Nordnet Blogi

Nokian Renkaat ja uuden tehtaan sijainti

Markkinoille ei pitäisi olla mikään uutinen, että Nokian Renkaat suunnittelee kolmatta omaa tehdasta. Kyseisestä orgaanisesta kasvuinvestoinnista on yritysjohdon toimesta luvattu kertoa lisää myöhemmin tänä vuonna. Tänään kuitenkin muutamat palaset loksahtivat mielessäni kohdalleen, minkä perusteella uskon tietäväni yhtiön seuraavan tuotantolaitoksen sijaintikohteen.

Päätin kirjoittaa nyt vain lyhyesti aavistuksestani liittyen Nokian Renkaiden tuleviin kasvusuunnitelmiin. Olen käsitellyt yhtiötä myös kaksi viikkoa sitten Q1/12-tulosjulkistuksen alla, maaliskuussa kesken alkaneen kalenterivuoden ensimmäisen kvartaalin ja viime vuonna kertoessani oman salkkuni potentiaalisista ostokohteista (joihin yhtiö edelleen myös kuuluu).

Nokian Renkailla on ollut jo useamman vuosineljänneksen ajan positiivinen ongelma. Yhtiön tuotteilla olisi paljon enemmän kysyntää kuin yhtiön valmistuskoneistosta on mahdollista tuottaa tarjontaa. Näin ollen myös yhtiön johto on viitannut toistuvasti kartoittavansa laajentumisvaihtoehtoja.

Q1/12-osavuosikatsauksen yhteydessä järjestetyssä analyytikkopuhelussa tj. Gran kommentoi uuden tehtaan sijaintineuvottelua siten, että ”keskustelut ovat loppusuoralla mutta kestävät vielä hetken johtuen käynnissä olevista vaaleista”. Päivän Helsingin Sanomat avattuani ymmärsin, mistä maasta on kyse. Oletuksen tueksi on huomattava se, että myös Nokian Renkaiden jakeluyhtiö Vianor laajentui Serbiaan muutama viikko sitten päättyneen Q1/12 aikana seuraavan tiedotteen saattelemana.

Serbia ei kuulu ainakaan toistaiseksi euroon (saati sitten EU:hun), vaan maalla on käytössä oma dinaari. Nopealla silmäyksellä dinaari ei ole vakainta laatua oleva valuutta, sillä vaihtokurssi suhteessa euroon on liikkunut esimerkiksi edellisten kuuden kuukauden aikana noin 15% putkessa (huomioiden ylimmät ja alimmat noteeraukset).

Mitkä sitten ovat isossa kuvassa Serbian hyvät ja huonot puolet investointikohteena? Mielestäni on syytä nostaa esille ainakin seuraavat tekijät.

Hyvät puolet:

Halvemmat työvoimakustannukset -> onko etua myös raaka-ainehankinnassa?
Serbian mahdollinen EU-jäsenyys -> avaako ovia maan taloudelliselle kasvulle?
Mahdollisuus saada sijaintivaltiolta verohuojennuksia -> ”investointitukea”
Nopeat toimitukset Bulgariaan ja Romaniaan, joissa jo nyt 32 Vianor-jälleenmyyjää
Valtava kasvupotentiaali ydintuotteissa -> alueen tuore ”nastarengaslainsäädäntö”
Sisämarkkinoiden suoja (maa ei siis toistaiseksi ole EU:n jäsen) -> tuontitullit?

Huonot puolet:

Poliittinen riski -> kouriin tuntuva, vrt. Milosevic ja tuore vallanvaihdos
Alueen kansallismielisyys -> taitaa olla ennemmin uhka kuin mahdollisuus?
Kaukainen sijainti (vs. Pietarin tehdas muutaman tunnin juna/automatkan päässä) -> päämiehen ja agentin ongelma yritysjohdon osalta?
Valuutan arvaamattomat liikkeet -> vrt. Olvin Valko-Venäjän seikkailu
Paikallisten kontaktien puute (?) -> joint venture sittenkin järkevämpi?
Sisämaavaltio monen kulttuurin liitoskohdassa -> logistiikka ja korruptio?

Olisi vielä mielenkiintoista kuulla, mitä blogin lukijat ajattelevat Serbiasta mahdollisena investointikohteena. Puolesta vai vastaan, ja jos vaaka kallistuu selvästi toiselle puolelle, niin miksi? Entä miten arvelette markkinoiden suhtautuvan laajennuksen sijaintiin (jos se siis on lopulta Serbia)?

Omat vastaukseni kysymyksiin ovat lyhyesti seuraavanlaiset: pidän Serbiaa huomattavan riskipitoisena sijaintivaihtoehtona poliittisen epävarmuuden ja kaukaisen sijainnin (lue: paikallistuntemuksen puutteen) vuoksi. Tässä suhteessa yhtiön kannattaisi mielestäni harkita lokaalin kumppanin etsimistä yhteishankkeen muodossa (tasaamaan riskejä, selviämään korruptiosta ja lupa-asioista). Toisaalta on myös mielestäni selvää, että tuotannon kasvattamisen tulee tapahtua seuraavaksi muualla kuin Venäjällä, eikä vähiten jälleen riskien hajauttamisen vuoksi.

Henkilökohtaisesti tarkastelisin ”Itä-Euroopan ja Balkanin portilta” ensisijaisesti Tsekkiä ja Slovakiaa mahdollisina sijaintivaihtoehtoina. Näillä markkinoilla uskaltaisin toimia myös yksin ilman joint venture –partneria. Olen siis melko skeptinen Serbian suhteen pelkkien yleisen tason pohjatietojen perusteella. Arvelen markkinoiden kuitenkin ottavan laajentumisuutisen (sikäli kun sellaisesta vielä kuullaan) vastaan aikanaan hyvin positiivisesti. Yhtiöhän on menettänyt myyntiään Itä-Euroopassa vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja (vrt. Q4/11-analyytikkopuhelu) kapasiteetin vajeen vuoksi. Hankkeen monimuotoiset riskit hinnoitellaan mitä todennäköisimmin osakekurssiin vasta sitten, kun suhdanne kääntyy yleisesti laskusuuntaan.

Kirjoittaja ei omista kirjoitushetkellä Nokian Renkaiden osakkeita. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia. Nokian Renkaat kuuluu kirjoittajan salkun potentiaalisten ostokohteiden listalle. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

TT22 Toukokuu, 2012Poliittiset riskit ovat varmasti se suurin kompastuskivi mitä tulee balkanille sijoittamiseen. Serbia on ehkä kaikista vaarallisin paikka juuri tämän vuoksi Bosnian kanssa, mutta toisaalta niiden sijainti olisi parhain ainakin tällä hetkellä. Jos saisin päättää niin pistäisin uuden tehtaan pystyyn Slovakiaan. Veroedut taitavat olla näinä päivinä suurin valttikortti, mutta kansallismieliset poliitikot saattavat yhtäkkiä muuttaa sen hyödyn haitaksi. En osaa antaa kyllä tarkempaa vastausta siitä mikä olisi paras vaihtoehto, joten omistajien on syytä vaan luottaa johdon ammattitaitoon.

TT22 Toukokuu, 2012Siis investoimiseen oli tarkoitus sanoa ettei tule väärinkäsityksiä.

jak_the_ripper22 Toukokuu, 2012Serbialla on kieltämättä itselleni käsittämätön poliittinen kultturi äärinationalistisine ilmiöineen. Kyseessä on kutenkin pieni valtio, jonka intressit ovat EU:hun liittyminen ja ns lännettyminen. Tämä kävi hyvin ilmi kun äärinationalisti voitti presidentinvaalit, mutta entisestä EU-kriittisyydestään huolimatta halusi integraatiokehityksen jatkuvan. miksi juuri serbiaan? pakko olla joku verosensitiivi, muuten tuntuu erikoiselta.

laakari22 Toukokuu, 2012Tässähän on muistettava, että Vianor-jakeluketju on polkenut jo pohjaa esimerkiksi rengastehtaan tulolle. En siis usko NOKREn lähtevän Balkanille aivan ummikkona esimerkiksi halvemman työvoiman perässä.

En yhtäkkiseltään hoksaa, että miksi politiikka tai nationalismi sekaantuisi ulkomaisen yrityksen rantautumiseen maahan. Mikä niiden sisältämä riski on? Uhka Serbian itsemäärämisoikeudelle tahi kansallistunnolle? Pikemminkin poliitikot ovat riemuissaan ulkomaisen pääoman, sijoitusten, investointien ja verotulojen virratessa maahan. Kansalaiset ja poliitikot voivat fanaattisuudessaan toki olla tyhmiäkin, mutta en jotenkin tässä tapauksessa usko. Toki poikkeuksiakin on, esim. jenkkien maahantuontikiellot kuubalaisille tuotteille…onko järjettömämpää?

JH12 Heinäkuu, 2012http://www.hs.fi/talous/Nokian+Renkaat+aikoo+avata+uuden+tehtaan+Euroopassa/a1341982793593

“No­kian Ren­kai­ta pit­kään seu­ran­nut Nord­ne­tin mek­la­ri Juk­ka Ok­sa­har­ju nos­ti mah­dol­li­sen Ser­biaan laa­jen­tu­mi­sen blo­gis­saan esiin jo tou­ko­kuus­sa.”

S.H.12 Heinäkuu, 2012> Poliittiset riskit ovat varmasti se suurin kompastuskivi mitä tulee balkanille
> sijoittamiseen.

Slovenia ja/tai Serbia on Nokian Renkaiden laajentumisen kohdemaat. Hyvä asia tässä on, että kaikki munat eivät ole samassa korissa. Ja tarkoitan tällä Venäjän poliittista riskiä.

http://www.hs.fi/talous/Nokian+Renkaat+aikoo+avata+uuden+tehtaan+Euroopassa/a1341982793593

Jukka Oksaharju12 Heinäkuu, 2012S.H.: Nokian Renkaiden laajentumisen kohdemaat kattavat mielestäni koko Itä-Euroopan ja Balkanin sikäli, kun kyse on ydintuotteiden jälleenmyynnistä. Sen sijaan valmistuksen osalta tarkentaisin kommenttiasi siltä osin, että kyse on joko Sloveniasta tai Serbiasta. Kahteen maahan yhtiö ei ryhdy “missään tapauksessa” laitoksia pystyttämään. Olen tosiaan oman korttini pöytään jo laittanut, joten kuunnellaan tarkalla korvalla elokuun Q2-osavuosikatsauksen yhteydessä annettavia lausuntoja.

Nokian Renkaat Q2/12 tulosennakko | Nordnet Blogi22 Heinäkuu, 2012[…] mielenkiinnolla odotan yhtiön johdolta lisätietoja uuden tehtaan rakentamisesta. Perustelin aiemmin tänä vuonna, miksi uskon sijaintipaikan olevan Serbia. Slovenia on mielestäni huhupuheissa todennäköisesti […]

Nokian Renkaat jarruttaa, mutta ei hyydy | Nordnet Blogi8 Elokuu, 2012[…] siitä, että neuvottelut (investointituesta ja verohelpotuksista) ovat kesken, sillä kohdemaassa (Serbia) on vaihtunut juuri hallinto. Uuden tehdashankkeen käynnistyshäiriöistä huolimatta yhtiö […]

Nokian Renkaat lyhyen aikavälin vesiliirrossa | Nordnet Blogi17 Lokakuu, 2012[…] viitaten. Vallitsevassa markkinatilanteessa yhtiö myös siirtänee hetkellisesti laajentumistaan Serbiaan, mikä kohentaa yhtiön vapaan kassavirran tilannetta osingonmaksupotentiaalin osalta. Ensi […]

Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.