Siirry pääsisältöön

Kartalla vai kuutamolla – ymmärrä mitä teet

Tuntuuko vakuutusehtojen vertaileminen avaruusolennon puuhalta? Onko sijoitustuotteen tai lainan kulujen ymmärtäminen täyttä hepreaa? Etkö tiedä, mitä pitäisi ottaa huomioon, kun teet sähkösopimuksen?

Erityisesti silloin kun asioita tekee ensimmäistä kertaa, pallo hukassa -fiilis on tuttu tunne. Joskus myös taloudellisia asioita on pakko järjestellä silloin, kun keskittymiskyky ei ole parhaimmillaan, esimerkiksi muuttorumbassa, sairaana tai läheisen kuoleman yhteydessä. Häslätessä saattaa helpostikin unohtua ne asiat, jotka aiemmin olikin päättänyt varmistaa

Ammattini puolesta näitä asioita pyörittävänä kuin myös asiakkaan puolta kokeneena avaan tässä ajatuksiani siitä, miten varmistut siitä, että ymmärrät mitä teet.

Tyhmiä kysymyksiä ei ole

Vuorovaikutus on kahden kauppa. Vaikka palveluntarjoajalla on lähtökohtaisesti velvollisuus esittää asiansa asiakkaalle ymmärrettävällä tavalla, tulee myös itse pysyä valppaana. Lisätietojen kysyminen tai epäselvyyksien varmistaminen tulisi aina olla helppoa, eikä koskaan olla häpeä.

Ajoittain erityisesti puhelimessa kaupataan jos jonkinmoista palvelua, jonka ominaisuudet ja kustannukset ei oikein millään aukene. Jos epäselvyyksiin ei saa ymmärrettävää vastausta olen suoraan kertonut, etten tee sellaisia sopimuksia, joista en ymmärrä hölkäsen pöläystäkään.

Elämän esimerkki selkeän vuorovaikutuksen tärkeydestä  on asioinnista korjausliikkeessä. Puhelimestani hajosi näyttö sen pudottua kassalla lattiaan. Puhelin itsessään toimi, mutta olisin halunnut ehjän näytön. Vakuutusyhtiön omavastuu oli 150 euroa, mikä tuntui paljolta. Halusin kuitenkin tietää, mikä on korjauksen kokonaishinta, jotta pystyisin arvioimaan, onko vakuutuksen käyttämisessä mieltä.

Korjausliikkeessä vakuuteltiin, että korjaus on todella kannattavaa, ja ettei minun tarvitse maksaa muuta kuin vakuutuksen omavastuuosuus. Muutaman kerran muotoiltuani kysymykseni uudelleen kävikin ilmi, että korjauksen kokonaiskulut olisivat 175 euroa ja vakuutuksen käyttämisellä säästyisi näin ollen 25 euroa. Naarmuuntunut näyttö ei enää tuntunut yhtä pahalta.

Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja siksi kehotankin aina kysymään, jos ei ymmärrä. Eri asiat voivat olla eri ihmisille olennaisia ja tämänkin ymmärtäminen kuuluu hyvään asiakaspalveluun.

Mitä isommasta asiasta on kyse, sitä tärkeämpää on, että ymmärtää ostamansa palvelun ehdot, irtisanomisedellytykset, kustannukset, veroseuraamukset jne. Tällöin ehdot kannattaa pyytää etukäteen ja lukea ne rauhassa kotona läpi, ja palveluntarjoajalta kysymisen lisäksi vähän selvittää vaihtoehtoja itse ja vaikka kysyä mielipidettä perheenjäseneltä, tutulta tai alan asiantuntijalta. Jos ehdoissa on jokin asia tuotu asianmukaisesti ilmi, on asiaa useimmiten turha itkeä jälkikäteen. Kohtuuttomuudet ja huijaustapaukset ovat asia erikseen.

Tyhmiä kysymyksiä ei ole ja siksi kehotankin aina kysymään, jos ei ymmärrä.

Ajoittain myyntikikkana voi olla myös se, että saa mahtavalta kuulostavan alennuksen tai muun edun, jos tekee päätöksen heti.  Näissä on aina vaarana, että kaupan päälle tuleekin jotain yllättävää kulua, palveluntarjoajan vaihtamisesta aiheutuu lisämaksu tai muuta vastaavaa.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEltä sekä kuluttajaviranomaisilta saa näissä asioissa apua ja ratkaisusuosituksia. Asioiden jälkikäteinen selvittäminen on kuitenkin huomattavasti kurjempaa kuin epäselvien tilanteiden ehkäiseminen ennalta.

Tyhmä ei ole se, joka kysyy, mutta huijatuksi voi tulla se, joka jättää kysymättä.

Katja Flittner

Nuoret Osakesäästäjät

Liikuntaa ja matkailua rakastava finanssijuristi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki