Nordnet Blogi
Nordnet
Nordnetin työntekijät

Lääkekannabisyhtiöt toivat täydet kolme tähteä Tombbaan osakesalkkuun

Lääkekannabisyhtiöt olivat (bitcoinin lisäksi) ylivoimaisesti puhutuin aihe sijoittajien keskuudessa vuonna 2017. Nimimerkki Tombbaa on on yksi niistä monista suomalaissijoittajista, jotka ovat viime aikoina innostuneet sijoittamaan perinteisien suuryhtiöiden lisäksi lääkekannabisyhtiöihin – ja pärjännyt sijoituksissaan myös hyvin: miehen Shareville-salkulla on kirjoitushetkellä (31.12.2017) täydet kolme tähteä, eli sen tuotto päihittää 90 % muista Shareville-salkuista.

Millainen sijoittaja nimimerkin takaa paljastuu? Tässä Tombbaan sijoittajatarina!

Kerro hieman taustoja itsestäsi – kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Olen alle 30v mies ja asun tällä hetkellä PK-seudulla. Koulutukseltani olen tradenomi myynnin puolelta. Nykyisin olen töissä autojen maahantuonnissa, markkinoinnin parissa.

Milloin aloitit sijoittamisen ja mikä innoitti sinut aloittamaan?

Aloitin sijoittamisen/säästämisen noin kahdeksan vuotta sitten ensimmäisestä vakituisesta työpaikastani säästämillä rahoilla ja vanhempieni minulle säästämällä pienellä pesämunalla. Olen aina ollut luonteeltani säästäväinen ihminen ja tuossa hetkessä tuntui siltä, että rahat pitäisi saada jotenkin tuottamaan esimerkiksi tulevaa asuntoa varten tai pahan päivän varalle. Vanhempani rohkaisemana kävin juttelemassa asiasta pankissa. Sijoitin kerralla suuremman summan ja allekirjoitin kuukausisäästösopimuksen pankin tarjoamaan rahastoon.

Tuntui hienolta saada raha tuottamaan kuin itsestään. Aloin tätä kautta tutustumaan enemmän aiheeseen. Tässä kohtaa en oikein vielä ymmärtänyt sen tarkemmin katsoa rahastojen kuluja – jotenkin oletin, että kiinnostavalta tuntuvat ja pankin suosittelemat kohteet olisivat automaattisesti myös asiakkaan kannalta se kaikista järkevin vaihtoehto.

Opiskelun aikana kotiutin jotaitakin voittoja, mutta pidin kuitenkin mielessä, että on tärkeä koittaa säästää myös pienillä summilla opiskelijabudjetilla eläessä.

Siihen aikaan kun olin saanut suoritettua tutkintoni, olin pyörinyt muutamilla foorumeilla, missä puhuttiin aktiivisesti taloudesta. Tätä kautta törmäsin #rahapodiin, ja muutaman jakson kuunneltuani aloin muuttamaan suhtautumistani pankin suosittelemiin rahastoihin. Ensimmäistä kertaa rahastojen kulut tulivat tarkasteluun. Tästä päästäänkin seuraavaan kysymykseen luontevasti.

Kerrot profiilikuvauksessasi harrastavasi osakepoimintaa ja indeksisäästämistä. Kerro hieman tarkemmin sijoitusstrategiastasi!

Indeksisäästäminen tuli aloitettua ensin. Edellisessä kysymyksessä kerroinkin, että rupesin tarkkailemaan rahastojen kuluja ja tätä kautta kustannustehokkuus tuli mukaan kuvioihin. Ajattelin, että indeksisäästämisellä saan pitkällä ajanjaksolla kerrytettyä mukavan summan vaikkapa eläkepäiville. Tähän on vielä aikaa, joten korkeat kulut söisivät pitkässä juoksussa ison siivun potentiaalisesta tuotosta.

Osakepoimintaan tuli ajauduttua hieman vahingossa. Osakkeissa houkuttaa mahdollinen passiivinen tulo osinkojen kautta sekä pitkän ajanjakson nousupotentiaali. Osakkeiden osalta en ole vielä vakiinnuttanut tiettyä sijoitusstrategiaa, mutta olen ajatellut siirtyväni poimimaan laatuyhtiöitä, jotka maksavat kasvavaa osinkoa. Tällä hetkellä salkku kylläkin näyttää siltä, että sieltä löytyy enemmän kasvuyhtiöitä kuin osinkoyhtiöitä. Osakkeiden kautta pääsee myös kiinni itseä kiinnostaviin yhtiöihin.

Osakkeissa houkuttaa mahdollinen passiivinen tulo osinkojen kautta sekä pitkän ajanjakson nousupotentiaali.

Tombbaan Shareville-salkun suurimmat sijoitukset:


Lue lisää Shareville-widgeteistä

Olet sijoittanut merkittävän osan Shareville-salkustasi lääkekannabisyhtiöihin (mm. WEED ja ACB). Miksi olet päätynyt sijoittamaan kyseiselle toimialalle?

Osittain se on Sharevillen ansiota. Pitkään hyviä keskusteluita seuranneena päätin itsekin lähteä tähän potentiaaliseen toimialaan. Mielestäni tätä tukee tutkimustulokset lääkekannabiksen käytöstä esimerkiksi opioidien korvikkeena sekä asenteiden muutos kannabiksesta ylipäätään.

Kanadassa on tällä hetkellä kova keskustelu siitä, laillistetaanko kannabis myös viihdekäyttöön. Kaikki merkit viittaavat siihen, että näin tapahtuisi tulevana kesänä, joten näen näissä yrityksissä potentiaalia myös siinä markkina-alueessa. Tästä hyvänä esimerkkinä Colorado. Markkina tulee olemaan merkittävän kokoinen ja maat, jotka laillistavat lääkekannabiksen/viihdekäytön, tulevat näyttämään suuntaa muille tätä suunnitteleville maille. Tämä on tietysti täysin omaa spekulointiani.

Shareville-salkussasi on kirjoitushetkellä täydet kolme tähteä, mutta olet varmaan myös mokannut joskus sijoituksissasi. Jaa yksi sijoitusmoka!

Jos jotain on välillä tullut kiroiltua, on se varmaankin tuo Verkkokauppa.comin ostaminen puutteellisilla tiedoilla ja taidoilla. Kurssin all time high oli hinta, jolla osaketta ostin. Uskon kyllä yrityksen kurssin tuosta vielä nousevan. Jos tästä haetaan positiivista puolta, niin ainakin on tullut opittua niin sanotusti kantapään kautta. Nyt tulee myös tutustuttua yrityksiin hieman pidempään ennen kuin ostonappia painaa.

Tombbaan Shareville-salkun kehitys:


Lue lisää Shareville-widgeteistä

Kerrot tavoitteeksesi saada mukava summa pääomatuloja ansiotulojen rinnalle. Miten pitkällä olet tavoitteessasi?

Tämä on pitkän aikajakson tavoite ja olen ajatellut asian niin, että sitten kun voi ostaa tarpeeksi merkittävän position kerralla, tähän kannattaa lähteä. Toistaiseksi ollaan vielä alkutekijöissä.

Vinkkisi muille sijoittajille?

Älä tee hätiköityjä päätöksiä ja tutustu tuotteeseen/yritykseen, johon olet sijoittamassa. Kannattaa osallistua aktiivisesti keskusteluihin esimerkiksi Sharevillessä ja hankkia tätä kautta tietoa. Tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Katso myös:

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

5
Jätä kommentti

avatar
uusin vanhin tykätyin
Kalle
Vieras
Kalle

Törkeää rikastua huumeita myyvillä yrityksillä ja vielä leveillä sillä artikkelissa! Tätäkö se sijoittaminen nykyään on?

Sampo
Vieras
Sampo

Törkeää moralisoida kasvavaa bisnestä argumentilla ”huumeet”, kun 1) yrityksten liiketoiminta on pohjautunut tähän asti lääkinnällisen kannabiksen tuottamiseen, eli lääkkeiden tuottamiseen 2) kannabis on myös viihdekäytössä tutkitusti ihmisen terveydelle sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta huomattavasti vähemmän haitallista, kuin vaikka vuosittain hirvittävän määrän kuolemia ja onnetomuuksia aiheuttava alkoholi, jota tuottaviin yrityksiin sijoitetaan puhtaalla omallatunnolla.

Ei-mielensäpahoittaja
Vieras
Ei-mielensäpahoittaja

Kalle, Facebook on oikea paikka mielensäpahoittajille. Näillä foorumeilla ihmiset sijoittavat varojaan miten parhaaksi näkevät ja tietääkseni kaikki myytävissä olevat tuotteet ovat täysi laillisia.

Tomppeli
Vieras
Tomppeli

Jos minulle tulisi mahdollisuus sijoittaa h*umeisiin niin lähtisin nopeasti hippulat vinkuen karkuun.

WillNotEnterVerkkokauppa.comNadaMas
Vieras
WillNotEnterVerkkokauppa.comNadaMas

Verkkokauppa.com osakkeita en pitäisi salkussani. Yhtiötä ei tunnu kiinnostavan sen asiakkaat pätkän vertaa, mikä vaikuttaa varmasti pitkällä välillä negatiivisesti + the Amazon is coming…

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa

Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.