Siirry pääsisältöön

Osakekauppa huhtikuussa: Molemmat jalat jarrulla

Piensijoittajien osakekauppa huhtikuussa: Molemmat jalat jarrulla

Alkuvuoden aikana suomalaiset piensijoittajat ovat keventäneet osakepainoaan jo 320 miljoonalla eurolla, vaikka osakkeille vaihtoehtoiset mielenkiintoiset kohteet loistavat yhä poissaolollaan. Erityisesti Helsingin pörssin suuryhtiöt nähdään jo täyteen hinnoiteltuina. Huhtikuussa piensijoittajien myyntiaalto jatkui 90 miljoonan euron voimalla.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola, UB) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto kasvoi huhtikuussa 1,2 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto nousi 2,3 prosenttia vuodentakaisesta huhtikuusta. Online-välittäjien kauppamäärät kuitenkin laskivat edelliskuusta euroissa 14,9 prosenttia. Myös koko pörssin osalta kauppamäärät kääntyivät euroissa 8,2 prosentin laskuun.

Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 4,8 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin 11,1 prosenttia viime vuoden huhtikuuta enemmän. Koko pörssin kappalemääräiset kaupat putosivat viime kuusta 6,4 prosenttia. Yksityissijoittajilla vastaava kappalemääräisten kauppamäärien lasku maaliskuusta oli 7,7 prosenttia.

Piensijoittajat suuntaavat pienten helmien kalasteluun

  • Osakkeille vaihtoehtoisten tuottojen miltei kadottua erityisesti Helsingin pörssin suuryhtiöt ovat vetäneet puoleensa myös korkosijoittajien pääomia. Ennustettavasta osinkokehityksestä on haettu korkotuoton korviketta. Esimerkiksi Orionin, Nordean, Sammon, UPM:n ja Wärtsilän osakkeet noteerataan tänään lähelle joko 2000-luvun tai kaikkien aikojen huippujaan. Piensijoittajat sen sijaan näyttävät jo kyllästyneen suuryhtiöihin ja salkkua täytetään selvästi pienemmillä yhtiöillä. Tästä osoituksena huhtikuussa kymmenen netto-ostetuimman osakkeen listalle nousivat Afarak Group, Atria, Sotkamo Silver, Olvi ja Restamax.
  • Suuryhtiöiden joukon takana tulevista keskisuurista yhtiöistä Amer Sports oli huhtikuussa jo toista kuukautta peräkkäin poikkeuksellisen suosittu kohde. Se kohosi piensijoittajien keskuudessa kolmanneksi vaihdetuimmaksi ja jopa toiseksi netto-ostetuimmaksi osakkeeksi. Yhtiöllä on takanaan usean vuoden suotuisa kehityskaari ja asteittain leventynyt osinkovirta. Osakekurssin viimeaikaisen laskun myötä moni näkee tilaisuutensa koittaneen ja junan pakittaneen edelliselle asemalle noutamaan mattimyöhäisiä kyytiin.

Osingot taskuun ja takavasemmalle

  • Koko huhtikuun kymmenen nettomyydyimmän osakkeen lista edustaa miljardiluokan yhtiöitä. Piensijoittajat ovat poistuneet takavasemmalla varsinkin tukevan osinkotuoton osakkeista käytännössä heti osingon irtoamisen jälkeen. Myyntilistan kärkinelikon täyttävät nyt Nordea, Kone, Orion ja Fortum. Niiden joukossa keskimääräinen osinkotuotto kipuaa lähes 5,5 prosenttiin, mikä ylittää selvällä marginaalilla Helsingin pörssin keskimääräisen yhtiön tämän kevään 4,0 prosentin osinkotuoton.
  • Osakepaino on nyt siirtymässä parhaiten kehittyneistä osakkeista maanhiljaisiin yhtiöihin. Huhtikuun aikana suomalaiset piensijoittajat heittivät useimmin hyvästit suurten yhtiöiden osakkeille, jotka ovat kohonneet käytännössä kaikkien aikojen kurssiennätyksiinsä. Cargotecille, Nokian Renkaille, Nordealle ja Orionille jätettiin myyntitoimeksiantoja surutta.

 

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – huhtikuu 2017 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Outokumpu 23 387 929 Nordea -35 538 225
Amer Sports 12 243 467 Kone -15 651 760
PKC Group 8 206 642 Fortum -14 272 053
Huhtamäki 6 487 176 Orion B -12 663 944
Wärtsilä 2 371 124 Valmet -9 301 749
Afarak Group 1 215 629 Nokian Renkaat -7 985 526
Sotkamo Silver 842 541 Cargotec -6 924 165
Atria 535 635 Metsä Board B -6 098 634
Olvi 455 575 Tieto -4 052 186
Restamax 434 246 Outotec -4 032 016

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3.2014 lähtien

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
1 Kommentti
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
12.05.2017 17:02

Olenko ainoa, joka ei sijoita suomalaisiin osakkeisiin?

Itse olin ainakin ostopuuhissa viime huhtikuussa kun tankkasin Brown Formania.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki