Siirry pääsisältöön

Osakesäästötili on tulossa Nordnetiin

Viime viikolla eduskunta hyväksyi osakesäästötilin, josta on kohistu jo vuoden päivät. Keväällä 2018 valtiovarainministeriön verotyöryhmä julkaisi raportin eri sijoitusmuotojen verokohtelusta ja ehdotti eri vaihtoehtoja osakesäästötilille. Sijoittajan etuja ajavat tahot, kuten Pörssisäätiö ja Osakesäästäjien keskusliitto, ovat puolustaneet tiliä läpi vuoden kiivaasti. Nyt kun osakesäästötilin tiedetään tulevan voimaan 1.1.2020 alkaen, voidaan Nordnetissä kääriä hihat ja keskittyä tilin kehittämiseen.

Osakesäästötilikokemuksia muista Pohjoismaista

Nordnetillä on kokemusta osake- ja sijoitussäästötileistä Norjasta ja Ruotsista. Norjassa ASK-tili (Aksjesparekonto) otettiin käyttöön vuonna 2017 ja se on ollut menestys. Päivittäin osakesäästötilejä, ASK-tilejä, avataan enemmän kuin tavallisia osake- ja rahastosalkkuja, eli arvo-osuustilejä. Myös Ruotsissa avataan päivittäin reilusti enemmän sijoitussäästötilejä, ISK-tilejä (Investeringssparkonto), kuin tavallisia salkkuja. Ruotsissa ISK-tili on ollut käytössä vuodesta 2012, ja tuona aikana tilejä on avattu maassa noin 3 miljoonaa.

Jokaisessa maassa tilityypit noudattavat paikallista verolainsäädäntöä ja rajoituksia, mutta perusperiaate on sama: asiakas voi yksillä tunnuksilla hallinnoida helposti kaikkia tilejään ja sijoitukset tehdään samassa verkkopalvelussa.

Osakesäästötili kiinnostaa suurta joukkoa

Yksityiskohdat suomalaiselle osakesäästötilille ovat nyt suuressa määrin selvillä. Vaikka toiveemme rahastojen, ETF:ien ja muiden pörssilistattujen instrumenttien mukaan saamisesta osakesäästötilille ei toteutunut, näemme tilissä silti isot mahdollisuudet.

Keskimääräinen salkun koko on Nordnetissä noin 30 000 euroa ja mediaani sitä alhaisempi. Uskon 50 000 euron rajan olevan riittävän houkutteleva, jotta suuri osa sijoittajista avaa tilin. Tilille voi siirtää vain rahaa, jolloin osakesijoitusten tekeminen koti- ja ulkomaisiin osakkeisiin vienee suurelta osaa sijoittajista useamman vuoden. Sinä aikana kauppoja voi tehdä tilin sisällä ilman veroseuraamuksia. Tämä on monelle yksityissijoittajalle varsin toivottu uudistus.

Suomalaiset ovat sijoittajina erityisen osinko-osakekeskeisiä. Tätä kuvastaa se, että Nordnetin suomalaisasiakkaat saavat vuosittain koko pohjoismaisen Nordnet-konsernin asiakassalkkuihin tilitettävästä osinkopotista peräti noin puolet. Tämän vuoksi myös osinkojen verottomuus osakesäästötilillä sekä mahdollisuus sijoittaa ne uudelleen tekevät tilistä kiinnostavan.

Osakesäästötilin tarjoaminen on Nordnetin ydinliiketoimintaa

Nordnet on Suomessa kauppojen lukumäärällä mitattuna suurin yksityissijoittajien käyttämä välittäjä Helsingin pörssissä. Osuutemme suomalaisista arvo-osuustileistä lähentelee jo 25 %. Osakekaupankäynti ja siihen kuuluvat lisäpalvelut ovat ydinliiketoimintaamme. Tähän osakesäästötili sopii erinomaisesti.

Osakesäästötilin markkinaosuudet jaetaan niiden toimijoiden kesken, jotka pystyvät kilpailukykyisen hinnoittelun lisäksi auttamaan ja tukemaan asiakkaitaan osakevalinnoissa sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka eri toimijat ottavat tämän haasteen vastaan.

Osakesäästötilin avaaminen ja hinnoittelu

Välittömästi eduskunnan hyväksyttyä osakesäästötilin asiakaspalveluumme alkoi tulla kysymyksiä siitä, miten osakesäästötilin saa auki. Tätä joudutaan vielä hetki odottamaan, sillä tarvittava kehitystyö tilityypin eteen on tehtävä seuraavan puolen vuoden aikana. Olemme toki tehneet jo valmistelutyötä, mutta itse koodaaminen ja kehitystyö voidaan aloittaa vasta kesällä, kun kaikki yksityiskohdat ovat selvillä.

Nykyistä arvo-osuustiliä ei voi muuttaa osakesäästötiliksi, vaan tähän tarkoitukseen tulee avata erillinen tili. Tämä johtuu mm. siitä, että näitä tilejä verotetaan jatkossa eri tavalla ja osakesäästötilille voi siirtää vain rahaa. Nykyisestä osake- ja rahastosalkusta voi kuitenkin siirtää vapaasti käteisvaroja uudelle osakesäästötilille enintään 50 000 euron verran.

Tulemme ilmoittamaan syksyllä tarkemmasta aikataulusta ja osakesäästötiliä koskevasta hinnoittelusta sekä lisäpalveluista. Tavoitteena on luonnollisesti se, että tilit ovat auki vuoden vaihteessa kaikille niille, jotka haluavat siirtää rahaa tilille hyvissä ajoin. Hinnoittelussa välityspalkkiot ovat suuremmassa roolissa, kun taas mahdollista kuukausimaksua tai prosentuaalista maksua vielä pohditaan.

Koska tilillä voi sijoittaa myös ulkomaisiin osakkeisiin, myös valuutanvaihtokulut ovat osa pakettia. Mietittäväksi jää myös se, tarjotaanko sijoittajalle luottoa sijoitusten tekemiseen ja millaisia etuja saa, kun sekä tavallinen salkku että osakesäästötili ovat molemmat Nordnetissä. Näihin kaikkiin kysymyksiin palaan viimeistään syksyllä, kun päätökset on tehty.

Kertomalla mielipiteesi voit vaikuttaa

Haluaisimme kuulla sinun mielipiteesi osakesäästötilistä – klikkaa tästä ja vastaa lyhyeen, anonyymiin mielipidekyselyyn. Kiitos kun vastaat ja annat meille palautetta, jonka avulla voimme kehittää osakesäästötilistä mahdollisimman hyvän tuotteen!

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
35 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
27.03.2019 21:39

Toivon suuresti, että osakesäästötili on maksuton tai sitten maksu olisi todella marginaalinen. Mielestäni Nordnetin kannattaa keskittää liketoimintansa välityspalkkioihin ts. tehdä sijoittajalle houkuttelevaksi aktiivinen kaupankäynti. Jos maksu peritään, niin ehdotan maksusta vapauttamista tai selkeää alennusta, jos esimerkiksi osakekauppojen kpl määrä tai rahallinen summa ylittäisi tietyn rajan. Itse teen nykyisin jo hieman aktiivisemmin kauppoja, mutta osakesäästötili houkuttaa luonnollisestikin lisäämään kaupankäyntiä. Älkää Nordnet pilatko näitä odotuksia, kun kansanedustajat ovat kerrankin tehneet järkevän päätöksen…

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
28.03.2019 09:44

Moi Mikko T! En usko, että aktiivinen sijoittaja joutuu maksamaan tilistä perusmaksuja Nordnetissä.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
31.03.2019 15:01

Passiivisijoittajalle koko homman idea olisikin sijoittaa 50k€ alun jälkeen pelkästään osingot uudelleen. Tästä strategiasta joutuu siis maksamaan Nornetille verottajan piensijoittajille tarkoittamaa tuottoa. Miksiköhän ottaa näin kovasti pattiin?

Nimetön
Nimetön
27.03.2019 14:31

Miten sitten kun rahaa otetaan ulos? Meneekö tässä vaiheessa pääomaveroja vai mitä tapahtuu? Miten tämä yhdistyy sen 1000€ myyntiä ilman veroseuraamuksia kanssa?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
28.03.2019 09:42

Ossi, pääomatulovero maksetaan tuotoista vasta siinä vaiheessa, kun tililtä nostetaan varoja ulos. Tapahtumia tilin sisällä ei veroteta eli osakkeita voi myydä ilman välittömiä verovaikutuksia. 1000 euron myynnin verottomuutta kalenterivuoden aikana ei sovelleta osakesäästötilissä, mutta sitä voi edelleen käyttää tavallisella arvo-osuustilillä.

Nimetön
Nimetön
25.03.2019 23:52

Salliiko laki luoton ottamista osakesäästötilin sisällä, eli voiko vivuttaa osakesäästötilin sijoituksia? Jos on niin, niin tuleeko tämä ominaisuus Nordnetin osakesäästötileihin?

Nimetön
Nimetön
25.03.2019 17:16

Pörssisäätiö on koonnut yleisimmät kysymykset ja vastaukset osakesäästötilistä omassa blogissaan. Sieltä löydät vastauksia mm verotuskysymyksiin. http://www.porssisaatio.fi/blog/2018/01/29/osakesaastotili-yleiset-kysymykset/

Nimetön
Nimetön
25.03.2019 12:41

USA:n osakkeista saatavasta osingosta menee 15% lähdevero. Mitä tapahtuu tällaisen osingon verotukselle Suomessa?
Eihän vaan käy niin että maksat ensin 15% ja sen jälkeen Suomeen 30% tai 34% kun nostat rahaa??

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.03.2019 17:10

Moi Ilkka! Veroa maksetaan saaduista tuotoista pääomatuloveron verran (30% tai 34 %) olivatpa tuotot sitten tulleet osingoista tai arvonnoususta. Ulkomaisista osingoista peritään ulkomainen lähdevero, joten osakesästötilillä käy juuri niinkuin edellä esität.

Nimetön
Nimetön
21.03.2019 10:02

Yksi oleellinen ominaisuus olisi luoda mekanismi, jolla tilin saa juridisesta näkökulmasta suljetuksi, mutta palautettua pienellä vaivalla ja pienillä kuluilla (tai kuluitta) takaisin käyttöön myyntitappioiden vähentämiseksi verotuksessa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
24.03.2019 16:15

Fe9, tuollainen ominaisuus tuskin onnistuu helposti.

Nimetön
Nimetön
19.03.2019 20:44

Osakesäästötili kannustaa aktiivisempaan kaupankäyntiin, joten välityspalkkion merkitys kilpailutekijänä korostuu.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 08:50

Juuri näin Markku ja ulkomaisessa kaupankäynnissä tulee huomioida myös valuuttakaupan kulut.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 15:04

Varmasti usein kommentoitua, mutta olisi hienoa jos Nordnet olisi paremmin kilpailussa mukana suorien osakeostojen suhteen (kk-säästöohjelmien ulkopuolella). Kaupankäyntihinnat ovat kohtuullisemmat muissa pohjoismaissa ja Tankassa missä Nordnet toimii. Itselleni tämä järjestely on mielenkiintoisempi, vaikka osakesäästötilissä on hyvät edut – pienellä poliittisella riskillä.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 15:56

Mitäs tämä sitten varsinaisesti tarkoittaa? Tuleeko osakesäästötilin sisään erilliset valuuttatilit käteiselle samaan tapaan kuin Nordnetillä normaalisti? Eli dollariosingot säilyisi dollareina, kunnes itse päätän niitä muuntaa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
24.03.2019 16:12

Moi Heikki! Tätä yksityiskohtaa ei ole vielä päätetty. Jotta kansainväliset sijoitukset pystyy tekemään alemmilla kustannuksilla, siihen tarvitaan juuri nuo valuuttatilit samaan tapaan kuin nytkin on tavallisessa osakesalkussa. Uskoisin meidän päätyvän tähän vaihtoehtoon.

Nimetön
Nimetön
19.03.2019 20:08

Voiko osakesäästötilin siirtää toiselle palveluntuottajalle?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 08:44

Moi Peter B! Koko tilin voi siirtää pankista toiseen, näin on kirjattu esitykseen. Yksityiskohtaisesti tästä voidaan kertoa vasta lähempänä vuoden vaihdetta.

Nimetön
Nimetön
19.03.2019 18:04

Miksi osakesäästötilille tarvittaisiin kuukausimaksu tai prosentuaalinen maksu? Sehän on loppujen lopuksi vain arvo-osuustili eri nimellä, hieman erilaisin rajoituksin ja eri verokohtelulla. Nordnet saa edelleen rahaa jokaisesta osakekaupasta, joka tuolle tilille kohdistuu. Toki Nordnetille maksaa jotain tehdä tarvittavat muutokset järjestelmäänsä. Toisaalta, jos osakesäästötili oikeasti aktivoi uusia ihmisiä sijoittamaan, niin se tulee osaltaan luomaan asiakaskuntaa palveluntarjoajille ja siten myös uutta liikevaihtoa. Osakesäästötilin ajatus menee hukkaan, jos sen suomat veroedut syödään uusilla palvelumaksuilla. Ehkä tämä ei ole tarkoitus Nordnetissa (?), mutta varmasti joillakin toimijoilla voi olla houkutus hinnoitella osakesäästötili uutuustuotteen varjolla käyttäjälle kalliimmaksi palveluksi kuin tavallinen arvo-osuustili ja kerätä parempaa katetta.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 08:49

Meillä ei ole tehty vielä päätöksiä hinnoittelusta. Aika monella toimijalla on perusmaksu myös arvo-osuustilille, jos kauppoja ei tee aktiivisesti. Pankki hoitaa kuitenkin sijoittajan puolesta tilin kehityksen, raportoinnin, yhtiötapahtumat, osingonmaksut jne, joten tilimaksu on perusteltu. Harva aktiivinen sijoittaja kuitenkaan joutuu kuukausimaksuja maksamaan, joten voisi kuvitella, että samanlainen käytäntö tulisi myös osakesäästötiliin.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
23.03.2019 09:31

Ei siinä kovin aktiivinen voi enää olla, jos on 50k€ täynnä. Sen jälkeen uudet kaupat tehdään esim. osingoista. Kylläpä petyin lukiessani tätä, että haaveet veroteknisesti tehokkaammasta työkalusta valuvat palveluntarjoajan taskuun. Lienee kyllä syytä tosissaan verrata hinnoittelu eri välittäjillä.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
24.03.2019 09:56

@Jack Gray
Voisitko kertoa minulle miten OST on muka veroteknisesti tehokkaampi kuin normi AO-tili? Excelini mukaan näin ei ole vaan melko usein AO-tili on parempi vaihtoehto.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
24.03.2019 16:08

Moi Jack Gray! Osakesäästötilillä voi käydä kauppaa, vaikka 50 000 euron raja olisi tilille siirretyssä rahassa jo tullut täyteen. Voit myydä tilillä olevia osakkeita ja ostaa jotain muuta tilalle.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
23.03.2019 19:42

” Osuutemme suomalaisista arvo-osuustileistä lähentelee jo 25 %.” Itse kun alotin tän touhun ni katsoin kellä ei ole kk maksua. Toiseks pahinta mitä voi OST tilille tehdä, on määritellä siihen kk maksu. Pahinta on määritellä kk maksu % määräsenä. IMO

Nimetön
Nimetön
19.03.2019 17:47

Saako muuten osakesäästötilejä avata useampia. Yksi Nordnetiin, toinen Nordeaan, kolmas OP:hen jne. Ja jokainen näistä 50000 € saakka.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
19.03.2019 20:53

Tarkoitus lienee ollut henk.kohtainen raja. Jos näin on, voiko rajan sisällä olla useita tilejä samalla tai eri välittäjillä? Näidenhän on tarkoitus olla siirrettävissä tarjoajalta toiselle. Tuleeko tähän jokin keskinäinen hallintajärjestelmä? Hankalaksi menee, jos vasta verottaja toteaa, että raja on ylitetty.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 08:42

Markku, sinulla voi olla vain yksi tili yhdessä pankissa. Koko osakesäästötilin voi siirtää pankista toiseen halutessaan ilmeisesti milloin vain. Pankit pystyvät rakentamaan omat järjestelmänsä niin, että seuraamme tilille tehtyjä talletuksia 50 000 euroon saakka.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 08:39

Moi Tapi! Voit avata vain yhden tilin yhteen pankkiin.

Nimetön
Nimetön
19.03.2019 15:44

Jaahas. Taas yksi tekosyy lisää olla laittamatta resursseja turvalliseen sisäänkirjautumiseen.

OST on floppi. Jätän itse väliin.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
20.03.2019 08:32

Moi! Sisäänkirjautumiseen on tulossa todennäköisesti jo tällä viikolla uudistuksia. Pysyhän kuulolla! /Henri

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
24.03.2019 09:52

Moi Henri,

Tämä viikko meni jo ja mitään ei kuulunut.

P.S. Uudistuksia on luvattu jo vuodesta 2016 lähtien.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
25.03.2019 17:00

Uusi yritys saada tämä ulos tällä viikolla 🙂

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
29.03.2019 10:49

Vaikutti lupaavalta, kunnes selvisi vasta operaattorin sivulla kyseessä olevan maksullinen palvelu. Tuleekohan tähän esim. googlen maksuton versio jossain välissä kylkeen?

P.S. Letkeetä viikonloppua 😉

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
29.03.2019 20:47

Moi Budjettibro! Mobiilivarmenne on yritysliittymissä ilmainen. Telialla se on ilmainen kaikille. DNA:lla 12 kk 0 eur, sen jälkeen tuo mainittu 1,99 eur/kk. Elisalla 3 kk 0 eur, sitten 1,99 eur/kk. Mobiilivarmenne toimii 20 000 palvelussa eli sitä voi käyttää muuallakin. Mobiilivarmenteella saatiin Suomi samalle ns. palvelutasolle kuin muut maat, joista jo löytyy paikallinen vaihtoehtoinen tunnistautumistapa. GA ei ole Nordic-tasolla mitenkään poissuljettu, jolloin se voisi tulla kaikkiin maihin jossain vaiheessa.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
30.03.2019 10:23

Mikä ihme kun ei voida tehdä niinkuin suomessa kaikki pankit on tehnyt? Vaihtuvat tunnuslukutaulukot, toimii varmasti ja turvallisesti. Joskus vaan vanha keksintö on parempi kuin uudet typerät keksinnöt.
Mielestäni turvallinen kirjautuminen on asiakkaan perusoikeus eikä mikään lisäpalvelu jolla voi rahastaa.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki