Nordnet Blogi

Puolivuotistulos aliarvioi Konecranesin ansaintakykyä

Nosturivalmistaja Konecranes julkisti puolivuotiskatsauksensa torstaina. Markkinat reagoivat erittäin happamasti katsaukseen ja ”palkitsivat” yhtiön yli yhdeksän prosentin kurssilaskulla. Liikevaihto kasvoi, tulos parani ja tilauskanta pysyi erittäin hyvällä tasolla. Tulos oli kuitenkin huomattavasti heikompi kuin mitä analyytikot olivat odottaneet.
Toimitusjohtaja Pekka Lundmark oli erittäin tyytyväinen liikevaihdon kasvuun ja erityisen tyytyväinen siihen, että tilauskanta oli 43 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten. Liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä 22 prosentilla 460 miljoonaan euroon. Laitteet -liiketoiminta-alueen myynti kasvoi 30 prosenttia ja Kunnossapito -liiketoiminta-alueen yksitoista prosenttia. Tulos nousi sen sijaan vain kuudella prosentilla 22 miljoonaan euroon. Analyytikot olivat odottaneet noin 32 miljoonan euron tulosta.

Myynti oli erityisen hyvä, jos otetaan huomioon, ettei yhtiö juurikaan myynyt satamanostureita toisella neljänneksellä. Tämä tarkoittaa, että kaikki muut liiketoiminta-alueet menestyivät erityisen hyvin. Uuden kaluston kysyntä on parantunut taloudellisen kasvun myötä ja tuotantolaitosten ylikapasiteetti on pienentynyt. Tuotantokapasiteetin käyttöaste EU-alueella nousi yli 80 prosentin, mitä pidetään rajana kannattavalle tuotannolle.

Kansainvälinen konttiliikenne jatkoi kasvuaan, minkä takia konttisatamien projektitoiminta jatkoi hyvällä tasolla. Taloudellisen kehityksen suhteen on kuitenkin olemassa epävarmuustekijöitä. Jos velkakriisi jatkaa leviämistään, tulee sen vaikutukset näkymään nopeasti konttiliikenteessä ja siten myös nosturitoimialan tilauskannassa. Uudenlaiset palvelut, jotka hyödyntävät viimeisimpiä IT- ja mittausteknologioita, ovat koko ajan entistä suositumpia Konecranesin asiakasteollisuudessa. Uskomme, että tämän tyyppiset palvelut käyvät parhaiten kaupaksi myös huonompina aikoina.

Mielestämme markkinareaktio Konecranesin osavuosikatsaukseen oli turhan tyly. Kannattavuus oli ehkä hienoinen pettymys, mutta Lundmarkin selitys oli ymmärrettävä. Yhtiö on voimakkaasti investoinut kunnossapitosektorille ja yhtiöllä on nyt 16 prosenttia enemmän kunnossapitoteknikkoja kuin vuosi sitten. Tämä on nostanut kiinteitä kuluja, kun taas liikevaihto ei vielä ole ehtinyt kasvaa samassa suhteessa. On luonnollista, että ensin investoidaan, mikä aiheuttaa kustannuksia. Vasta sen jälkeen voi alkaa myydä palveluja ja korjata investointien satoa.

Toinen syy tulospettymykseen oli inflaatio raaka-aineiden hinnoissa, mikä on nostanut tuotantokustannuksia. Myyntihinnat ovat sen sijaan laahanneet jäljessä, joten kannattavuus on kärsinyt. Raaka-aineiden hintahuippu saavutettiin toisella neljänneksellä ja hinnat ovat alkaneet laskea. Tämä tulee hyödyttämään yhtiötä vuoden jälkipuoliskolla. Ilman näitä kahta tekijää tulos olisi ollut 5-10 miljoonaa euroa parempi toisella vuosineljänneksellä.

Lundmark kertoi tulosinfon aikana myös miksi yhtiö päätti olla tekemättä kilpailevaa tarjousta saksalaisesta nosturivalmistajasta Demagista, josta yhtiö oli kiinnostunut aikaisemmin tänä vuonna. Syyt olivat, ettei korkeampaa hintaa voinut perustella, koska suurin osa Demagin tuotantokapasiteetista on Länsi-Euroopassa. Kasvuhan tulee kehittyviltä markkinoilta. Demagin kannattavuuskaan ei ole ollut tarpeeksi hyvä, jotta yhtiöstä olisi kannattanut maksaa enemmän. Epävarmuustekijät makrotaloudessa ovat myös tehneet Konecranesin johdosta varovaisempia suurten yrityskauppojen suhteen. Viimeisenä syynä oli, että kilpailuviranomaiset olisivat saattaneet puuttua kauppaan.

Omistamme Konecranesin osakkeita.

Tom Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.