Nordnet Blogi
Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Katseet Yhdysvaltoihin – Nordnetissä alkaa kaupankäyntikampanja

Nordnetissä on koko syyskuun ajan mahdollista käydä kauppaa Pohjois-Amerikan osakemarkkinoille kampanjaehdoin. Esittelen tässä merkinnässä pääpiirteittäin tänään alkavan kaupankäyntikampanjan. Samalla käsittelen yleisellä tasolla ulkomaisten osakkeiden potentiaalisia etuja suhteessa kotimaisiin.

4.9.2017 alkaen Nordnet arpoo koko syyskuun ajan jokaisena arkipäivänä 100 Yhdysvaltain dollaria yhdelle asiakkaalle, joka on edeltävänä pörssipäivänä tehnyt vähintään yhden kaupan Yhdysvaltain tai Kanadan markkinoilla listatuilla osakkeilla tai muilla arvopapereilla. Arvonta suoritetaan joka päivä suorana lähetyksenä Nordnet Suomen Facebook-sivuilla juuri ennen Pohjois-Amerikan pörssien aukeamista, klo 16.

Miksi harkita sijoitusta Atlantin taakse?

Aiemmin tänä vuonna Suomen Pankki arvioi (Euro & talous 1/2017), että maailmantalouden kasvu voimistuu vuoden 2016 kasvuun verrattuna ja jatkuu reilun kolmen prosentin vauhtia vuosina 2017–2019. Luottamuksen koheneminen niin Yhdysvalloissa kuin laajemminkin voimistaa suotuisaa kehitystä lyhyellä aikavälillä. Vuonna 2017 ennustetaan Yhdysvaltain talouskasvun kiihtyvän edellisvuotisesta merkittävästi.

Kokonaisuutena EU22-alueen ja Yhdysvaltain talouskasvu jatkuu koko Suomen Pankin julkaiseman ennustejakson melko nopeana. Lisäksi Suomen Pankki katsauksessaan toteaa, että Yhdysvaltain uuden hallinnon suunnitteluasteella olevan finanssipoliittisen elvytyksen ja sääntelyn purkamisen ennakoidaan kiihdyttävän Yhdysvaltain talouden kasvua ainakin tilapäisesti. Nämä markkinaodotukset ovatkin jo näkyneet mm. pörssikurssien nousuna Yhdysvalloissa marraskuun 2016 presidentinvaalien jälkeen.

Samaan aikaan Suomen Pankki tosin nostaa esiin myös kasvun riskejä ja korostaa, että kaikista finanssipoliittisista toimista, kuten verotuksen uudistuksesta ja infrastruktuuri-investoinneista, ei ole vielä konkreettisia päätöksiä, joten kasvuennusteen perusuran sijasta ne on otettu huomioon ennusteen riskiarviossa. Odotukset elvytystoimista ovat kuitenkin jo ehtineet nostaa talouden luottamusindeksejä.

Suhdannenäkymistä riippumatta sijoittaja voi huomioida myös sen, että useilla toimialoilla maailman suurimmat ja kansainvälisimmät yhtiöt löytyvät Pohjois-Amerikan markkinoilta. Nämä markkinat tarjoavat hyvän mahdollisuuden sijoitusten maantieteelliseen hajauttamiseen.

Lisäksi Pohjois-Amerikan markkinat tarjoavat erittäin laajan valikoiman sijoituskohteita monilta sektoreilta, joista kaikkia ei edes löydy Pohjoismaiden markkinoilta. Helsingin pörssistä puuttuvat esimerkiksi perinteinen auto-, ase-, kosmetiikka- ja tupakkateollisuus.

Yhdysvaltalaiset osinkokoneet

Atlantin taakse sijoittamista tukee myös osingonmaksukäytäntö. Pitkäjänteinen passiivisten tulojen kerääjä voi arvostaa Yhdysvaltain markkinoilla sitä, että siellä osakkeista saa osinkoja pääsääntöisesti neljästi vuodessa. Jo muutaman eri yhtiön osakkeita omistamalla voi siis saada osinkoja vaikka kuukausittain.

Sen sijaan Suomessa pörssiyhtiöt maksavat osinkoa muutamaa ilahduttavaa poikkeustapausta lukuun ottamatta lähtökohtaisesti ainoastaan kerran vuodessa. Pohjoisamerikkalainen käytäntö kuitenkin saa osingon muistuttamaan luonteeltaan enemmän palkanmaksua, mikä on monien sijoittajien mieleen.

Näin osinko tuo kassanhallinnan näkökulmasta lisää sijoitusmahdollisuuksia ympäri vuoden, eikä vain keväisin. Tasainen osinkovirta mahdollistaa sijoittajalle lisäsijoitusten tekemisen säännöllisemmin ympäri kalenterivuotta ilman osakemyyntejä tai uuden sijoitettavan rahan säästämistä palkkatuloista.

Huomionarvoista on sekin, että tiheästi tilille kilahtavien kvartaaliosinkojen ohella Yhdysvalloissa noteerattavat yhtiöt maksavat usein myös kasvavaa osakekohtaista osinkoa. New Yorkin pörssistä löytyy kymmenittäin ns. osinkoaristokraatin tunnusmerkit täyttäviä pörssiyhtiöitä. Toisin sanoen nämä yhtiöt ovat kyenneet kasvattamaan osakekohtaista osinkoaan poikkeuksetta joka vuosi vähintään 25 vuoden ajan.

Lisätietoa kampanjasta ja Pohjois-Amerikan pörsseihin sijoittamisesta löytyy kampanjasivuilta Nordnetistä.

Teksti sisältää Nordnetin kampanjan markkinointiviestin. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista markkinoista, yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Sijoitustoiminta sisältää aina riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse. Ulkomaisissa sijoituksissa sijoittajan tulee tutustua myös valuutanvaihdon kustannuksiin ja valuuttariskiin. Tarkemmat tiedot kustannuksista ja riskeistä on luettavissa kampanjan esittelysivuilta Nordnetistä. Kirjoittajaa voi seurata Twitterissä (@JukkaOksaharju).
Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jätä kommentti

16 kommenttia kirjoituksessa "Katseet Yhdysvaltoihin – Nordnetissä alkaa kaupankäyntikampanja"

avatar
Suodata::   uusin | vanhin | tykätyin
Biini
Vieras

Eikö niitä Pohjois-Amerikan kaupankäyntikuluja vain voisi alentaa? Ei Nordnetin ruotsalaiset asiakkaat maksa näin korkeita kaupankäyntikuluja.

JJHS
Vieras

Pysyvä Pohjois-Amerikan kaupankäyntikulujen pudotus olisi kyllä paikallaan. Lyhyet kampanjat ja arvonnat ovat melko turhia.

Nykyisillä ulkomaanpörssien kuluilla tulee kyllä vakavasti harkittua muiden osakevälittäjien kelkkaan siirtymistä.

Boutros-Boutros Kaali
Vieras
Boutros-Boutros Kaali

Tällainen arvontakampanja on silkkaa HÖLYNPÖLYÄ. Jos haluatte houkutella sijoittajia Pohjois-Amerikan markkinoille, laskekaa kaupankäyntikuluja! 15 euroa/toimeksianto on liikaa — aloittakaa vaikka puolittamalla kulut, niin lupaan harkita asiaa.

hubs
Vieras

No täytyy sanoa, että on harvinaisen surkea kampanja. Maksa (vähintään) 15 euroa siitä, että pääset osallistumaan arvontaan, jonka ainoa voitto on yksi 100 taalan ”pääpalkinto”?

wpDiscuz

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa

Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.