Nordnet Blogi

Laura Linkoneva, mikä on pahin sijoitusmokasi?

Shareville on Pohjoismaiden suurin säästäjien ja sijoittajien sosiaalinen verkosto. Granny-nimimerkin taakse kätkeytyy usein mummuharmaissa hiuksissa viihtyvä Laura Linkoneva, Nuorten Osakesäästäjien entinen puheenjohtaja ja nykyinen sekatyömies.

Moi Granny, kerro hieman itsestäsi!

Olen 26-vuotias, alun perin mänttäläinen, nykyinen kallahtelainen, koska metron itäpäätyhän nyt on paratiisi! Kirjoitan Kauppalehdelle freelancerina sijoitusblogia, vapaaehtoistöissä häärin Nuorissa Osakesäästäjissä ja palkkaa saan Index Varainhoidon viestintähommista.

Milloin aloitit sijoittamisen ja mikä innoitti sinut aloittamaan?

Aloitin sijoittamisen lähes välittömästi päästessäni toimeentulotuelta vuonna 2014. Sijoittamiseen innoitti lähinnä uteliaisuus! Sijoittamisessa oli jotain sopivan mystistä ihmiselle, jolla ei ollut siitä oikeastaan mitään tietoa. Olen aina ollut suhteellisen arka ottamaan riskiä ”oikeassa elämässä”, mutta rahan altistaminen riskille mahdollista tuottoa vastaan oli vain kutkuttava ajatus!

Millainen on sijoitusstrategiasi? Miten kuvailisit itseäsi sijoittajana?

Olen henkisesti 100 % passiivinen indeksisijoittaja. Ollut sijoitusinnon alusta saakka. Nordnetin superrahastojen ja matalakuluisten ETF:ien pitäisi kuulua mielestäni jokaisen suomalaisen tilisäästäjän salkkuun. Sitä suuremmalla syyllä mitä vähemmän sijoittaminen kiinnostaa. Mikäli haluaa käyttää aikaa ja on kiinnostunut yrityksistä voi rahansa sijoittaa tietysti suoraan yrityksiinkin, mutta muille suosittelen aina passiivisia, hyvin hajautettuja ja matalakuluisia tuotteita. Tämä aatemaailma vei nykyiseen työhönikin.

En usko aktiiviseen salkunhoitoon ja se on todistetustikin vaikeaa. Ei tosin mahdotonta, mikäli jaksaa kuluttaa istumalihaksia. Itse olen siihen liian epäanalyyttinen. 10 vuoden aikaperiodilla vain 16 % rahastoista voittaa vertailuindeksinsä ja en ole valmis ottamaan sitä riskiä. Ennemmin ryssin rahani itse huonoihin sijoituspäätöksiin kuin annan jonkun muun tehdä saman. Syyllistä on mukavampi katsoa peilistä.

Miten valitset sijoituskohteesi?

Vaikka olen henkeen ja vereen tylsä indeksisijoittaja ja suosittelen sitä aina kaikille, on n. 60 % salkusta muuta kuin indeksiä. Pitkän aikavälin tavoitteena on humpsauttaa asia haluamaani suuntaan ja tavoitteena onkin, että indeksituotteissa olisi 75 % osake- ja rahasto-omaisuudesta ja 25 % olisi yksittäisiä firmoja. Haluan kuitenkin omistaa myös yrityksiä, mutta salkun kivijalan haluan olevan ETF:issä.

Omistan suoraan kahtatoista eri yritystä, joista suurin osa on suomalaisia. Suurimmat suorat omistukseni kirjoitushetkellä ovat Oriola, Canopy Growth, Norwegian Finans Holding ja Pihlajalinna. Tarkoitus olisi lisätä Sampoa ja Hoivatiloja.

Sijoitusstrategiani on osta ja pidä. Luen suhteellisen paljon talousmedioita ja seuraan sijoitusskeneä läheltä, joten alitajuntaan jää yrityksiä, joista osa nousee ostolistalle ja osa pidemmän ja osa lyhyemmän harkinnan jälkeen salkkuun saakka.

Sijoitatko jotain tiettyä tavoitetta varten? Jos, niin mitä?

Säästän ja sijoitan vapaamman aikuisuuden ja vanhuuden takia. Uskon, että jos nuorena panostaa omaan tulevaisuuteen pienellä rahalla, on itselleen kiitollinen vanhempana. Haaveilen isosta omakotitalosta landella lapsi- ja koiralauman keskellä ja se haave vaatii jo vähän pääomia. Koska en todellakaan ole synnynnäisesti mikään kodinhengetär ja remppareiska, on hyvä varautua tulevaan jo hyvissä ajoin.

Säästän ja sijoitan vapaamman aikuisuuden ja vanhuuden takia.

Grannyn salkkujen sisältö Sharevillessä:


Mikä on ollut pahin sijoitusmokasi? Entä suurin onnistumisesi?

Pahin sijoitusmoka toistaiseksi on ollut kuunnella sokeasti muiden neuvoja. Omien päätösten johdosta tulleet tappiot eivät tunnu niin pahalta kuin se, jos uskoo muita vastoin omaa tunnetta ja ei seisokaan oston takana 100 % kun kurssilasku koittaa. Tosin ”osta ja pidä -ihmiselle” kurssilaskutkaan eivät tunnu oikeasti kovin pahalta. Oriolan taannoinen -40 % salkussa kirvoitti lähinnä vain kasan itseironisia twiittejä (@LauraLinkoneva).

Suurin onnistuminen sijoitusuralla on ollut se, että tajusin aloittaa 22-vuotiaana, jopa siinä elämäntilanteessa kun rahatilanne huononi toimeentulotuelta opintotuelle siirryttäessä. Olisin helposti voinut ajatella aloittavani sitten kun on isommat tulot ja arvo-osuustili olisi edelleen avaamatta.

Kurssiraketoinnissa suurin onnistuminen on toistaiseksi ollut Canopy Growth ja kannabis-ETF (ETF-salkku ei Sharevillessä) ja suomalaisista yrityksistä lapsuuteni maisemassa suuressa roolissa ollut Metsä Board.

Grannyn Shareville-salkkujen kehitys viimeisen puolen vuoden ajalta:


Mihin käytät Sharevilleä?

Käytän Sharevilleä pääasiassa tuttujen salkkujen tutkailuun. Jos olen ostamassa uutta firmaa tai tankkailen vanhoja omistuksia, kurkkaan mitä Sharevillessä on lähiaikoina kirjoiteltu.

Anna vielä vinkkisi muille sijoittajille!

Vinkkejä sijoittajille ei ole antaa! Kuten ylempänä sanoin, jokaisen pitää muodostaa omat mielipiteet tai voi helposti salkkuun tarttua tavaraa, joka ei myöhemmin enää sinne sovikaan. Enemmän mulla on antaa neuvoja ihmisille, jotka eivät vielä sijoita! Tosin silloinkaan ne eivät ole sijoitusvinkkejä, vaan käytännön neuvoja ja huomioita.

Tituleeraan itseäni aina indeksisijoittajaksi, joka häviää indeksille mennen tullen, koska ei tee niin kuin saarnaa vaan poikkeaa täydellisesti sijoitusstrategiastaan. Rangaistukseksi huonosta sijoittamisesta ja itsekurin puutteesta on tienaamatta jäävät eurot ja dollarit.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa

Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi,
klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi,
klikkaa tästä.
Tilaa
close-link