuojalla voidaan estää talletuspakoja (pankin todellinen konkurssi-/maksukyvyttömyys- vs. likviditeettiriski) tietyissä olosuhteissa, mutta kolikon kääntöpuolella voi olla ennakoimaton ja entistä syvemmän pankkikriisin riski. Onko siis nyt kuitenkin niin, että kaikille yhtäläinen talletussuoja johtaa tosiasiallisten riskien alihinnoitteluun?

Lue lisää (esim. uutisia, tutkimusartikkeleita):

Kuvalähde (Northern Rock -talletusipako, v. 2007): Dominic Alves / Foter.com / CC BY

 

/Thomas Brand

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

4
Jätä kommentti

avatar
uusin vanhin tykätyin
Nimetön
Nimetön
Tarvitaan asap lainsäädäntöä maksuliikenneosuuskunnista, jotka pystyvät järjestämään normaalin maksuliikenteen samaan tapaan kuin pankit, mutta käsittelevät rahaa asiakasvaroina tyyliin sijoitusrahastot. Homma rahoitettaisiin luonnollisesti palvelumaksuin, jotka voidaan pitää alhaisena hoitamalla koko homma netissä. Tommosessa lafkassahan tallettajalla ei ole muuta riskiä kuin rikollinen toiminta.
Nimetön
Nimetön
Mielenkiintoinen ja harkinnanarvoinen ehdotus. Tällainen mainitsemasi puhtaasti maksatuksiin perustuva järjestely todennäköisesti johtaisi myös terveeseen kilpailuun maksupalveluiden tarjoajien välillä ja ihmiset voisivat paremmin arvioida maksuliikennepalveluiden järjestelyä (”Miksi mulle maksetaan näin vähän korkoa?” vs. ”Haluan vain hoitaa maksuliikenteen, en halua ’tallettaa’ mitään mihinkään”). Kilpailun dynaamisen luonteen vuoksi ihmiset keksivät vähitellen erilaisia nykyiselle pankki- ja rahajärjestelmälle vaihtoehtoisia ja täydentäviä ratkaisuja (mm. hoitaa maksuja ja vastaanottaa maksusuorituksia), joista osa on onnistuneita ja osa puolestaan vähemmän onnistuneita. Jotkut ovat jo ryhtyneet käyttämään tavanomaisten pankki- ja käteismaksujen rinnalla muun muassa erilaisia virtuaalivaluuttoja (esim. bitcoin, ripple) ja saattavat jopa ryhtyä rahattomaan vaihdantaan (esim. erilaiset aikapankit).
Nimetön
Nimetön

Mallia pankkijärjestelmän uudistamiseksi voisi hakea myös Sveitsistä, jossa osa talletuspankeista on avoimia yhtiöitä (rajoittamattoman vastuun periaate) tai avata pankkikilpailu myös ns. rahastomuotoisille talletuspankeille. Sveitsiläistä avoimen yhtiön -periaatteeseen ja rahastointiin perustuvaa talletuspankkitoimintaa on käsitelty Richard W. Rahnin kirjoittamassa artikkelissa ”’Mutual-Fund Banking’ Prevents ’Too Big to Fail’” Muutama lainaus Rahnin kirjoituksesta: ”Banks that are organized as general partnerships have had fewer problems because the partners have a very strong vested interest not to take on risks they do not fully understand because it is they who take the hit if something goes wrong. On the other hand, corporate banking executives and, in… Lue lisää >>

trackback
Nimetön
[…] offset: [10, 10] }); Kiinnostuin aihepiiristä toden teolla kuitenkin vasta vuonna 2013 koetun Kyproksen kriisin ja vuonna 2014 tapahtuneen Mt. Goxin konkurssin […]

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.