Nordnet Blogi

Kurkista sijoittavan miljonäärijääkiekkoilijan salkkuun

Kirjoitus on julkaistu alunperin vuonna 2017, mutta päivitetty 2.1.2019.

Jääkiekkoilijoiden kiinteistö- ja autokauppoja seurataan iltapäivälehdistössä tarkasti, mutta harva jääkiekkoilija paljastaa oman sijoitussalkkunsa sisältöä.

Pohjoismaiden suurimmassa sosiaalisessa sijoitusverkostossa Sharevillessä vaikuttaa nimimerkki Mellon, jonka takana on ammattimainen jääkiekkoilija. Mellonin miljoonasalkkuun voi tutustua Sharevillessä, mutta mitä Mellon itse ajattelee omista sijoituksistaan? Kysytäänpä häneltä itseltään!

Moi Mellon! Mikä sai sinut aloittamaan sijoittamisen?

Tiedän, että urheilijalla saattaa uran jälkeen tulotaso romahtaa, joten jo uran alkuvaiheessa aloin laittaa rahaa rahastoihin. Enemmän aloin käyttämään aikaa ja aivonystyröitäni sijoittamiseen, kun sain ensimmäisen suuremman sopimukseni ja rahaa jäi elämisen jälkeen enemmän taskun pohjalle.

Miten suuren osan tuloistasi sijoitat?

Osuus vaihtelee, mutta parhaimmillaan noin 90 %. Tällä hetkellä sijoitan noin 50 % nettotuloistani.

Sinulla on erittäin hajautettu salkku. Kerro sijoitusstrategiastasi tarkemmin!

Salkku on tosiaan lähtenyt vähän rönsyilemään joka suuntaan! Suunnitelmanani on luoda pohja uran jälkeiseen elämään. Sijoitustyylinäni on buy and hold – siksi varmaan myös on niin montaa eri osaketta on salkkuuni kertynyt.

ETF:t ovat salkkuni kivijalka – minulla on myös salkku, joka ei näy Sharevillessä ja joka koostuu ETF:stä. Yksittäiset osakkeet ovat näkemykseni mukaan firmoja, joihin uskon ja haluan sijoittaa. Yksittäiset firmat myös tuovat suuremman osan osinkovirrasta, vaikka myös osa omistamistani ETF:stä maksaa osinkoa.

Mellonin Shareville-salkun suurimmat sijoitukset:

Oletko hyödyntänyt sijoittamisessa jääkiekon pelitaktiikoita?

Pitkäjänteisyyttä tarvitaan sekä huippu-urheilussa että sijoittamisessa

Mikä on ollut komein ”ilmaveivisi” sijoittamisessa?

Se, että ylipäänsä aloitin sijoittamisen. Harmittavan moni ihminen alasta riippumatta ei osaa, halua tai valitettavasti pysty katsomaan seuraavaa palkkapäivää pidemmälle.

Mellonin Shareville-salkun tuotto:

Entä oletko joutunut ”jäähylle”? Jaa yksi mehevä sijoitusmokasi!

Poltin näppini kerran optioiden kanssa, kun ottelun takia unohdin käydä tarkistamassa salkkuni.

Olet sijoittanut myös ulkomaisiin osakkeisiin, mm. JNJ ja Nike. Miksi olet päätynyt sijoittamaan Atlantin toiselle puolen?

Olen saanut palkkaa urani aikana muissakin valuutoissa kuin euroissa, joten on ollut luonnollista myös olla vaihtamatta kaikkea palkkaansa euroiksi. Osa on siis sijoitettu myös muissa valuutoissa. Lisäksi se lisää hajautusta salkussa, ettei ole pelkkiä suomalaisia tai euro-osakkeita.

Pohjois-amerikkalaisista osakkeista tykkään myös sen vuoksi, että useimmat maksavat osinkoa neljännevuosittain tai jopa kerran kuussa. Kun uran jälkeen katan osan elämisestä osinkovirralla, niin taloutta on helpompi suunnitella, kun kaikki ei kilahda kerralla tilille keväällä.

Olet sijoittanut myös ETF:iin. Miten valitset ETF:t joihin sijoitat?

Tarkastan yleensä esimerkiksi Morningstarista, miten ETF on pärjännyt indeksiään vastaan, selvitän sen kulut ja katson listaa ETF:n suurimmista sijoituksista.

Vinkkisi muille ETF-sijoittajille?

Ei tässä kannata vinkkimieheksi ryhtyä.

Sijoitatko jotakin tavoitetta varten? Miten paljon vaaditaan, että tämä ”poika saunoo”?

Tavoite on, että voin jonain päivänä elää osinkovirran avulla, niin että työnteko ei olisi ”pakko”, vaan että voisin olla esimerkiksi vain osa-aikaisesti töissä. Tai sellaisessa työssä, missä palkka ei ole erityisen korkea ilman, että joutuu karsimaan elämän pienistä mukavuuksista. Tarkkaa summaa mikä siihen riittää on vaikea antaa, koska elämäntilanne vaikuttaa niin paljon rahan tarpeeseen.

Sanotaan näin, että ollaan tässä saatu sauna jo lämpenemään ihan hyvin.

Nordnet Private Banking -palvelu on varakkaan asiakkaan etuohjelma

Nordnetin Private Banking -palvelu poikkeaa perinteisistä yksityispankeista siten, että saat itse päättää sijoituksistasi ja samallavoit säästää tuhansia eurojailman kiinteitä varainhoidon kuukausi- tai vuosimaksuja. Maksat vain tekemistäsi sijoituksista (osakekaupat 0,08 %, min. 5–8 €). Saatpalvelua kokeneilta asiantuntijoilta,digitaalista sijoitusneuvontaa,kutsuja tapahtumiin ja tilaisuuksiin verkossa, sekä muita erikoisetuja. Myös perheenjäsenesi saavat samat edut.

Jos sinulla on vähintään 200 000 euroa sijoitettavaa varallisuutta ja tuki ja sijoitusideat kiinnostavat,jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä!

Lue myös muita Shareville-haastatteluja:

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.