Nordnet Blogi

Nimeni on Fabian ja olen Sharevillen kehittäjä

En tiedä, oletko kuullut Sharevillestä, joten ensin muutama sana siitä.

Idea Sharevillestä syntyi, kun työskentelin isossa ruotsalaisessa pankissa, SEBissä. Sain todistaa, kuinka monet asiakkaat sijoittivat itse rahojaan menestyksekkäästi. Samanaikaisesti näin, kuinka monilta puuttuivat tiedot ja osaaminen hyvien sijoituspäätösten tekemiseen. Idea oli siis yksinkertainen: halusin yhdistää heidät, jotka saavat rahansa tuottamaan ja heidät, jotka eivät siinä onnistu.

Uskoin ideaan niin vahvasti, että lopetin työni ja keskityin täysin Sharevillen kehittämiseen yhdessä yhteistyökumppanin kanssa. Alussa Shareville oli vain yhteisö, jossa pystyi rakentamaan fiktiivisen salkun leikkirahalla ja seuraamaan muiden virtuaalisia sijoituksia.

Nyt olemme yhdistäneet voimat Nordnetin kanssa. Tämä mahdollistaa käyttäjillemme todellisten salkkujen ja oikealla rahalla tehtyjen kauppojen seuraamisen reaaliajassa (omistukset, kehitys ja kaupankäynti; ei sitä, kuinka paljon salkussa on rahaa tai millä summilla kauppaa käydään). Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwallin blogikirjoituksesta voit lukea lisää siitä, miten Sharevillestä tuli osa Nordnetiä kesällä 2013.

Tällä hetkellä olemme Sharevillen beetavaiheessa, mikä tarkoittaa, että rajattu määrä kutsuttuja käyttäjiä testaa Sharevilleä ja auttaa meitä hiomaan palvelun viimeisiä yksityiskohtia.

Haluatko sinäkin mukaan ja päästä kurkistamaan tuhansien sijoittajien salkkuihin? Ilmoittaudu testaajaksi täällä: nordnet.fi/shareville-kutsu

Nyt on aika muuttaa rahoitusmarkkinoita – olethan mukana!


Kirjoitus on käännös ruotsinkielisestä tekstistä.

/Fabian Grapengiesser

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.