Nordnet Blogi

Käsittämätön kurssireaktio PKC Groupissa

Eilen (5.8.2011) julkistettu PKC Groupin puolivuotiskatsaus oli erinomainen. Vuoden 2011 alkupuoliskolla liikevaihto kasvoi 45 prosenttia viime vuodesta, vertailukelpoinen liikevoitto 72 prosenttia ja osakekohtainen tulos 0,25 eurosta 0,69 euroon. Nettovelat puolitettiin ja yhtiö on nyt lähes velaton. Sijoitetun pääoman tuotto nousi neljällä prosenttiyksiköllä komeaan 28 prosenttiin. Tulevaisuuskin näyttää paljon paremmalta kuin useimmissa muissa yhtiöissä.

Sijoittajille kaikki tämä oli valtava pettymys ja kurssi laski eilisestä uskomattomat 26 prosenttia. Minkälaisessa unimaailmassa pörssiammattilaiset elävät? Mitä PKC:n olisi pitänyt kertoa, jotta osavuosikatsaus olisi kelvannut? Taitaakin olla niin, että kun paniikki iskee sijoittajiin, alkeellinenkin aivotoiminta kytketään pois. Tänäänhän oli Helsingin pörssin surkeimpia päiviä kautta aikojen.

 

PKC Groupin kurssi oli vielä toukokuun puolivälissä yli 18 euroa. Tämän päivän päätöskurssi oli 9,91 euroa. Viime vuoden osakekohtainen tulos 1,09 euroa ylittynee tuntuvasti vuonna 2011. Analyytikot odottanevat 1,60-1,70 euron tulosta, mikä antaisi P/E-luvuksi tämän päivän kurssille vain kuusi. Oman yli 40-vuotisen sijoittajauran aikana en ole kovin usein nähnyt sellaista voittokerrointa yhtiössä, jonka kannattavuudessa ei ole mitään vikaa ja jonka tulevaisuus näyttää varsin hyvin turvatulta. Hyötyajoneuvojen, traktorien ja työkoneiden valmistajien kanssa tehdään viisivuotisia runkosopimuksia PKC:n valmistamien johdinsarjojen toimittamisesta, eikä toimittajaa hevin vaihdeta.

Keväällä yhtiö jakoi osinkoa 0,55 euroa eli melko tarkalleen puolet osakekohtaisesta tuloksesta. Voinee olla jokseenkin varma siitä, että osinko nousee ensi keväänä. Näin ollen osinkotuotto noussee harvinaisen korkeaksi tämän tyyppisessä yhtiössä.

PKC Groupilla on kaksi liiketoiminta-aluetta, johdinsarjat, jonka osuus liikevaihdosta oli alkuvuonna 82 prosenttia ja elektroniikkaliiketoiminta, joka vastaa lopusta 18 prosentista. Johdinsarjaliiketoiminnasta poiketen elektroniikka on kannattavuudeltaan epätyydyttävä. Siksi yhtiöllä on tarkoitus tehdä tälle liiketoiminta-alueelle toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi.

Omistamme osakkeita PKC Groupissa.

Kim Lindström

 

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

jak_the_ripper5 Elokuu, 2011kuuluisan arvosijoittajan Charles Brundesin lause: “markets are wild grazy and stupid. ” Itseltä tämä aina silloin tällöin unohtuu, mutta aina se palautuu mieleen.

Jarno11 Elokuu, 2011Nyt tämän ison kaupan jälkeen osinko tuskin nousee, velkaantuminen nousee ja osakkeiden lukumäärä. Mitä mieltä olette noin isosta yrityskaupasta?

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.