Nordnet Blogi
Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Osingot verovapaiksi 1 500 euroon asti?

EK julkisti hiljattain 18 kohdan listan toimenpiteitä päättäjille, jotka toteuttamalla hallitus voisi tehdä jokaisesta suomalaisesta taloudellisesti varakkaan. Lista on herättänyt paljon keskustelua ja saanut kirjoitushetkellä noin tuhat peukutusta Nordnetin Facebook-seinällä. Listan ensimmäinen kohta, osinkojen ja myyntivoittojen vapauttaminen veroista 1500 euroon asti, on saanut erityisen paljon kannatusta – eikä ihme: piensijoittajan verotaakka on jo täysin kohtuuton, varsinkin suhteessa muihin sijoittajiin.

Piensijoittaja vastaa nyt leijonanosasta osinkoveropotin maksamisesta

Suomalaiset pörssiyhtiöt maksavat noin kahdeksan miljardin euron edestä osinkoja vuodessa. Näistä noin neljänneksen, kaksi miljardia euroa, saavat piensijoittajat. Sama porukka – tavalliset piensijoittajat – vastaavat hieman kärjistäen leijonanosalta osinkoveropotin maksamisesta tässä maassa.

Osinkopotista kuitenkin jopa noin kolme neljäsosaa – kuutisen miljardia euroa – menee piensijoittajien sijaan muille kapitalisteille. Ay-liikkeet, ulkomaiset sijoittajat, rahastot, yleishyödylliset säätiöt ja yhdistykset sekä vakuutusten suojiin kääräistyt mammonat maksavat osinkoveroa pyöreän nollan edestä.

Pahiten oikeustajua vastaan haraa niin sanottu ”kymmenen prosentin klubi”: yli kymmenesosan pörssiyhtiöstä omistava suursijoittajan sijoitusyhtiö ei maksa osinkoveroa lainkaan, kun piensijoittaja maksaa heti ensimmäisestä eurosta 25,5 prosentin osinkoveroa. Nykysysteemi on oikeudenmukaisuuden irvikuva: mitä pienemmät osinkotulot, sitä ankarampi verotus.

Ansiotuloissa progressio sentään kaventaa tuloeroja heti tilinauhalla. Pörssiosinkojen verotuksessa asetelma on päälaellaan: kaikista pienin veronmaksaja laitetaan kantamaan suhteellisesti kaikkein suurin taakka.

Poliitikkoja ei tunnu piensijoittajan verotaakka kiinnostavan

Monet poliitikot tuntuvat pitävän osinkoja vastikkeettomina, suorastaan riskittöminä palkkioina. Piensijoittajalla säästöt muodostuvat kuitenkin yleensä veronalaisista palkkatuloista. Kun palkkaverojen päälle isketään vielä kaikki yritystoiminnan riskit ja yhteisö- sekä osinkoverot, on taakka melkoinen.

Vasemmistoa osinkoveron kohtuullistaminen tuskin kiinnostaa. Äänestävä duunari on pörssikuumeen sijaan jo nyt onnellinen. Kuten Gösta Sundqvist aikanaan lauloi, hän lie ostanut tuvan täydeltä elektroniikkaa.

Linjakkaasti ei mene hallituksellakaan. Ennen vaaleja moni lupaili muutoksia, mutta Audin takapenkillä järki näyttää hävinneen vatulointikoriin. Systeemi ei edelleenkään kannusta säästämiseen – mutta toisaalta se ei tunnusta kannustavan työntekoon eikä yrittäjäriskin ottamiseenkaan.

1990-luvulta piensijoittajan – yritystoiminnan suurimman riskin kantajan – osinkojen kokonaisverotus (yhtiön maksama vero + osinkovero) on noussut 25 prosentista yli 40 prosenttiin. Sen sijaan korko- tai vuokratuottoja saava sijoittaja, joka ottaa omistajaa pienemmän riskin, maksaa veroja ”vain” 30–34 prosenttia. Tämä ei kannusta omistamaan ja luomaan työpaikkoja, vaan velkaannuttamaan yhtiöitä ja sijoittamaan rahat seiniin.

Kansankapitalismi toimisi tapana ehkäistä pääomien keskittymistä

Pikavippien luvatussa maassa pitkäjänteisen säästämiskulttuurin vaaliminen olisi erityisen tärkeää. Laajapohjaisempi kotimainen omistajuus jättäisi Suomeen veroina nykyistä suuremman osuuden kahdeksan miljardin euron osinkopotista. Kansankapitalismi toimisi myös tapana ehkäistä pääomien keskittymistä yksille ja harvoille ”kymppikerholaisille”.

Oikeudenmukaisempi osinkoverotus palauttaisi uskon valtion omistajapolitiikkaan. Valtiokapitalismin sijaan tavoitteeksi tulisi ottaa yksityisen omistajuuden kunnianpalautus. Riskinottoa kannattaisi tukea, sillä ilman ketjua, jossa omistajat luovat yhtiöt, jotka puolestaan synnyttävät työpaikat, ei hyvinvointi tänne jää. Nyt kateuden pölkyllä on hanhi, joka voisi munia kultamunia yhteiseksi hyväksi.

Mitä sijoitushistorian menestyneimmät gurut ostaisivat tänään Helsingin pörssistä? Laatuguru-uutuuskirja esittelee laatuyhtiöstrategian kantavat periaatteet ja tuo ne nykyhetkeen.

TILAA LAATUGURU TÄSTÄ LINKISTÄ

-> SIIRRY KIRJAN ESITTELYSIVUILLE

Laatuguru-kirjaa on saatavilla Nordnetissä myös osana neljän sijoituskirjan pakettia, joka sisältää signeerauksen tai omistuskirjoituksen. 

Jos haluat signeerauksen tai omistuskirjoituksen, mainitsethan siitä tilauslomakkeen viestikentässä.

Teksti sisältää markkinointilinkin. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Sijoitustoiminta sisältää riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jätä kommentti

11 kommenttia kirjoituksessa "Osingot verovapaiksi 1 500 euroon asti?"

avatar
Suodata::   uusin | vanhin | tykätyin
Tuulipuku
Vieras

Köyhän tulee pysyä köyhänä, jotta vaaleissa ääni menee köyhiltä verotettua rahaa jakaville puolueille (kaikki Suomen puolueet).
Sijoittamisessa on aina riski rikastumisesta ja siksi se on pahaksi (ja siksi köyhille on säädetty haittavero osinkoihin ja muihin pääomatuloihin), mutta köyhtymisen varmistava lotto antaa köyhälle toivoa rikastumisesta.
Toivossa on köyhän suomalaisen hyvä elää. Suomalainen tykkää veroista, köyhyydestä ja pakkasesta.

klapikirves
Vieras

Miksi rajata verovapaus pelkkiin osinkoihin? Miksei se voisi olla laaja-alaisempi pääomatulovähennys, sisältäen osingot, luovutusvoiton ja mökkinaapurille myydyt omin kourin kirveellä halkaistuista klapeista syntyneen puunmyyntitulon? Eikö verottaja ole jupissut, että on hankalaa rajata pelkkiin osinkoihin? Ei sitten rajata.

Kimmo
Vieras

10% vero osingoille jonka yritys tilittää valtiolle osingonmaksun yhteydessä. Tällöin kaikki maksaa saman verran veroa, verotulot kasvaa eikä tarvitse miettiä mitään monimutkaisia ratkaisuja konsulttifirmojen toimesta.

hojo
Vieras

Minusta riittää että kaikki maksavat esim. 1 % veroa osingoista. Nyt päässälaskien se antaa valtiolle saman kuin nykyisellä tavalla. Mutta hallintokulujen takia alle 1500 € saavat osinkonsa verotta.

wpDiscuz

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa

Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.