Nordnet Blogi

Osakesäästötili Osinkokuninkaan silmin

Osakesäästötili tulee, oletko valmis? Olen itsekin alkanut hiukan pohtimaan tätä osakesäästötiliasiaa. Osakesäästötili tulee käyttöön vuoden 2020 alussa, ja sen tavoitteena on saada lisää suomalaisia omistajiksi. Idea on, että saat sijoittaa sinne maksimissaan 50 000 euroa omaa rahaa, mutta sillä ei ole väliä, jos osakkeiden arvo nousee esimerkiksi sataan tonniin.

Osakkeita voi myös treidailla vapaasti osakesäästötilin sisällä: ostan 2000 eurolla osaketta ja myyn sen 4000 eurolla. Joudun maksamaan pääomaverot vasta kun nostan rahat pois osakesäästötilillä. Samalla lailla toimii myös osingot: saan osinkoa suomalaisesta yrityksestä 100 euroa. Rahat jäävät sellaisenaan osakesäästötilille, eikä minun tarvitse maksaa veroja ennen kuin nostan rahat pois tililtä.

Sopiiko osakesäästötili Osinkokuninkaalle?

Tämä skenaario sai minut miettimään, miten pystyisin itse hyödyntämään osakesäästötiliä optimaalisesti. Ensin aloin miettimään, jos alkaisi hiukan tekemään spekulointia osakkeiden hinnan nousuilla ja laskuilla. Osta tonnilla, myy puolellatoista – helppoa, eikö totta? Totuus voi olla tarua ihmeellisempää. Olen muutaman kerran onnistunut saamaan jonkun verran voittoa spekuloinnilla, mutta tämä vie paljon aikaa, kun pitää yrittää miettiä sopivaa nousijaa.

Siksi minulle onkin sopinut paremmin tasainen sijoittamisen palkkio, eli osinkosijoittaminen. Osingot kilahtavat tilille säännöllisesti – riippuen toki siitä, onko tehnyt hyvän valinnan yhtiön suhteen. Tärkeää olisi valita yhtiö, jossa näkee potentiaalia osinkojen korotukseen, eli liiketoiminnan tulee olla kunnossa. Suuresta osinkotuotosta ei ole hyötyä, jos yhtiö joutuu seuraavana vuonna leikkaamaan osinkoaan vaikkapa 90 prosentilla.

Siitä taas voi olla suurestikin hyötyä, jos yhtiö pystyy kasvattamaan liikevaihtoaan ja samalla osinkoaan 30 vuoden ajan keskimäärin 6 % vuodessa. Näin niin kuin esimerkkinä. Osakesäästötili mahdollistaa osinkojen uudelleensijoittamisen ilman tuota osinkoveroa, eli kotimaisista osingoista jäisi vähintään 25,5% enemmän sijoitettavaa, kun veroja ei tarvitse maksaa heti. Ulkomaisissa osingoissa tosin tulee huomioida lähdevero 15 %, joka jää maahan, johon yhtiö on rekisteröity. Tästä syystä voisi olla järkevämpää hankkia osakesäästötilille mieluummin suomalaisia osakkeita, jotta hyötyisi verohyödystä täysimääräisesti. Omasta salkusta nousisi esiin Sampo, joka onkin korottanut osinkoaan jo vuosikaudet.

30 vuodessa ero alkaa olla jo ihan huomattava, kun vertaa tilanteeseen, jossa osinkovero pitäisi maksaa heti. Sitten kun on 30 vuotta on kulunut, niin tuoton osuudesta tulisi maksaa pääomaveroa minimissään se 30 %. Osingot olisivat kerinneet kumuloitumaan mukavasti ilman veronmaksua, joka vähentäisi osinkojenuudelleensijoittamiseen käytettävissä olevia varoja.

Oma haasteeni osakesäästötilille sijoittamisessa tulee todennäköisesti olemaan pitkäjänteisyys. Mitä pidempään jaksaa pitää sijoituksiaan osakesäästötilillä ja sijoittaa osingot säännöllisesti, sitä suuremmaksi ero kasvaa osakesäästötilin ja tavallisen tilin välillä. Jos taas rahaa nostaa pois tililtä jo aiemmin, niin voi joutua jopa maksamaan enemmän veroa osingoista: vrt. 25,5% ja 30% sekä korkeammalla pääomatuloveroprosentilla 28,9% ja 34%.

Osakesäästötilille pitkän aikavälin osinkosijoituksia

Saatan käyttää osinkoja välillä elämisen kuluihin, joten yksi vaihtoehto olisi, että laitan sijoitussäästötilille vain pienen osan sijoituksista. Sellaisia yhtiöitä, joita tiedän pitäväni kauan ja joihin voisin uudelleensijoittaa osingot.

Osakesäästötili on hyvä kädenojennus hallitukselta meille yksityisomistajille. Toivottavasti tämä saisi yhä suuremman osan suomalaisista osakkeenomistajiksi. Nyt ollaan ainakin poistettu yksi mahdollinen sijoittamisen este, nimittäin verotus.

Lisätietoa osakesäästötilistä löytyy esimerkiksi Nordnetin sivuilta.

Kirjoittaja lähipiireineen omistaa tekstissä mainituista yhtiöistä kirjoitushetkellä Sammon osakkeita. Kirjoittaja ei sitoudu päivittämään tähän blogiin omistusmuutoksia tekstin julkaisun jälkeen. Teksti ei ota kantaa ajoitukseen eikä yksittäisiin sijoituskohteisiin, sijoitusstrategioiden paremmuuteen tai yksittäisiin yrityksiin. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia tai -kehotuksia taikka strategiaehdotuksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä, strategioista tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta tai strategiasta suositusta taikka tavoitehintaa. Tässä blogissa esitetyt ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Kukaan ei voi antaa oikeita neuvoja tuntematta sijoittajan taloudellista tilannetta, sijoitushorisonttia, riskinsietokykyä tai muita hänen sijoitussuunnitelmansa yksityiskohtia. Pelkästään blogin välityksellä ei ole myöskään mahdollista käsitellä sijoituskohteita sillä tarkkuudella kuin jokaisen sijoittajan tulisi tehdä ennen sijoituspäätöksen tekoa. Sijoitustoiminta sisältää riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.