Nordnet Blogi

Metsänomistaja Olli, 27, sijoittaa puukaupparahat pörssiin

Haastattelu on julkaistu alunperin Nordnetin yhteistyökumppanin UPM Metsän sivuilla.

Olli Parkkonen on 27-vuotias helsinkiläinen metsänomistaja. Olli omistaa sukutilansa metsää Keski-Suomessa, Karstulassa, missä hän viettää kesäisin aikaa metsätöiden merkeissä. Pörssiosakkeisiin sijoittamisen Olli aloitti reilut viisi vuotta sitten.

”Teemme metsätyöt talkoilla kolmen sukupolven voimin. Mukana ovat serkukset, vanhemmat ja isovanhemmat. Raivaus, harvennus, taimien istuttaminen ja heinien tallominen ovat tuttua puuhaa”, Olli kertoo.

Puukaupparahat alkupääomana

Talous ja sijoittaminen ovat kiinnostaneet Ollia jo lukioajoista lähtien. Lopullinen kimmoke sijoittamiseen tuli, kun serkusten yhteisellä metsäpalstalla tuli hakkuun aika ja Olli sai pienen määrän puukauppatuloja.

”Halusin ryhtyä sijoittamaan. Metsärahat toimivat hyvänä alkupääomana. Etsin sopivaa sijoituskohdetta ja päädyin sijoittamaan suoraan osakkeisiin. Toki nykyisestä salkun arvosta suurin osa kertynyt puhtaasti ansiotuloista säästämällä ja pääomalle kertyneestä tuotosta”, Olli kertoo. Tavoitteeksi Olli on asettanut 10 prosentin vuotuisen tuoton pitkällä aikavälillä.

”Salkulle on kertynyt tuottoa mukavasti. Toki hutejakin on tullut ja yritän oppia virheistä. Ajattelen tätä sijoittamista pitkäaikaisena säästämisenä ja elämänikäisenä oppimatkana. Aikajänne on ehdottomasti yli kymmenen vuotta.”

Sijoittamisessa parasta tuottojen lisäksi jatkuva oppiminen yrityksistä ja taloudesta

Olli hoitaa sijoituksensa Nordnetin kautta. Hän siirtää joka kuukausi palkkatuloistaan tietyn summan Nordnetin arvo-osuustilille. Kun sitten hyvä ostokohde tulee eteen, Olli tekee kaupat.

”Tällä hetkellä salkussani on pelkkiä suoria osakesijoituksia. Olen myös miettinyt korkoja ja rahastoja. Toistaiseksi en ole niihin sijoittanut. Matalakuluiset rahastot ovat varmasti suurimmalle osalle paras vaihtoehto”, Olli miettii.

Ollin mukaan parasta sijoittamisessa on ollut paitsi tuotot ja säästäminen mutta myös jatkuva oppiminen yrityksistä ja taloudesta: ”Ennen kuin ostan osakkeita, tutustun yritykseen ja toimialaan. Pyrin tekemään oman analyysini yrityksestä.”

Maltti on valttia sijoittamisessa

Olli on huomannut reilun viiden sijoitusvuotensa aikana, että sijoittamisessa kannattaa välttää hätiköintiä.

”Pyrin välttämään hätäistä osta-myy-kaupankäyntiä. Jos ostan, pyrin pitämään ostamani osakkeet.”

Sijoittamisen aloittamiseksi ei Ollin mukaan tarvitse olla ammattilainen. Sijoittamisen voi aloittaa melko pienilläkin summilla.

”Sijoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa. Päivittäisiä kurssiheilahteluja ei kannata liikaa tuijotella. Sijoittamisessa on järkevää minimoida hallinnolliset kulut. On hyvä vertailla kuluja. Esimerkiksi rahastojen kuluissa voi olla isojakin eroja.”

Tietoa ja apua Sharevillestä

Sijoittajille on tarjolla paljon tietoa ja apua. Olli esimerkiksi seuraa verkossa erilaisia sijoitusfoorumeita ja muita sijoittajia Twitterissä.

Olli on myös jäsenenä Nordnetin Shareville-yhteisössä nimimerkillä DiegoBoss. Sharevillessä voi seurata menestyvien sijoittajien salkkuja ja keskustella sijoituksista. Yhteisössä on myös oma ryhmänsä metsänomistajille.

”Sijoittaminen tempaa mukaansa. Mitä enemmän siihen perehtyy, sitä kiinnostavammaksi se tulee.”

Metsänomistaja Ollin vinkit sijoittamiseen

  1. Aloita sijoittaminen. Esimerkiksi puukauppatuloja voi hyvin käyttää alkupääomana.
  2. Valitse itsellesi sopiva sijoitusmuoto. Mieti, millaisen riskin olet valmis ottamaan ja millaista tuottoa tavoittelet. Osakkeisiin sijoittaminen vaatii enemmän perehtyneisyyttä kuin esimerkiksi rahastoihin sijoittaminen. Älä sijoita sellaisiin kohteisiin, joita et ymmärrä.
  3. Minimoi kulut. Valitse sellaisia sijoitustuotteita, joiden vuosittaiset hallinnointikulut ovat mahdollisimman pienet.
  4. Hyödynnä asiantuntijoita. Verkossa on saatavilla paljon tietoa sijoittamisesta. Myös asiantuntijoiden apua kannattaa hyödyntää, heiltä voi saada hyviä vinkkejä. Mielestäni Sijoitustiedon, Inderesin ja Nordnetin kaltaiset toimijat tuottavat hyvää sisältöä ja keskustelua. Facebookin sijoitusryhmissä puolestaan keskustelun taso on vaihtelevaa.
  5. Ota rauhallisesti. Älä panikoidu päivittäisistä kurssivaihteluista. Mieti etukäteen oma sijoitusstrategiasi ja noudata sitä.

Katso myös:

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.