Nordnet Blogi
Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Pari sanaa osakesalkun kasvusta

Pitkällä aikavälillä osakesalkun tulovirta kasvaa lähtökohtaisesti kolmen tekijän myötävaikutuksella: salkkuyhtiöiden osinkojen uudelleensijoittamisesta, ostamalla lisää osakkeita palkkatuloista säästämällä ja onnistumalla valitsemaan yhtiöitä, jotka kasvattavat osakekohtaisia osinkojaan.

Suhdanteiden yli osakesalkun passiiviset tulot eli osingot siis kasvavat salkussa olevan osakemäärän kasvun ja osaketta kohden saatavan osinkovirran kautta. Parhaillaan Helsingin pörssin yhtiöt alkavat jälleen raportoida vuosituloksiaan ja ehdottaa osinkoja. Pitkäjänteinen sijoittaja voi tehdä osakesalkulleen ”kasvutestin” laskemalla salkkuyhtiöiden yhteenlasketun tuloskasvuprosentin ja osinkojen kasvuprosentin.

Näiden kasvuprosenttien hahmottaminen on keskeistä, koska pitkän aikavälin osaketuoton karkea approksimaatio on yhtiön osinkotuoton ja osinkojen kasvun summa. Osinkojen kasvu puolestaan perustuu kestävimmillään tuloskasvuun.

Näitä tietoja voi erittäin yksinkertaisella tavalla sijoittaa ns. ”sääntö 72”-laskentamalliin. Siinä korkoa korolle kasvava pääoma kaksinkertaistuu karkeasti ajassa, joka on 72 jaettuna sijoituskohteen vuotuisella tuottoprosentilla. Esimerkiksi 10 prosentin vuosituotolla pääoma kaksinkertaistuu reilun seitsemän vuoden välein.

Huomionarvoista on se, että tuottoon pääseminen edellyttää useimmiten osinkojen uudelleensijoittamista ja laskelman tarkkuus on sitä parempi, mitä vähemmän veroja sijoittaja joutuu maksamaan keskellä sijoitushorisonttia.

Aiemmissa blogimerkinnöissä olen konkretisoinut sijoitushorisontin eli ajan ja kuukausittaisen säästösumman merkityksiä herkkyysanalyysissä, kun sijoittajan tavoitteena on liittyä miljonäärikerhoon. Muistisääntö 72 puolestaan kiteyttää herkkyyden sijoituskohteen vuotuisen tuottoprosentin suhteen.

Kun puhutaan miljonääritavoitteesta, pitkässä juoksussa keskimääräisen vuosituoton (ja kasvuodotuksen) maltillinenkin lasku voi johtaa joko tarpeeseen kasvattaa kuukausittain sijoitettavaa summaa tai tarpeeseen aloittaa kuukausisäästäminen aiemmin.

Vastaavasti esimerkissä mainittua perusskenaariota selvästi optimistisempaa kymmentä prosenttia korkeampi keskimääräinen vuosituotto lyhentää tarvittavaa säästämisajanjaksoa tai vaihtoehtoisesti pienentää kuukausittain säästettävää summaa.

Mitä sijoitushistorian menestyneimmät gurut ostaisivat tänään Helsingin pörssistä? Laatuguru-uutuuskirja esittelee laatuyhtiöstrategian kantavat periaatteet ja tuo ne nykyhetkeen.

TILAA LAATUGURU TÄSTÄ LINKISTÄ

-> SIIRRY KIRJAN ESITTELYSIVUILLE

Laatuguru-kirjaa on saatavilla Nordnetissä myös osana neljän sijoituskirjan pakettia, joka sisältää signeerauksen tai omistuskirjoituksen. 

Jos haluat signeerauksen tai omistuskirjoituksen, mainitsethan siitä tilauslomakkeen viestikentässä.

Teksti ei ota kantaa ajoitukseen eikä yksittäisiin sijoituskohteisiin, sijoitusstrategioiden paremmuuteen tai yksittäisiin yrityksiin. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä, strategioista tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta tai strategiasta suositusta taikka tavoitehintaa. Sijoitustoiminta sisältää riskin menettää pääoma kokonaan, ja jokainen vastaa sijoituksistaan itse. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: Eric Leslie / Foter.com / CC BY-NC-SA

Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa

Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link