Nordnet Blogi

Markkinatilanne ja lisää tulosvaroittajia

Muutamat yhtiöt antoivat kevään osavuosikatsauksissa heikoista alkuvuoden tuloksistaan huolimatta lupaavia näkymiä loppuvuodelle. Toisen neljänneksen kehityksen perusteella pörssistä löytyy mielestäni muutamia selkeitä kandidaatteja seuraaviksi negatiivisten tulosvaroitusten antajiksi.

Kirjoitin lyhyesti yleisen tason ajatuksiani osakemarkkinoiden ja talouden tulevasta kehitystä kaksi viikkoa sitten toisen blogistimme kommentteihin. Mikään ei ole sen jälkeen muuttunut, joten liitän saman katkelman leikkaamattomana myös tähän.

”Mielestäni QE3 ei ole todennäköinen. Tunnustan kuitenkin kyseisen paketin hyvin ohuen mahdollisuuden, sillä FED turvaa hintavakauden lisäksi myös työllisyyskehitystä. Politiikka vaikuttaa näiden kahden prioriteetin väliseen balanssiin jatkuvasti, enkä edes yritä arvioida esimerkiksi alkavan presidentinvaalikamppailun vaikutuksia päätöksentekoon. Tosin pyrin sijoituksissani suuntaamaan fokuksen pääsääntöisesti pidemmän aikavälin PEST-muuttujiin, joita pystyn mielestäni hieman paremmin arvioimaan. Joka tapauksessa nyt on syytä olla markkinoilla aiempaa selvästi kevyemmällä positiolla. Tämän sanottuani on kuitenkin syytä tarkentaa, että kyseessä on vain sijoitusasteen laskeminen – ei markkinoilta totaalisesti poistuminen. Ajoittaminen on vaikeaa, joten ostoja ja exitejä ei tule tehdä “all in/out” -tyylisesti.”

Sitten aloitetaan tulosvaroittajista, joista ensimmäinen olkoon Sanoma.

Omassa sijoitustoiminnassani pyrin panostamaan vain niihin yhtiöihin, joiden johtoon pystyn sataprosenttisesti luottamaan. Sanomassa muutama kuukausi sitten aloittanut Harri-Pekka Kaukonen ei ole toistaiseksi vakuuttanut minua lainkaan. Yhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen tulos oli niin lohduttoman huono, minkä lisäksi Kaukonen pyrki johtamaan sijoittajalaumaa harhaan mainitessaan ”orgaanisen kasvun ja toimintojen keskittämisen olevan keskeisiä asioita Sanomalle”.

Mistä orgaanisesta kasvusta Kaukonen oikein puhuu? Sanomahan on ollut alkuvuonna pörssin aktiivisin toimija M&A-markkinoilla tehden lukuisia epäorgaanisia yritysjärjestelyjä. Yhtiön tase on heittänyt sen verran volttia talven aikana, että vain koomikko voi puhua ääneen orgaanisesta muutoksesta. Jos Sanoman keskeinen toimintamalli olisi orgaaninen kasvu, ei sen tase sisältäisi miljardilla eurolla liikearvoa. Siis kirjanpidollisia omaisuuseriä, joiden vastineeksi ei ole tiukan paikan tullen euroakaan yhtiön kassassa. Aivan yhtä uskottavasti voisin kirjata Sampolle NAViin 10 euroa lisää osaketta kohden parivaljakon Stadigh & Wahlroos liikkeenjohdollisista kyvyistä, jotta saisin tilikirjat yhtä löyhään kuntoon kuin nyky-Sanomalla. Yhtiön osakekurssin keväistä syöksyä katselemalla en voi välttyä ajatukselta, että joku muukin on tullut kanssani samaan päätelmään.

Sanoman todellisuudessa harjoittamalle epäorgaaniselle kasvulle on lähes aina tyypillistä omistaja-arvon tuhoaminen, sillä yrityskaupat ovat vain harvoin hyviä ostajan kannalta. Kaukonen kuitenkin uskoo katsauksessa, että ”SBS:n televisiotoiminnan hankinnan myötä Sanoman liikevaihto nousee jonkin verran ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä paranee hieman vuonna 2011”.

Itse uskon, että ostettujen toimintojen integraatioiden käynnistyttyä yhtiö alentaa koko vuoden tulosennustettaan, jolloin Sanoman vuoden 2011 komeimmat kasvuprosentit nähdään lähinnä taseen höttöosastolla ja entisestään suuressa nettovelassa.

Seuraavana HKScan.

Kuulin kerran analyytikkoystävältäni, että lihanjalostajan osakkeen ostamista ei kannata mainita edes kaveriporukassa. Olin tuohon aikaan jonkin verran kiinnostunut HKScanista huomattavasti nykyistä korkeammalla kurssitasolla mutta keskustelumme jälkeen innostukseni hiipui. Ja oikeastaan ihan hyvä niin. Yhtiön nykyinen kannattavuus on luokattoman huono, minkä lisäksi ns. sikasykli on jatkanut heikkoa kehitystään myös kuluvan toisen kvartaalin aikana.

Yhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen raportin mukaan ”sianlihan vaikea kansainvälinen markkinatilanne heikentää jatkuessaan liiketoiminnan kannattavuutta alkuvuonna erityisesti Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiö pitää aiemmin antamansa ohjauksen ennallaan. Konsernin koko vuoden liikevoiton arvioidaan paranevan vuoden 2010 tasosta.”

Pidän tällä hetkellä HKScanin tulosvaroituksen todennäköisyyttä pörssin suurimpana. Näkymät voivat tuskin jäädä enää ennalleen.

Viimeisenä kandidaattina on jo pitkään laskuputkessa virunut Oriola-KD.

Mieleni ei tekisi olla Eero Hautaniemen housuissa, kun lähiviikkojen vaarana on ties kuinka mones tulosvaroitus Oriolan toimitusjohtajana. Jos olisin yhtiön hallituksen jäsen, miettisin varmaankin mielessäni milloin tulospettymysten mittari tulee yhden miehen osalta täyteen. Oriolan kohdalla ei ole kovinkaan kaukana tulevaisuudessa tilanne, jossa voiton sijaan joudutaan puhumaan tappiosta.

Vuoden 2011 ensimmäisellä vuosineljänneksellä yhtiön liikevoittoprosentti laski alle prosenttiin liikevaihdosta. Siitä on hyvin lyhyt matka break-evenin väärälle puolelle, jos myynnin kasvu sakkaa tai kulut jatkavat kasvuaan.

Mitä yhtiö sitten ennusti loppuvuodelle? ”Oriola-KD:n mukaan näkyvyys Venäjän lääkemarkkinan kehitykseen on edelleen heikko. Myös Ruotsin lääkkeiden vähittäismarkkinan vapautumisen seurauksena kilpailutilanteen apteekkimarkkinoilla ennakoidaan jatkuvan kireänä”.

Edellä mainittujen kasvumarkkinoiden selvistä (lue: syvistä) vaikeuksista huolimatta yhtiö ennustaa vaisun Q1:n jälkeen melko vahvaa loppuvuotta: ”Oriola-KD:n liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja jatkuvien toimintojen liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan selvästi parempi kuin vuonna 2010”. Pidän hyvin todennäköisenä sitä, että sanamuoto ”selvästi parempi” tulee muuttumaan radikaalisti ennen lehtien putoamista puista.

Blogin lukijat, muistakaahan lukea huolella disclaimerit ja kommentoikaa ahkerasti, jos olen unohtanut mainita selkeitä tulosvaroituskandidaatteja.

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

Rautamies8 Kesäkuu, 2011Mitä mieltä olet Rautaruukin näkymistä? Firmahan on juuri ja juuri pääsemässä takaisin kiinni voitolliseen toimintaan, ja juuri tästä on odotuksia Q2 tulosten lähentyessä. Näätkö RR kohdalla suurta riskiä tulospettymykseen?

Nordnet Thomas8 Kesäkuu, 2011Pidin itse pitkän aikaa Oriola-KD:tä salkussani (luotto oli todella kova: lääkemarkkinat puokkiin Tamron kanssa Suomessa, lupaavat näkymät Venäjällä, lean-organisaatio (?) ja Baltian alueella myynti kasvussa), mutta valitettavasti joudun nyt jälkiviisaana yhtymään Oksaharjun pessimistiseen analyysiin yhtiön tilanteesta ja luovuin jo jokin aika sitten omasta positiostani pienellä voitolla (osinko ja pop huomioiden).

Lääketukkurin tilanne on erittäin vaikea, koska marginaalit lääkemyynnistä ovat käsittääkseni varsin pienet ja Venäjä-riski kasvussa. Saattaisin napata salkkuuni 3,10 EUR tasoista. En tiedä, ei houkuttele.

jolo8 Kesäkuu, 2011“Saattaisin napata salkkuuni 3,10 EUR tasoista. En tiedä, ei houkuttele.”

Oriola-KD B päätös 8.6.2011: 2.61 €

Jukka Oksaharju9 Kesäkuu, 2011Rautamies: Kiitos kysymyksestäsi. Ensin Rautaruukista muutama yleiskommentti: pidän yhtiön taseesta ja toimitusjohtaja Tammisesta. Osaava johto ja yhtiön vahva taloudellinen tilanne tarjoavat liikkumavaraa, mikä on hyväksi menestymiseen jatkossa. Sitten syihin, miksi en ole itse sijoittanut Rautaruukkiin: yhtiön liiketoiminta ei ole ennustettavimmasta päästä, pääoman tuotto ei ole riittävän tasaista suhdannesyklin yli, yhtiö ei pysty riittävästi differoimaan toimialansa tuotteita ja kustannustekijät eivät liene pidemmän päälle suomalaisen/eurooppalaisen valmistajan puolella. Tietysti yhtiö tiedostaa kilpailukykynsä säilyttämisen kannalta olennaiset seikat itsekin ja siirtää toimintojaan parempiin maantieteellisiin sijainteihin sen mukaisesti. Ja vielä vastaus varsinaiseen kysymykseesi toisen vuosineljänneksen tuloksen osalta: yhtiöhän nosti Q1 tulosjulkistuksessa toplinen osalta guidanceaan hyvin selvästi. Tältä osin myös markkinoiden tulosparennusodotukset ovat jo jonkin verran kasvaneet, mikä tulee ottaa huomioon yllätysmomenttia arvioitaessa. Kaiken kaikkiaan Baltian ja Itä-Euroopan orastava nousu voi näkyä myös Rautaruukin tilauskirjoissa myönteisesti jo hyvin vahvasti kehittyneen Venäjän markkinan lisäksi. Jos omistaisin yhtiön osakkeita, en menettäisi yöuniani ennen seuraavaa tulosjulkistusta. Ottamatta sen enempää kantaa yhtiön osakekurssin kehitykseen on todettava, että sijoittajan on mielestäni turha haaveilla historiallisen kurssihuipun (50+ euroa) saavuttamisesta. Silloin maailmassa elettiin metallien hintakuplan aikaa (Kiinan olympialaiset, elokuu 2008).

Nordnet Thomas9 Kesäkuu, 2011Nyt meni sanat solmuun eli 2,1 EUR (Oriola KD B).

Jukka Oksaharju19 Heinäkuu, 2011Oriolan tulosvaroitus on nyt todellisuutta. On vain ajan kysymys, milloin kuulemme heikkoa viestiä myös Sanomalta ja HKScanilta.

SH19 Heinäkuu, 2011Oriolan näkymien “selvästi parempi” sai muodon: “yli 20 miljoonaa euroa vuonna 2011″. Näinköhän?

Jukka Oksaharju19 Heinäkuu, 2011SH: Uusikin liikevoittonäkymä on mielestäni liian toiveikas. Ehkä yritysjohto yrittää viimeiseen asti säilyttää oman asemansa, vaikka epäonnistumiset ovat jo aivan ilmeisiä. Ihmettelen edelleen, miksi toimiva johto saa jatkaa samaa vanhaa strategista linjaansa. Kalliilla ostetut kasvumarkkinat vievät yhtiötä nyt tappiolle. Tämän päivän tiedotteen mukaan Oriola teki vertailukelpoista liikevoittoa H1/2011:llä vaivaiset neljä miljoonaa euroa, joten kasaan on saatava loppuvuonna vähintään 17 miljoonaa euroa, jotta uuden ohjeistuksen raameissa pysyttäisiin edes rimaa hipoen. Sanamuoto “yli 20 miljoonaa euroa” tarkoittaa käytännössä sitä, että vertailukauteen (H2/2010) nähden on tultava parannusta muutaman miljoonan euron verran (ilman kertaluonteisia eriä ja alaskirjauksia). Kiinnittäisin kuitenkin erityistä huomiota Oriolan heikkoon taseeseen, jossa on vielä kovin pehmeää maata jalkojen alla, jos heikko kehitys jatkuu (liikearvoa, jota tänäänkin alaskirjattiin yli 30 miljoonaa euroa). Sijoittajan on pakko suhteuttaa tämä ilma annettuihin liikevoittoennusteisiin, jotka jäävät heikkojen uutisten jalkoihin, kun tarkastellaan lukuja absoluuttisissa euroissa. Kannattaa myös lukea Oriolalta esimerkiksi viime vuoden raportteja, joissa ilmeni kvartaalista toiseen kertaluonteisia negatiivisia eriä (kroonisena ilmiönä se on merkki heikosta yhtiöstä). Lyhyenä loppukaneettina sanon vielä ses, että Oriola pyrkii viestinnällään väkisin säilyttämään piensijoittajien uskon puhumalla vain liikevoitosta, eikä tuloksesta. Osakkeen nykyinen kurssitaso todellakaan ei herätä minussa minkäänlaisia ostohaluja.

Monialajohtaja20 Heinäkuu, 2011Nordnet/Inderes piti Oriolaa hyvänä ja turvallisena sijoituskohteena koko alkukevään todeten mm. näin…

Osake on maltillisesti hinnoiteltu, kun huomioidaan tehostamispotentiaali ja kasvumahdollisuudet. 31.1.2011, kurssi tuolloin 3,25.

Oriola-KD tarjoaa hyvän osinkotuoton ja on suojassa Japanin ja Libyan kriiseiltä. 30.3.2011, kurssi tuolloin 3,39.

Nordnetin/Inderesin tavoitehinta Oriolalle oli vielä eiliseen tulosvaroitukseen 3,5€ – miksi ihmeessä jos negatiivinen kehitys on ollut nähtävissä kvartaalista toiseen? (Toki analyytikko on ollut eri kuin tämän blogikirjoituksen kirjoittaja mutta samasta putiikista ;)

Jukka Oksaharju20 Heinäkuu, 2011Monialajohtaja: Kiitos kysymyksestäsi. Tarkennan hyvin mielelläni muutamia kohtia, joita esitit viestissäsi. Ensimmäiseksi korostan sitä, että Inderes on itsenäinen ja riippumaton analyysiyhtiö, joka tuottaa mm. aamukatsausta, eksperttisalkkua ja muita analyysipalveluita Nordnetille. Analyysiraportit, tavoitehinnat ja suositukset ovat heidän, eivät Nordnetin. En siten voi kommentoida yksittäisten suositusten perusteita sen tarkemmin. Sen sijaan kokonaisuutena voin todeta, että yhteistyömme aikana Indereksen suositukset ovat osuneet toteumaan konsensusta paremmin. Työskentelen itse meklarina Nordnetissa (ja aiemmin samassa tehtävässä eQ Pankissa), enkä ole siten kuulunut ainakaan vielä Indereksen kanssa “samaan putiikkiin”. Tuot viestissäsi esiin Oriolan kvartaalista toiseen jatkuneen negatiivisen kehityksen, mikä toki ilmenee aivan aukottomasti myös tilastollisesta aineistosta viime vuosilta. Jokainen sijoittaja voi luonnollisesti päätyä näistä liiketoiminnan negatiivisista oireista eri diagnoosiin sijoitusstrategian suhteen (eli pitäisikö ostaa vai myydä). Joka tapauksessa, samainen heikko kehitys on koskenut viime aikoina myös yhtiön osakekurssia. Blogikirjoitusta tarkemmin lukiessa voi havaita, etten arvele tai ota kantaa lainkaan yhtiön osakekurssin tulevaan (tai edes menneeseen) kehitykseen – tai yhtiön arvostustason korkeuteen. Kirjoituksen punaisena lankana oli tuoda esiin muutamien yhtiöiden Q1/2011 heikkojen tulosjulkistusten yhteydessä annettuja mielestäni ylioptimistisia loppuvuoden ennusteita (kts. kirjoituksen ensimmäinen kappale). Osakemarkkinahan sitten lopulta päättää, mikä kohtalo on kurssikehityksellä mahdollisiin huonoihin uutisiin. Käsittelin siten vain yhtiöiden reaalista kehitystä suhteessa annettuihin tulevaisuuden ennusteisiin. Inderes pyrkii sen sijaan antamaan näkemyksen myös osakekurssin kehitykselle. Kirjoituksen viimeisen kappaleen viittaus blogin disclaimeriin paljastaa myös sen, että Nordnet Blogi ei sisällä sijoitusneuvoja, sijoitussuosituksia, tarjouksia tai kehotuksia ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Vastuu jää siten aina sijoittajalle (ja lukijalle) itselleen. Pidän kuitenkin hyvänä asiana sitä, että blogin aiheet ja erilaiset näkemykset herättävät lukijoiden kanssa keskustelua. Pyrin myös jatkossa vastaamaan kaikkiin kysymyksiin oman sijoitusfilosofiani ja faktojen perusteella.

Jukka Oksaharju26 Heinäkuu, 2011Nyt myös HKScanin tulosvaroitus on todellisuutta. Ei kahta ilman kolmatta (eli Sanomaa)?

Manolito29 Heinäkuu, 2011Sieltähän se Sanomakin tuli…alentaa vuoden 2011 näkymiään! Hyvin onnistuttu ennustamaan (ottamaan esimerkiksi) nämä kolme putiikkia ja heidän tulevaisuuden näkymien korjaus.

Alakierre29 Heinäkuu, 2011Pitääpä oikein onnitella, 3/3 tulosvaroittajista oikein :D

Jukka Oksaharju29 Heinäkuu, 2011Tulihan se Sanoman tulosvaroitus vihdoin. Markkinareaktioista päätellen mainitsemieni yhtiöiden näkymien alentamiset tulivat pääosin yllätyksinä.

Tooki29 Heinäkuu, 2011Ja sieltä se Sanoman tulosvaroitus tuli!

Wintermute10 Syyskuu, 2011Mitä mieltä olet Sanoman arvostustasosta nyt kun kirjoitushetkestä ollaan lasketeltu -25%? Ovatko huonot uutiset ja tyhmät yrityskaupat jo diskontattu kurssiin (tällä hetkellä 9,42€) kun olemme enää 13% yli finanssikriisin pohjien?

Jukka Oksaharju11 Syyskuu, 2011Wintermute: Kiitos kysymyksestäsi. Oletan, että olet kiinnostunut siitä, voisinko mahdollisesti harkita Sanomaa salkkuun ostettuna nykyisellä kurssitasolla. Vastaus on toistaiseksi “en”. Käytit itse termejä “huonot uutiset ja tyhmät yrityskaupat” – kysynkin sinulta, miksi ihmeessä sijoittaisimme yhtiöön, jossa tärkein laadullinen tekijä (yritysjohdon osaaminen ja osakkeenomistaja-fokus) on heikolla tasolla. Samoin tämän kirjoituksen punainen lanka, heikko tulevaisuuden ennustamiskyky, on kasvamassa Sanomalle ilmeisemmäksi kuin aikaisempina vuosina. En voisi sijoittaa yritykseen, jonka johtoon en luota. Referoit myös mielestäni täysin virheellisesti finanssikriisin pohjiin nähden, sillä vertailet vain osakekannan markkina-arvon kehitystä. Ota tarkasteluun myös nettovelkaisuuden kehitys, jossa on näkyvissä mainitsemasi “tyhmät yrityskaupat”. Yritysostaja saa Sanomassa sekä osakekannan että yhtiön velat, minkä vuoksi varsinainen liiketoiminnan arvo (EV) ei ole vielä kovinkaan lähellä finanssikriisin pohjia. Toisaalta yhtiö on myös heikentynyt muutamassa vuodessa selvästi: liiketoimintoja on myyty jonkinlaiseen alehintaan, uusia on ostettu ylihintaan, median murros on jatkanut alaa supistavasti ja niin edelleen. Summa summarum: Sanoma ei ole kiinnostava vaihtoehto omaan salkkuuni, sillä sekä tärkeimmät laadulliset tekijät että lähes kaikki tärkeimmät määrälliset tekijät ovat heikkoja. Ainoa positiivinen asia on se, että yhtiö on suhteellisen hyvässä markkina-asemassa omilla toimialoillaan (jotka ovat toisaalta osin hiipuvia aloja?). Sanoman osalta kurssikäyrä ja hyvä osinkotuotto tarjoavat mielestäni piensijoittajia kiehtovan illuusion, sillä osake näyttää olevan pohjilla (ilman nettovelkaa) ja osinkotuotto korkea (koska yhtiö jakaa koko rahavirran ulos osinkoina). Pelkään, että kriisin tullen yhtiö joutuu alaskirjaamaan liikearvoa ja suorittamaan maksullisen osakeannin (jonka Herlin ja Erkko yhtiökumppaneineen luonnollisesti takaavat). Toisaalta toinen huono vaihtoehto on korkojen ja rahoituskulujen merkittävä nousu matalan kasvun ympäristössä (mikä kuulostaa ja tuntuu hyvin epätodennäköiseltä). Joka tapauksessa rahoitusleveroinnin kallistuminen, liikearvon alaskirjaukset ja tuloskehityksen jatkuva heikkous voivat ajaa kurssin vaikka viiteen euroon. Skenaarioista todennäköisin lienee kuitenkin se, että yhtiö välttyy suurimmilta kriiseiltä ja kasvaa epäorgaanisesti kalliilla rahalla tai orgaanisesti hyvin hitaasti. Nykyisellä arvostustasolla sijoittaja saanee 8-10% vuosituoton (pitkällä aikavälillä), mikä on aivan hyvä taso. Minua se ei innosta, sillä esimerkiksi Nordeasta ja Samposta saa tällä hetkellä huomattavasti enemmän ja mielestäni pienemmällä riskitasolla sisältäen option kannattavista yritysjärjestelyistä (vrt. ei-kannattava Sanoman SBS-ostos). Kannattanee siis Sanoman kohdalla ignoroida hyvä lyhyen tähtäimen osinkotuotto ja suunnata katse mahdollisiin tulevien vuosien osingon kasvattajiin. Kuten sanoin jo aiemmin, on Sanoma maksanut tähän päivään asti äärimmilleen lähes koko rahavirtansa.

Lisää tulosvaroittajia osa 3 | Nordnet Blogi2 Lokakuu, 2011[…] Ennustin kesän alussa Helsingin pörssin tulosvaroittajia hyvällä osumatarkkuudella. Sarja sai jatkoa viime perjantaina, kun Stockmannin johto koki realismin hetken syyskuun toteutuneet luvut nähtyään päästen lopulta kanssani väistämättömään yhteisymmärrykseen. On siis tullut aika jul(k)istaa seuraava negatiivinen tulosvaroittaja. […]

OMXH vaikuttaa kalliilta / Oriola-KD | Nordnet Blogi2 Maaliskuu, 2012[…] uudesta potentiaalisesta ostokohteesta, joka on Oriola-KD. Olen sivunnut yhtiötä edellisen kerran viime kesänä. Ostaisin yhtiön osakkeita välittömästi nykyhinnalla, jos yhtiö ilmoittaisi johtonsa […]

Loppuvuoden tulosvaroittaja osa 1 | Nordnet Blogi3 Toukokuu, 2012[…] yhtiöstä myös lähes vuosi sitten potentiaalisena tulosvaroittajana. Ennuste myös toteutui muutama viikko kirjoituksen jälkeen. […]

Tulosvaroituskausi alkamassa | Nordnet Blogi1 Lokakuu, 2012[…] Päättynyt Q3/2012 oli pörssi-indeksien osalta varsin hyvä, mutta makrotalouden osalta heikko. Kvartaalin aikana sekä Euroopan keskuspankki että Yhdysvalloissa Federel Reserve joutuivat lanseeraamaan jälleen uusia toimenpiteitä markkinoiden rauhoittamiseksi ja talouskasvun palauttamiseksi. Hyvästä kurssikehityksestä ei siis voi vetää suoria johtopäätöksiä siitä, että alkavalla tuloskaudella olisi tiedossa erinomaisia tuloksia. Ainakin kaksi potentiaalista ostokohdettani ovat vaarassa varoittaa loppuvuoden osalta negatiivisesti. Mennään vaihteeksi suoraan asiaan. Odotan tulosvaroituksia Oriola-KD:lta ja Stockmannilta. Olen maininnut jo aiemmin molemmat yhtiöt potentiaalisiksi ostokohteikseni. Ensiksi mainittu on tuttu tulosvaroituskandidaatti jo viime vuodelta. […]

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.