Siirry pääsisältöön

Osinkosijoittaminen vei minut mennessään

Oli vuoden 2011 syksy ja Kreikan kriisi tukevasti menossa. Olin päässyt palkalliseen työharjoitteluun opiskelun ohella ja rahaa alkoi kertyä kuin huomaamatta pankkitilille. Ajauduimme keskustelemaan sijoittamisesta silloisen työkaverini kanssa. Hänen poikaystävänsä oli ostanut osakkeita ja minäkin aloin kiinnostumaan aiheesta. Aloin myös miettimään motiivejani sijoittamisen aloittamiseen. Oliko se varallisuuden kasvattaminen, eläkkeelle säästäminen, taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu vai ylipäätään se että kokeilisi jotain uutta ja jännittävää, sitä en enää muista.

Riippumatta pienestä myrskystä markkinoilla olin valmis aloittamaan sijoittamisen. Kokeilunhalu ja uutuuden viehätys veivät mukanaan ja tein ensimmäiset osakesijoitukseni. Hajautusta oli alusta alkaen, sillä sijoitin muutamaan eri yritykseen. Jälkikäteen olen miettinyt, että ehkä sittenkin indeksirahasto olisi ollut järkevämpi vaihtoehto. Aloitin kuitenkin osakkeilla ja kun ensimmäiset osingot tulivat tilille, niin se oli menoa se!

Olin nimittäin tottunut aiemmin siihen että palkka tuli tilillle tietyn työsuorituksen jälkeen. Mitä enemmän oli jaksanut töitä tehdä niin sitä enemmän olin saanut tienattua. Osinkojen saannin myötä ymmärsin passiivisen tulon hyödyt. Olen sijoittanut osinkoa maksavaan yritykseen ja jos tulos kehittyy odotetulla tavalla, niin minä saan osinkojen muodossa palkkion yrityksen omistamisesta.

Sijoitusurani varrella olen kokeillut myös toisenlaista strategiaa. Olen muun muassa spekuloinut Teslan arvonnousulla. Vaikka kokeilu tuottikin lähes 100% tuoton muutamassa kuukaudessa, niin osinkosijoittaminen oli vienyt minut jo mukanaan. Matkan varrelle mahtuu monia muitakin onnistuneita ja epäonnistuneita kokeiluita, mutta kaikista näistä olen myös jotain oppinut ja tietopääoma on kasvanut koko ajan matkan varrella. Blogissani olen käynyt läpi tarkemmin suurimman osan tämän matkan tapahtumista.

Onko se sitten kannattanut rahallisesti? Omalla kohdallani olen huomannut, etten ole joka vuosi indeksiä parempi sijoittaja. Monena vuonna indeksi on voittanut minut, mutta pystyn tämän asian ihan rehellisesti myöntämään itselleni. En ole tästä huolimatta kuitenkaan siirtymässä indeksisijoittajaksi, sillä kuukausittainen osinkomääräni on kasvanut tasaista tahtia vuodesta toiseen. Tämä on ainoastaan pitkäjänteisyyden tulosta. Olen myös kompensoinut ajoittaista sijoituspäätösteni heikkoutta raivokkaalla säästämisasteella. Haaveilen vielä joskus voivani maksaa joitain elämisen kulujani pelkillä osingoilla.

Osinkosijoittaminen auttaa arjen rahareikien paikkaamisessa

Olen huomannut, että minulle paras tapa ottaa tuottoja ulos sijoituksistani on nimenomaan osinkojen kautta, enkä ole yhtään hyvä voitollisten osakkeiden myynnissä. Yleensä takaraivossa kytee ajatus osakkeen mahdollisesta lisänoususta ja sitten jään vain odottamaan sitä tapahtuvaksi, enkä uskalla myydä. Osinkoja saamalla minun ei tarvitse tehdä myyntipäätöstä ja saan silti tuottoja ulos mahdollisia arjen rahareikiä varten.

Valitsit sitten sijoitustyyliksesi vaikkapa osinkosijoittamisen kuten minä, arvosijoittamisen tai indeksisijoittamisen, niin paras aika sijoittamisen aloittamiseen on juuri nyt!

Sateisin terveisin,
Osinkokuningas

Kirjoittaja on kolmenkympin paremmalla puolella oleva toimistotyöntekijä Vantaalta, joka palkkatuloista säästämällä ja osingot uudelleensijoittamalla tavoittelee kasvavaa osinkovirtaa. Kirjoittajan sijoituksia ja salkun kehitystä voi seurata myös Sharevillessä.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
2 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
03.05.2018 17:12

Mahtavaa, että oot päässyt tänne bloggariksi! Mukava lukea sun tarinasta ja se varmasti myös inspiroi muita!

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
10.05.2018 00:02

Kiitoksia!

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki