Siirry pääsisältöön

Pohjoismaiden kuumimmat osakkeet juuri nyt

Nordnetin asiakkaiden kaupankäyntitilastoja seuraamalla saa mielenkiintoisen kuvan suosituimmista osakkeista koko Pohjoismaiden mittakaavassa. Kuumimpien osakkeiden lista vaihtuu yleisesti ottaen melko tiuhaan, riippuen siitä mitkä yhtiöt ovat uutisotsikoissa tai niiden kursseissa nähdään merkittäviä liikkeitä. Keräsimme tähän kirjoitukseen tämän hetken treidatuimpia osakkeita – sekä syyt kiinnostuksen takana. Löydät koko listan tämän kirjoituksen lopusta.

Quickbit – volatiliteetti houkuttaa sijoittajia

Quickbit listattiin Ruotsiin vasta heinäkuun alussa, mutta siitä huolimatta osake on ehtinyt tarjota hurjia kurssinousuja ja -laskuja. Osakkeen arvo kolminkertaistui heinäkuun pohjista, vain puolittuakseen elo–syyskuun aikana. Sillä käydään kauppaa kuitenkin vielä huomattavasti listautumishintaa kalliimmalla hinnalla. Quickbit kuvaa itseään fintech-yhtiöksi, joka tarjoaa verkkokaupoille lohkoketjuratkaisuja, joiden avulla asiakkaat voivat tehdä maksuja kryptovaluutoilla. Lohkoketjutekniikkahypellä ratsastaen yhtiö keräsi valtavan suurta kiinnostusta sijoittajien puolelta jo ennen listautumista. Sen osakeanti ylimerkittiin peräti 960 prosenttisesti. Listautumisannissa osakkeita saaneet sijoittajat tuplasivat omistuksensa arvon heti ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä. Syyskuun alussa Affärsvärlden-lehti julkaisi artikkelin, jossa tutkittiin “verkostoa” yhtiön monimutkaisen rakenteen takana – lehtijutun jälkeen osake romahti 50 %. Quickbit on vastannut artikkelin kritiikkiin ja uhannut Affärsvärldeniä oikeustoimilla, mikä on nostanut osakekurssin takaisin yli 10 kruunuun.

Volatiliteetti on tarjonnut iskupaikkoja ja QuickBitin osakkeella on tehty eniten kauppaa asiakkaidemme keskuudessa.

Norwegian Air Shuttle – lisävaroja kassaan yritysmyynnillä

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian Air Shuttle ei ole suosittu vain norjalaisten asiakkaidemme keskuudessa, vaan houkuttelee uusia sijoittajia kaikissa Pohjoismaissa. Yhtiö kamppailee jatkuvien taloudellisisten ongelmien kanssa, eikä ole raportoinut voitollista tulosta sitten vuoden 2016. Edellisvuoden 1,4 miljardin Norjan kruunun tappio oli selkeä kriisisignaali sijoittajille ja osake on laskenut 80 prosenttia viime vuoden syyskuusta. Koska yhtiön käteisvarojen määrä on laskenut jyrkästi, se päätti viime kuussa myydä jäljellä olevan osuutensa Norwegian Finans Holding -pankista Sammolle ja Nordic Capitalille 2,2 miljardilla Norjan kruunulla. Pankilla ja lentoyhtiöllä oli tiivis yhteistyö, joka jatkuu myös yrityskaupan jälkeen. Osakekurssia on viimeisen puolen vuoden aikana nostanut useaan kertaan huhut mahdollisesta ostotarjouksesta. Norwegian on houkutteleva lentoyhtiö isommalle ostajalle muun muassa siksi, että sillä on yksi maailman uusimmista lentolaivueista.

Yhtiön tulevaisuus vaikuttaa epävarmalta ja yllättävä ostotarjous voi heiluttaa sen osakekurssin hintaa voimakkaastikin. Norwegianilla on tehty toiseksi eniten kauppaa asiakkaidemme keskuudessa.

Equinor – osakkeiden takaisinosto-ohjelma oli markkinoiden mieleen

Energiayhtiö Equinor (entinen Statoil) on ylivoimaisesti Norjan suurin pörssiyhtiö markkina-arvolla mitattuna. Yhtiö harjoittaa öljyn ja kaasun etsintää, kehittämistä ja tuotantoa. Norjan valtio omistaa yhtiöstä 70 %. Viime aikoina Equinor on tehnyt suuria investointeja uusiutuvaan energiaan ja tuulivoimaan, ja sillä on vuoteen 2030 mennessä tavoitteena investoida 100 miljardia (NOK) ympäristöystävällisempiin energiamuotoihin.

Osake on erityisen suosittu norjalaisten sijoittajiemme keskuudessa. Sen houkutteleva osinkotuotto on lähes 5 %. Lisäksi yhtiö ilmoitti hiljattain osakkeiden takaisinosto-ohjelman käynnistämisestä, tarkoituksenaan ostaa takaisin 8,7 % kaikista osakkeista. Osakekurssi on noussut 14,19 % viimeisen kuukauden aikana.

Ambu – USA:n lääkeviranomaisen uudet suositukset herättivät kiinnostuksen

Ambu on tanskalainen lääketeknologian yritys. Yhtiö kehittää ja valmistaa diagnostiikkalaitteita, joita käytetään terveydenhuollossa pääasiassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Ambu on yksi Kööpenhaminan pörssin pääindeksissä (OMXC25) olevista osakkeista, ja sen markkina-arvo on lähes 30 miljardia Tanskan kruunua. Yhtiöllä on ollut viimeisen vuoden aikana vaikeaa pörssissä. Saavutettuaan elokuussa 2018 huippunoteerauksen 280 DKK, osakeella on käyty kauppaa viime aikona 100 DKK tasoilla. Yhtiön ilmoitus toimitusjohtajan vaihdosta laski osaketta 30 % ennen kesää, mutta elokuun lopussa Yhdysvaltain FDA:n suositus käyttää kertakäyttöisiä duodenoskooppeja, työkalua ruoansulatuskanavan häiriöiden diagnosointiin, nosti osakkeen takaisin 130 kruunuun. Viime vuosina Ambu on panostanut voimakkaasti juuri tämän tyyppisten välineiden tekemiseen kertakäyttöisiksi.

Savosolar – toistaiseksi suurin tilaus ei tehnyt vaikutusta

Savosolar on suomalainen aurinkoenergia-alan yritys. Yhtiö on tuplalistattu ja sillä käydään kauppaa sekä Ruotsissa että Suomessa. Savosolar harjoittaa pääasiassa sellaisten korkealaatuisten aurinkopaneelien valmistamista, joita käytetään rakennusten lämmitykseen ja lämmitysjärjestelmiin. Kehitys ja tuotanto ovat kalliita – vuoden 2015 listautumisen jälkeen Savosolarin osakkeen hinta on pudonnut lähemmäksi 90 prosenttia ja yhtiö on hakenut lisärahoitusta sijoittajilta kuusi kertaa. Osakkeen hinta on tällä hetkellä 0,0135 € ja sillä on 1,4 miljardia osaketta, mikä tekee yhtiön markkina-arvoksi noin 19 miljoonaa euroa. Vuoden alusta lähtien kurssikehitys on ollut hurjaa – osakkeen hinta on noussut peräti 550 %.

KOKO LISTA: Eniten kauppoja keränneet osakkeet

YhtiöMaaKauppamääräAsiakkaita
QuickbitRuotsi363221266
Norwegian Air ShuttleNorja349613215
Immunicum ABRuotsi30769969
NELNorja273853919
Nordea Bank AbpSuomi269268845
SeadrillNorja22191845
Norsk HydroNorja221602362
EquinorNorja216443194
Fingerprint Cards B Ruotsi187291874
Kindred Group plc Ruotsi 180011515
Nordic NanovectorNorja15540935
Ambu A/STanska153172621
Danske Bank A/S Tanska 149103686
Nokia Corporation Suomi 125202721
Savosolar Plc Suomi 12520611
InDex Pharmaceuticals Holding AB Ruotsi 12448642
Pandora A/S Tanska 121181545
DNONorja11626928
Josab Water SolutionsRuotsi11057573
Outokumpu Oyj Suomi 107321536

Listaus perustuu Nordnetin asiakkaiden tekemiin kauppoihin 12.8.–6.9.2019. Sarake “kauppamäärä” kertoo yhteenlaskettujen kauppojen kokonaismäärän, sarake “asiakkaita” kertoo, kuinka monelta asiakastililtä ks. kauppamäärä on toteutettu. Huomioi, että listaus ei ota huomioon kauppojen kokoa euromääräisenä, ainoastaan kauppojen kokonaismäärän.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
1 Kommentti
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
15.09.2019 11:44

Voisitteko poistaa tuon pop-up ikkunan.
Se alkaa pikkuhiljaa vituttamaan,kun käyn sivullanne !

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki