Siirry pääsisältöön

Miten kuukausisäästön ostot toteutetaan?

Miten ETF-kuukausisäästösopimuksen puitteissa toteutuvat, asiakkaan kannalta automaattiset kuukausisäästön ostot tapahtuvat? Olen joskus miettinyt, että epälikvidien ETF:ien osalta on olemassa riski, että myyntilaidalla ei ole sopivasti tavaraa ja sen seurauksena ostohinnasta tulee huono verrattuna päivän muihin kauppoihin.

Näin kuukausisäästön ostot toteutetaan

Pörssilistattujen ETF (Exchange Traded Fund) rahasto-osuuksien ostamisessa pitää tosiaan olla tarkkana. Toisinaan parhaat osto- ja myyntitarjoukset voivat olla kaukana toisistaan (eli “spread on leveä”), jolloin suoraan myyntilaidasta ostaminen voi johtaa siihen, että tulee maksaneeksi rahasto-osuudesta liian korkean hinnan.

ETF:n arvopaperisalkkuun nähden oikeaa hintaa voi arvioida seuraamalla kyseisen rahaston reaaliaikaista indikatiivista osuuden arvoa (iNAV). Esimerkki Stoxx 50 UCITS ETF:n iNAV:lle löytyy Deutsche Börsen sivuilta. Keskitetysti ETF:n iNAV koodeja löytää esimerkiksi justETF.com -sivuilta ja pienen googlettamisen avulla lukemat voi löytää myös suoraan netistä.

Nordnetin kuukausisäästöasiakkaiden tietyn ETF-osuuden ostot toteutetaan maalaisjärkisen ihmisen avustamana joka kuukauden 5. päivä, tai mikäli kyseinen päivä on pyhäpäivä, kaupat toteutetaan sitä seuraavana pankkipäivänä. Ostoerien pohjalta lasketaan keskihinta, joka on kaikkien kuukausisäästö-asiakkaiden ETF-ostojen toteutushinta.

Mikäli spread on ostohetkellä leveä, Nordnetin meklari ottaa yhteyttä kyseistä ETF:ää tarjoavaan rahastoyhtiöön tai markkinatakajaan kapeamman spreadin ja siten paremman hinnan varmistamiseksi. Näin huonoja hankintahintoja pyritään välttämään ja kuukausisäästön ostot saadaan toteutettua järkevästi. Ne ETF:t joihin Nordnetissä voi säästää kuukausisäästösopimuksella ovat lisäksi suhteellisen likvidejä.

Katso myös: KuukausisäästäminenMaailman parhaat ETF-rahastot?, Parempaa tuottoa

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Adobe Stock.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki