Siirry pääsisältöön

Nostamme käteisen painoa salkussamme

Olemme tänään tehdyllä kaupalla myyneet kaikki omistamamme Cityconin osakkeemme hintaan 2,70 euroa. Näkemyksemme Cityconista on edelleen positiivinen, mutta haluamme nostaa salkkumme käteispainoa meneillään olevan Venäjän kriisin vuoksi. Lisäksi Cityconin osakkeen arvostustaso on mielestämme noussut järkevälle tasolle ja merkittävin aliarvostus on jo purkaantunut.

Ostimme Cityconin osakkeita alunperin tammikuussa 2012. Sijoitusperusteemme olivat tällöin defensiivinen liiketoiminta, suhteellisen turvallinen ja tasainen kassavirta, houkutteleva arvostus ja korkea osinkotuotto. Näkemyksemme osoittautui oikeaksi. Cityconin liiketoiminta kehittyi vuosina 2012-2013 jopa odotuksiamme paremmin. Liikevaihto kasvoi vuoden 2011 noin 217 miljoonasta eurosta noin 249 miljoonaan euroon vuonna 2013. Operatiivinen tulos nousi samalla ajanjaksolla noin 53 miljoonasta eurosta 87 miljoonaan euroon. Yhtiö myös korotti osinkoaan ja osinkotuotto oli alkuperäisiä odotuksiamme korkeampi.

Cityconin osakkeen alennus suhteessa nettovarallisuuteen (NAV) oli ostohetkellä noin 40 prosenttia. Tällä hetkellä vastaava arvostustaso on noin 15 prosenttia. Suhtaudumme Cityconiin edelleen myönteisesti ja mielestämme osake on hyvä valinta pitkän aikavälin salkkuun. Näkemyksemme mukaan osakkeen merkittävin aliarvostus on kuitenkin jo purkaantunut ja lyhyen aikavälin nousuvara on enää rajallinen.Sijoituksemme kokonaistuotto reilulta kahdelta vuodelta oli noin 40 %. Samalla aikajaksolla Helsingin pörssin painorajoitettu tuottoindeksi on tuottanut noin 20 % ja näin ollen sijoitusta voidaan pitää erittäin onnistuneena.

Myynnin taustalla on kuitenkin ennen kaikkea halumme kasvattaa salkkumme käteispositiota. Salkussamme oli käteistä noin 5 prosenttia ennen Cityconin osakkeiden myyntiä ja myyntien jälkeen käteisen paino salkussamme on noin 10 prosenttia. Haluamme kasvattaa käteistä puhtaasti sen takia, että nykyinen Venäjän ja Ukrainan kriisi on nostanut osakemarkkinoiden riskipreemioita selvästi ja kriisin lopputulemia on tällä hetkellä erittäin vaikea arvioida.

Kriisiin on tällä hetkellä vaikea nähdä nopeaa ratkaisua ja kriisin pitkittyminen ja kärjistyminen on mielestämme todellinen uhka. Mikäli kriisi pitkittyy ja kärjistyy, tulemme näkemään pörssissä selkeitä ylilyöntejä. Nämä ylilyönnit kohdistuvat Venäjä-yhtiöihin, joiden riskipreemiot repeävät hetkellisesti täysin liioiteltuihin mittoihin. Nostamme käteisen painoa salkussamme, jotta pystymme tarvittaessa reagoimaan näihin mahdollisiin ylilyönteihin ja ostamaan laatuyhtiöitä selvästi alle niiden todellisen arvon.

Omistamme osakkeita Cityconissa

-Inderes

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki