Nordnet Blogi

Kurkistus konesaliin

Nimeni on Peter Mörk ja vastaan Nordnetin palvelinhuoneesta. Ovi konesaliin on piilossa peilin takana ja aina lukossa. Mutta tänään raotan ovea teille.

Ensimmäinen asia, jonka palvelinhuoneeseen astuessa voit huomata, on kova ääni. Melu on niin kova, että työskennellessäni käytän vastamelukuulokkeita, joista kuuntelen musiikkia tai hyviä podcasteja.

Palvelimet eivät kuitenkaan pidä kaikista eniten meteliä. Ennen kaikkea ääntä lähtee jäähdytyslaitteista, joiden avulla varmistetaan, että ilma on puhdasta ja lämpötila sopiva.

Nordnetin Serverihuone

Vähemmän fyysisiä koneita

Huoneen aivot ovat palvelimet, joissa kaikki toiminta tapahtuu. Ennen telineet olivat täynnä laitteita mutta kehityksen myötä useampi virtuaalinen palvelin mahtuu yhteen fyysiseen koneeseen. Näin olemme pystyneet vähentämään muun muassa sähkönkulutusta.

Lähes kaikki, mitä Nordnetissä tapahtuu sekä asiakkaille että työntekijöille, mahtuu näihin koneisiin. Päivittäinen asiakkaiden kaupankäyntimäärä ja muu liiketoiminta ovat valtavia. Joten on todella tärkeää, että palvelimet toimivat kuten pitää ympäri vuorokauden.

Dieselgeneraattori ja varavirta

En kuitenkaan istu paikoillani sormet ristissä toivoen, ettei mikään menisi vikaan. Sähkökatkoksen varalle meillä on noin 240 vara-akkua, jotka toimivat varavirtalähteinä sillä aikaa kun dieselgeneraattori käynnistyy. Dieseliä on varastossa pariksi päiväksi, ja aggregaatit testataan säännöllisesti.

Tulipalon varallekin meillä on suunnitelma. Kaikki palvelinhuoneesta löytyvä tieto on myös toisessa datakeskuksessa. Näin asiakkaamme voivat hoitaa raha-asiansa normaalisti, mitä tahansa tapahtuikin.

Nordnetin generaattori

Vakaa toimintaympäristö

Mutta tässä ei ole kyse pelkästään pahimpaan varautumisesta. Palvelimien ja infrastruktuurin täytyy jatkossa pystyä käsittelemään enemmän liiketoimintaa asiakasmäärien kasvaessa. Joka viikko osaa laitteista täytyy vaihtaa ja päivittää turvallisen ja vakaan IT-ympäristön ylläpitämiseksi. Meidän tulee olla saataville, kun asiakkaamme meitä tarvitsevat.

Jos sinulla on kysymyksiä, jätä kommentti ja vastaan siihen mielelläni.

Peter Mörk
/System Engineer, Nordnet

Nordnet
Nordnetin työntekijät

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.