Siirry pääsisältöön

Pörssit ennätystasoilla Q2-tuloskauden kynnyksellä: kurssinousu jatkuu, mutta kulmakerroin loivenee

Vuoden 2014 toisen neljänneksen tuloskausi alkaa Helsingin pörssin suuryhtiöiden osalta keskiviikkona. Nettipankki Nordnetin mukaan osakevalinnat kannattaa ohjata nyt yhtiöihin, joilla on todellista kilpailukykyä ja uskottavuutta myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tuloskaudella kotimaisesta kuluttajasta riippuvaisten yhtiöiden myyntikäyrä tulee hiljentämään sivustaseuraajankin.

Maailmalla pörssit ovat ennätyslukemissa, vaikka talouden kasvuvauhti ei päätä huimaa. Pörssiin virtaa rahaa, koska keskuspankit ovat riistäneet sijoittajilta vaihtoehtoiset kohteet. Myös alkavalla tuloskaudella sijoitusmarkkinoiden teemana on, että kurssinousu jatkuu, kunhan tuloskunto on edes kohtuullinen.

Vältä kotimarkkinayhtiöitä, suosi aidosti globaaleja toimijoita

Helsingin pörssin suuryhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto tulee laskemaan toisella neljänneksellä. Silti tulospotti kasvaa, koska yhtiöt ovat alkuvuoden aikana sopeuttaneet kulurakenteitaan myynnin laskuvauhtia ripeämmin. Tämä tie on luonnollisesti kuljettu pian loppuun, ja pää tulee vetävän käteen viimeistään loppuvuonna, jos vienti ei lähde vetämään.

Tiukkaan kuntoon viritettyjen yhtiöiden tulosvipu ylöspäin on teoriassa täysin ilmeinen, jos kysyntänäkymä vahvistuu. Esimerkiksi Konecranes on vihjannut tästä hyvin suorasanaisesti omissa tiedotteissaan. Yksistään Suomesta leipänsä ansaitsevien yhtiöiden kohdalla on kuitenkin syytä pitää paino sanalla teoriassa.

Kotimarkkinoista ja suomalaisesta kuluttajasta riippuvaisten yhtiöiden, kuten mediatalojen, Keskon ja Stockmannin myyntiluvut tulevat seisauttamaan veret heikkohermoisimmilta. Suomalainen kuluttaja on ajettu veropäätöksin syvien vesien katiskaan, josta poispääsy kestää tämän vuosikymmenen.

Ostovoiman romahdettua Suomi-riippuvaiset yhtiöt vetävät vatsaa sisään vielä vuosia nykyhetkestä eteenpäin säilyttääkseen edes nykytuloksensa ja -osinkonsa. Realiteetit ymmärtävä sijoittaja poimii viimeistään nyt aidosti kansainvälistyviä ja kasvavia yhtiöitä, kuten Aspoa, Konetta, Nokian Renkaita, Outotecia ja Wärtsilää.

Viimeisten 14 kuukauden nousuvauhti historiallinen, jarrutus todennäköinen

Yhdysvalloissa pörssi-indeksit takovat parhaillaan ennätyslukemia. Seuraavassa on listattu S&P 500 -indeksin tasapistelukujen saavuttamispäivämäärät ja indeksin historialliset kaksinkertaistumisajat. Sulkeissa on ilmoitettu tarkasteluajanjakson keskimääräinen vuosituotto ennen osinkoja.

50 pistettä: 30. syyskuuta 1958
100 pistettä: 4. kesäkuuta 1968
200 pistettä: 21. marraskuuta 1985
400 pistettä: 26. joulukuuta 1991
800 pistettä: 12. helmikuuta 1998
1600 pistettä: 3. toukokuuta 2013
1977 pistettä: 14. heinäkuuta 2014

50–100 pistettä: 9 vuotta ja 9 kuukautta (vuosituotto 7,4 prosenttia)
100–200 pistettä: 17 vuotta ja 5 kuukautta (vuosituotto 4,1 prosenttia)
200–400 pistettä: 6 vuotta ja 1 kuukausi (vuosituotto 12,1 prosenttia)
400–800 pistettä: 6 vuotta ja 2 kuukautta (vuosituotto 11,9 prosenttia)
800–1600 pistettä: 15 vuotta ja 3 kuukautta (vuosituotto 4,7 prosenttia)
1600-1977 pistettä: 1 vuosi, 2 kuukautta ja 11 päivää (vuosituotto 18,7 prosenttia)

Tilastoinnin logiikalla S&P 500 -indeksin pisteluku on kaksinkertaistunut seuraavan kerran 3200 pisteessä. Jos S&P 500 -indeksi kohoaa jatkossa täsmälleen samaa tahtia kuin keväästä 2013 nykyhetkeen, rikkoutuisi 3200 pisteen raja maaliskuussa 2017. Jos laskuharjoitus tehdään vuosien 1985–1991 poikkeuksellisen korkealla vuotuisella keskituotolla, puhkaisee indeksi 3200 pisteen rajan lokakuussa 2018.

Aineistosta lasketulla pörssin pitkän aikavälin keskimääräisellä 6,8 prosentin vuotuisella, ennen osinkoja lasketulla indeksituotolla 3200 pisteessä ollaan vasta marraskuussa 2021. Vuosien 1968–1985 keskimääräisellä, historiallisessa viitekehyksessä poikkeuksellisen matalalla vuotuisella keskituotolla laskettuna S&P 500 -indeksi kärvistelee 3200 pisteen rajapyykin alapuolella elokuuhun 2026 asti.

Kirjoittajan sijoituskirjoja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012, 233 s.) ja Hajauta tai hajoa (2013, 311 s.) voi tilata signeerattuna ja/tai omistuskirjoituksella.

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Kirjoittaja lähipiireineen ei omista tekstissä mainituista yhtiöistä Keskon, Koneen, Konecranesin tai Wärtsilän osakkeita kirjoitushetkellä. Sen sijaan kirjoittaja lähipiireineen ja määräysvaltayhteisöineen omistaa Aspon, Nokian Renkaiden, Outotecin ja Stockmannin osakkeita kirjoitushetkellä. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: Foter / Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 Unported (CC BY-SA 3.0) 

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
3 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
16.07.2014 16:59

“Maailmalla pörssit ovat ennätyslukemissa, vaikka talouden kasvuvauhti ei päätä huimaa”. Tarkoittanee toisin sanoen, että pörssien arvostukset ovat erkaantuneet reaalitalouden kehityksestä, ja jo aika pitkään. Eikö tämä tarkoita väistämättä sitä, että jo pidemmän aikaa on menty kohti arvostuskuplaa, joka väistämättä jossain vaiheessa puhkeaa ? Kyse on vain ennemminkin siitä koska tämä tapahtuu ja kuinka dramaattisesti. Aika ajoin, ja ehkä enenevästi viime aikoina, tämä on toki tuotu esille eri yhteyksissä. Silti tuntuu siltä, että tätä ei oikein haluta nähdä tai ottaa todesta. Ollaanko tässä nyt taas kerran aika kollektiivisesti pistämässä päätä pensaaseen ? Nykyisessä tilanteessa pyritään varsin yleisesti hakemaan osakkeita, joiden kasvunäkymät… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
18.07.2014 17:28

kohti kylläkin. Mutta vielä ollaan kaukana siitä että p/e 30 ois standardi olettamus. Silloin kyseessä on kupla.

Nimetön
Nimetön
16.07.2014 00:28

Mahdoitko omistaa myös Konetta aiemmin vai muistankohan väärin? Saattaa kyllä olla, että olet lähinnä maininnut tavoitehinnan ostojen aloittamiselle.

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki