Nordnet Blogi

Outotec: kestävän kehityksen teknologioita

Outotecin ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsaus oli mukavaa luettavaa. Liikevaihto kasvoi voimakkaasti ja viime vuoden tappio kääntyi voitoksi. Osake tuntuu vielä erittäin kalliilta tunnuslukujen perusteella, mutta osavuosikatsaus alkoi antaa katetta kurssiin leivotuille odotuksille. Osakekurssit alkavat yleensä nousta jo huomattavasti ennen kuin tulos alkaa parantua suhdanteiden kääntyessä, kuten näimme finanssikriisinkin aikana.

Mielestämme viime neljänneksen tai viimeisten vuosien tulokset eivät ole edustavia Outotecin pitkän aikavälin kannattavuusmahdollisuuksia ajatellen. Kestävän kehityksen teknologioiden kysyntä kasvaa ja uskomme, että kestävä kehitys saattaa olla seuraava megatrendi. Outotecillä on hyvät mahdollisuudet ratsastaa trendin harjalla ja siksi päätimme kirjoittaa lyhyesti siitä millä kestävän kehityksen alueilla Outotecilla on teknologista osaamista.

Helpoimmat ja kannattavimmat metalliesiintymät ovat jo ehtyneet. Kaivosyhtiöt avaavat uudelleen jo suljettuja kaivoksia, joita on pidetty kannattamattomina. Uusissa kaivoksissa on voitu huomata, että malmien metallipitoisuudet ovat pienempiä kuin mihin ollaan totuttu. Malmit edellyttävät yhä enemmän prosessointia ja entistä edistyksellisempää teknologiaa, jotta saamme tuotettua nykyistä vastaavan määrän metallia.

Metallien valmistus vaatii paljon energiaa. Energian tarve vain kasvaa metallipitoisuuksien laskiessa lisääntyneen prosessoinnin vuoksi. Energian hinta nousee samanaikaisesti kuin energian tarve. Yhtiöt ovat kiinnostuneita energiatehokkaista teknologioista laskeakseen kustannuksiaan.

Kaivos- ja metalliteollisuus tuottavat suuria määriä kasvihuonekaasuja ja muita haitallisia päästöjä. Poliitikot ovat ottaneet käyttöön päästörajoituksia muun muassa hillitäkseen ilmaston lämpenemistä. Päästökaupan kautta kasvihuonekaasuille on asetettu jopa kustannus. Tästä syystä tarvitaan vähäpäästöisempiä teknologioita.

Öljyn osuus koko maailman energiakäytöstä on lähemmäs 40 prosenttia. Kulutuksen huippu lähestyy ja joidenkin ennusteiden mukaan nykyisenkaltaisen käytön jatkuessa öljyvarat ehtyvät vuoteen 2050 mennessä. Uusia vaihtoehtoisia energialähteitä pitää kehittää. Outotec kehittää Eesti Energian kanssa öljyliuskeen jalostusteknologiaa. Öljyhiekka- ja öljyliuskevarat ovat kuulemma huomattavasti suuremmat kuin öljyvarat.

Puhtaan veden puute lisääntyy. Veden käyttö kasvaa kaupungistumisen ja nousevan elintason myötä, mikä samalla pahentaa vesien saastumisia. Tarvitaan parempia teknologioita veden säästämiseen, kierrätykseen ja puhdistamiseen. Outotec aloitti strategisen yhteistön Kemiran kanssa, jonka tarkoitus on kehittää ratkaisuja muun muassa teollisuusvesien käsittelyyn.

Raaka-aineiden ehtyminen ja kallistuminen kasvattaa kierrätysteknologioiden tarvetta. Outotec vahvisti asemaansa ostamalla helmikuussa teknologiaa Ash Dec Umwelt AG:lta fosforin kierrättämiseen tuhkasta.

Omistamme Outotecin osakkeita.

Tom Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.