Nordnet Blogi

Musta joutsen nimeltä koronavirus

Tämän hetkisen tiedon mukaan koronaviruksella on samat ominaisuudet kuin espanjantaudilla. Kuolleisuus on samat 2-3 prosenttia ja taudinkantaja voi olla oireeton. Wikipedian sinänsä hieman ristiriitaisten tietojen pohjalta espanjatauti tartutti noin puolet maailman silloisesta 1,8 miljardin väestöstä, eli noin 900 miljoonaa ihmistä. Näin ollen kolmen prosentin kuolleisuudella noin 27 miljoonaa ihmistä olisi kuollut. WHO on arvioinut, että kuolleita olisi ollut 30 miljoonaa, eli noin 1,7 prosenttia silloisesta väestöstä. Suhteutettuna 7,8 miljardin nykyväkilukuun, kuolleita voisi tulla 130 miljoonaa.

Sata vuotta sitten maailmassa tosin velloi maailmansota. Ihmisiä kuoli muutenkin, eikä tartuntoja torjuttu yhtä tehokkaasti kuin nyt. Yhtälailla lääketiede ei silloin osannut hoitaa silloista virusta, kuten ei nykylääketiede nykyistäkään virusta. Nykyinen integroitunut maailma tuo myös haasteita tartunnan torjumiselle. Tavarat ja ihmiset liikkuvat maailmassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Siihen nähden tarvittavat toimenpiteet viruksen leviämisen estämiseksi saattavat rajoittaa liikkuvuutta yllättävässä määrin. Nähtäväksi jää, pystyykö länsimaat torjumaan koronavirusta yhtä tehokkaasti kuin totalitäärisempi Kiina.

Talous pysähtyy liikkuvuuden pysähtymiseen

Maailmantalouden kannalta liikkuvuuden rajoittaminen on se myrkky. Kun ihmiset pysyvät kotona eivätkä käy töissä, liikevaihtoa tai BKT:tä ei synny. Kun satamaliikenne on pysähdyksissä tavarat eivät liiku. Näin alihankkijoilla teetetyt komponentit loppuvat eikä tuotteita saa valmistettua. Kiinassa valmistettuja lenkkareita ei saa länsimaisiin kauppoihin, jossa kukaan ei ole myymässä. Eikä ostamassa. Hedelmät mätänevät sataman kontteihin, joita ei pureta. Autokauppa pysähtyy. Ylellisyyshyödykkeet kärsivät ensin, sitten kulutustavaratuotteet ja palvelut. Amazonin tuotteita ei saa kotiin. Kaupoista loppuu ruoka.

Autokauppa tippui Kiinassa helmikuussa 92 prosenttia. Apple, Adidas, Puma, Microsoft, Finnair ja monet muut ovat jo antaneet varovaiset tulosvaroitukset. Goldman Sachs leikkasikin Yhdysvaltojen tuloskasvuennusteensa nollaan koronaviruksen seurauksesta. Kysymys kuuluu nyt, pitääkö maailma sulkea kuukaudeksi kokonaan, että koronaviruksen leviäminen saataisiin torjuttua? Kiinassa ihmiset ovat jo hiljalleen palaamassa töihin, vaikka toisilla alueilla liikkumista rajoitetaan edelleen.

Pitkän nousun jälkeen aika kotiuttaa

Markkinoilla etsitään nyt uutta tasoa. Historiallisen pitkään jatkuneen nousun seurauksesta monilla on kotiutettavia tuottoja salkuissaan. Tämä yhdistettynä yllättävään riskitekijään aiheuttaa vahvan voittojen kotiuttamisreaktion ja riskitason vähentämistarpeen monessa instituutiosalkussa. Indeksit ovatkin liikkuneet yllättävän saman suuruisesti korjausliikkeen aikana. Ihan kuin todella isoja eriä myytäisi lakonisesti vallitsevaan hintaan osana päivän kaupankäyntivolyymiä.

Markkinat rauhoittuvat vasta siinä vaiheessa kun uutisointi stabilisoituu. Kukaan ei tiedä milloin tämä tapahtuu. Voi olla ensi viikolla tai vuoden kuluttua. Pörssin valuminen voi kiihtyä, loiventua tai kääntyä. Rekyyli voi olla voimakas. Koronaviruksen leviäminen voi espanjantaudin tavoin myös hetkellisesti kiihtyä. Pointti on tämä: kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Sattumaa on mahdotonta ennustaa. Siksi pitkäjänteisen säästäjä-sijoittajan ei kannattaisi tehdä mitään. Keinottelijankin olisi pitänyt reagoida viime viikolla.

Pese siis kätesi, yski hihaan, lähde korpeen ja pysy terveenä.

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

2
Jätä kommentti

avatar
uusin vanhin tykätyin
seppo
Vieras
seppo
Paljon virheellistä tietoa… Koronaviruksen kuolleisuus ollut 7%. Edellinen laskumarkkina loppui 2018 joulukuussa periaatteessa myös jenkeissä.
TMK
Vieras
TMK
Sepolla kaksi virkettä, ja siihen mahtuu useampi virheellinen tieto… ilman mitään lähde-viitteitä. Yhtä tyhjän kanssa, kuten oma vastaukseni myös.

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.