Nordnet Blogi

Nimimerkki Xlat noudattaa Buffettin oppeja – sijoittaa aurinkopaneeleihin ja Nigeria-ETF:ään

Nimimerkki Xlat on Nordnetin Private Banking -asiakas, joka on hajauttanut sijoituksiaan mm. aurinkovoiman kehitykseen ja Nigeriaan ETF:n kautta. Xlat määrittelee itsensä sijoittajana Shareville-profiilissaan näin:

”Tarkastelen maailmaa suurella mielenkiinnolla ja keskityn muutamiin itseäni erityisesti kiinnostaviin teemoihin. Arvostan toimintoja, jotka tuovat ihmisille ja yhteiskunnille nykyaikaista hyvinvointia, etsin tulevaisuuden mahdollisuuksia ja olen pitkäjänteinen ja kärsivällinen. Seuraan valitsemiani teemoja, haluan koko ajan oppia lisää ja kehittyä ihmisenä. Tämä elämäntavakseni muodostunut oppiminen, analysointi ja tutkiminen tuottaa mielihyvää ja tämän kaiken soveltaminen sijoittamiseen tuo pidemmän päälle myös taloudellista hyötyä.”

Moi Xlat, kerro hieman lisää itsestäsi – kuka olet, mistä tulet ja mitä teet?

Olen noin nelikymppinen mies ja asun Helsingissä.

Milloin aloitit sijoittamisen ja mikä innoitti sinut aloittamaan?

Olin säästänyt rahastoihin hyvin pienillä kuukausisummilla vuodesta 1998 lähtien. Ideana oli laittaa ylimääräinen raha tuottamaan. Vuonna 2008 rahaa oli kasassa jo mukavasti ja Nordnetin tultua Suomeen avasin tilin ja sitten tuli melkein heti finanssikriisi.

Finanssikriisin aikana tuli semmoinen olo, että tämä on tällainen ”kerran elämässä” –tilaisuus ja aloin satsaamaan tosissani sijoittamiseen. Nordnet oli juuri oikea paikka siihen, koska sijoitin pääasiassa Yhdysvaltoihin, niin ulkomainen kaupankäynti oli (ja on yhä) tärkeää.

Salkkusi on varsin hyvin hajautettu ja sieltä löytyy mm. aurinkopaneeliyhtiötä USA:sta ja Nigeriaan sijoittavaa ETF:ää. Kerro tarkemmin sijoitusstrategiastasi!

Sijoitusstrategiani koostuu kahdesta osasta: Warren Buffettin tyylisestä sijoittamisesta muutaman teeman ympärillä ja sitten joistakin käsin poimituista sijoituskohteista, joilla haen voimakasta hajautusta ”Buffett”-strategiaan verrattuna. Käytän aika paljon aikaa sijoituskohteiden etsimiseen, seuraan Warren Buffettin sanomisia ja tekemisiä ja hyödynnän myös erään asiantuntijan erityisosaamista energia-alalla.

”Buffett”-sijoituksissa lähden teemojen ympärillä puhtaasti yhtiöiden fundamenteista ja laadullisista tekijöistä liikkeelle. Yhtiöitä on vain neljä (yksi per teema), koska jokainen yhtiö vaatii jonkin verran työtä. Etsin kunkin teeman yhtiöistä mielestäni laadukkainta ja maksan käyvän hinnan yhtiöistä (en siis etsi halpoja osakkeita).

Xlatin Shareville-salkun suurimmat omistukset:

Olen tehnyt itselleni lomakkeen, mihin kokoan kuhunkin yhtiöön sijoittamisen perusteet. Perusteet ovat pääasiassa laadullisia, lisäksi käytän apuna muutamaa yhtiön tilinpäätökseen ja taseeseen liittyvää tunnuslukua. Niin kauan kuin perusteet ovat voimassa, pidän yhtiötä (joskus olen keventänyt hieman, jos yhtiön paino salkussa on noussut liian suureksi). Jos perusteet eivät enää päde, myyn kaikki yhtiön osakkeet heti.

Muissa sijoituksissa olennaista on hajautushyöty ja kustannustehokkuus. Prosessi on samantapainen kuin ”Buffett”-sijoituksissakin, mutta varat on selkeästi hajautettu. Näitä sijoituksia löytyy myös Nordnetin ulkopuolelta, joten Sharevillestä ei näe kaikkia näitä muita sijoituksia.

Erinäisistä juridisista syistä johtuen suomalaisiin osakkeisiin sijoittaminen on hyvin vaikean ja työlään prosessin takana – siksi salkusta löytyy vain yksi suomalainen yhtiö.

Sijoitusstrategiani on siis pohjimmiltaan varsin simppeli ja yhden ihmisen hallittavissa.

Xlatin Shareville-salkun kehitys viimeisen puolen vuoden ajalta:

Miten päädyit Nordnetin Private Banking -asiakkaaksi? Milloin se tapahtui ja miten kuulit palvelusta?

Kuulin palvelusta Nordnetin mainoksesta ja siirryin sitten saman tien Private Banking -asiakkaaksi. Se oli luonnollista, olinhan ollut jo pitkään Nordnetin asiakas.

Miten hyödynnät Nordnetin Private Banking -etuja?

Suurimmaksi osaksi hyödynnän Private Bankingia edullisempien välityspalkkioiden kautta. Sijoitan pitkälti sellaisiin arvopapereihin, joihin ei Suomesta löydy oikein mitään analyysiä, joten en voi hyödyntää Private Banking -asiakkaille maksutta tarjottavia Inderes-analyysejä, ym.

Sijoitatko ja säästätkö jotakin tiettyä tavoitetta varten?

Tavoitteenani on varallisuuteni selkeä kasvattaminen ja taloudellinen riippumattomuus.

Vinkkisi muille sijoittajille, jotka tähtäävät myös yli 200 000 euron sijoitusvarallisuuteen ja “Private Banking”-kerhoon?

Pienistä puroista syntyy iso virta – oma salkkuni on kokonaan pitkän kuukausisäästämisen tulos. Sijoituskohteita olen sitten matkan varrella vaihdellut, mutta varat ovat olleet koko ajan sijoitettuna osakemarkkinoille, sekä osakkeiden että rahastojen kautta. Säännöllinen sijoittaminen ja korkoa korolle -ilmiö ovat hyvä yhdistelmä.

Säännöllinen sijoittaminen ja korkoa korolle -ilmiö ovat hyvä yhdistelmä.

Katso myös:

Lisätietoa Nordnet Private Banking -palvelusta

Nordnetin Private Banking -palvelu poikkeaa perinteisistä yksityispankeista siten, että saat itse päättää sijoituksistasi ja samalla voit säästää tuhansia euroja ilman kiinteitä vuosimaksuja. Saat palvelua kokeneilta asiantuntijoilta ja erikoisetuja. Myös perheenjäsenesi saavat samat edut.

Jos sinulla on vähintään 200 000 euroa sijoitettavaa varallisuutta ja tuki ja sijoitusideat kiinnostavat, ota yhteyttä jo tänään!

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa

Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi,
klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi,
klikkaa tästä.
Tilaa
close-link