Nordnet Blogi

Kuka ohjaa markkinoita?

Usein tunnettuja kandidaatteja markkinoiden ohjaajiksi ovat olleet hedgerahastot, lyhyeksi myyjät, tyhmät sijoittajat, tyhmät ulkomaalaiset… ja tämä lisääntyy aina, kun markkinat laskevat LOL.

Sen sijaan yritysten tuloksista pyritään johtamaan kaikki maailman meno. Väitän, että tämä on väärä lähtökohta ja tässä kirjoituksessa haluan muistuttaa siitä, että kuka markkinoita viime kädessä (unohdetaan lyhyen ajan kohina) oikeasti ohjaa.

On suuri virhe katsoa yhden vuoden liukuvia tuloksia ja sitten ikään kuin johtaa tästä kaikki mitä taloudessa tapahtuu. Ensiksikin yhden vuoden tulostiedot eivät ole riittäviä määrittämään yritysten tulostasoa, josta talouden syklien vaikutus on poistettu. Tuloksista ei myöskään pidä johtaa sitä mitä maailmalla tapahtuu. Yritysten tulosten ja talouden muun reaalitalouden välillä on toki kausaliteettia suuntaan ja toiseen, mutta yritysten tulokset ovat ensisijaisesti seurausta talouden ja etenkin kuluttajien aktiviteetista. Esimerkiksi minä ostan Olvin valmistamaa kaljaa  Olvi myy kaljaa minulle  Olvin liikevaihto ja täten tuloskin paranee, koska minä haluan ostaa Olvin kaljaa. On toki mahdollista, että ostan Olvin kaljaa suoraan tai epäsuoraan sen hyvän tuloksen vuoksi, mutta kyllä ensisijaisena talouden determinanttina on minun päätös yksilönä kuluttaa eikä Olvin tulos.

Minun päätökseni kuluttaa ohjaa myös varmasti Olvin investointihaluja esimerkiksi uuden tehtaan rakentamisen osalta, joten minä monen muun yksilön ohella, ohjaan viime kädessä yritysten investointeja. Siten viive yksilön päätöksen ja jonkin tuloksen välillä voi olla jopa pidempi ja yritysten tulokset ovat vaarallinen peruutuspeili ja yritysten tilinpäätöksistä johdettu informaatio on ”perässä juoksevaa” fundamenttia.

Itse asiassa tilinpäätösinformaatiota ei ensisijaisesti tulisi käyttää ollenkaan suhdanteiden arvioimiseen vaan yritysten keskinäiseen vertailuun, jolloin osakkeita voidaan valita lukuisten objektiivisten sijoitusstrategioiden perusteella. Lukuisat sijoittajat tekevät tämän kuitenkin aivan väärin ja he rientävät ostamaan osakkeita heti lähes huipulla, kun markkina on kääntymässä P/E-luvut ovat kauniita. Sitten he vielä analysoivat yksittäisiä osakkeita tuottoarvoon perustuvilla arvonmääritysmalleilla, joihin laitettavat luvut ovat täysin subjektiivisia. Sitten tämän ”askartelun” perusteella päästään usein sellaisiin tuloksiin, että joku kasvuyhtiö tuplaa tuloksena seuraavan kymmenen vuoden ajan, joten ei ole kummallista, että välillä menee pieleen.

Markkinoita ohjaavat siis talouden yksilöt. Tosin, jos tykkää opiskella historiaa, voi Helsingin pörssin P/E-lukuja ja osavuosikatsauksia tutkia nyt vaikka ihan suurennuslasin kanssa.

J. Vahe & J. Peltomäki: Omalla Rahalla

/Jarkko Peltomäki

 

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

5 tunnin työviikko22 Lokakuu, 2011

Markkinoita ohjaa jokainen joka siellä nappia painaa ..
Kaiketi tänään tietokoneet, jotka oikeasti ne romahdukset aikaansaavat. Robotti myy ja ihmiset vikisee.

Jarkko Peltomäki24 Lokakuu, 2011Robottien kanssa pitää olla kyllä varovainen ettei käy niin kuin Terminator-elokuvissa, että ne ottavat koko maailman haltuun.

P.F.25 Lokakuu, 2011:) Sehän on jo muutaman kerran tapahtunutkin…. Mustia viikonpäiviä on ollut enemmänkin, joista tosin on noustu aina takaisin.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.