Nordnet Blogi

#rahapodi-palautetta

Tämä saattaa nyt mennä omakehuksi, mutta on aivan pakko julkaista osa siitä hienosta palautteesta, mitä Miikan kanssa vetämämme rahapodi -podcast on viime aikoina saanut osaksensa.

Toki olemme saaneet myös risujakin – välillä on tullut maalattua vähän turhan isoilla pensseleillä, mutta olemme yrittäneet ottaa opiksi. Palautteesta kuin palautteesta olemme hyvin kiitollisia.

Huomionarvoisinta alla olevissa palautteissa on varsinkin se, että rahapodin pääviesti toimii käytännössä: kaikkien kannattaisi olla hieman kulutietoisia, säästää ja valjastaa osakemarkkinoista vetojuhta omaan talouteensa.

Riippumatta siitä mitä teet, osaat tai tienaat, niin aloita pitkäjänteinen, kustannustehokas säästäminen osakkeisiin – joko suoraan tai tehokkaammin kustannustehokkaiden, kasvu-osuudellisten indeksirahastojen avulla.

Alla neljä eritaustaista tarinaa eletystä elämästä. Tunnistatko itsesi? Mitä nöyrimmät kiitokset palautteiden antajille!

Martin ja Miikka

—————————————————————

Hyvät Miikka ja Martin,

Kuunneltuani viime jakson, sain viimein aikaiseksi kiittää teitä.

Tammikuussa 2018, siis 17 kuukautta sitten, avasin ASP-tilin 22 vuotta täyttäneenä. Mitään säästöjä ei silloin ollut ja rahat katosivat aina johonkin. Aloitin siis säästämisen aivan nollasta. Avasin pari viikkoa myöhemmin Nordnetiin tilin. Viime kesänä säästäminen ja sijoittaminen alkoi ottaa enemmän tuulta alleen. Päätin hakea kouluunkin. Puhuitte jossakin jaksossa, että työelämästä ei tarvitse välttämättä jäädä pois kouluttautuakseen – otin kopin. Nyt on ensimmäinen lukukausi korkeakoulututkintoa suoritettu. Töitä olen tehnyt samalla täyspäiväisesti 40 tuntia viikossa.

Olen siis opiskelijana tienannut tänä vuonna (5 kk) 2647,42 €/kk. Nettopalkastani olen kanavoinut 54,88 % ASP-tilille, puskuriin sekä kustannustehokkaisiin indeksirahastoihin. Edellä mainittuihin menee siis keskimäärin tonni kuukaudessa palkoista ja näiden päälle myös opintolainaa 650 €/kk. Syksyllä täyttyy ASPin vaadittava säästöaika (8 onnistunutta kvartaalia) ja pääsemme tyttöystävän kanssa etsimään ensiasuntoa noin 30 000 € pesämunalla. Olemme molemmat työssäkäyviä opiskelijoita. Pankissa on jo käyty ja lainaa myönnettäisiin enemmän kuin Kreikalle. Otetaan tosin vaan sen verran, että saadaan kolmio pk-seudulta. Tulevien lainanlyhennyksen ja asumiskulujen jälkeen sijoitettavaksi pitäisi edelleen jäädä ainakin 700 rahaa kuukaudessa plus opintolainat. Ja mainittakoon nyt vielä, että matkustelen, käyn ulkona syömässä ja teen itseäni miellyttäviä asioita laskematta jokaista pennosta tarkasti.

Olen pyrkinyt noudattamaan Martinin pelikirjaa tunnollisesti. Neuvottelin sen palkankorotuksen töissä. Kouluttaudun. Sijoitan kustannustehokkaisiin indeksirahastoihin kuukausittain pitkäjänteisesti. Ostan asunnon kasvukeskuksesta. Laitan rahan töihin nuorena. Ja ennen kaikkea olen ostamassa vanhan Renaultin.

Summa summarum. 17 kuukautta sitten minulla ei ollut säästöjä eikä koulupaikkaa, mutta nyt on asiat ihan kivalla mallilla niidenkin suhteen. Toki olen itse saanut nämä muutokset taloudessani aikaan, mutta tosiasia on, että ilman teidän huikeaa duunia ja ilosanomaa rahapodissa, en olisi nyt tässä tilanteessa ja vienyt näitä ideoitani toteutukseen – ainakaan tällä aikataululla. Yksikään kirja tai opettaja ei ole vaikuttanut elämääni yhtä voimakkaasti kuin teidän puheet siellä. Teette merkittävää duunia. Kiitos Miikka. Ja kiitos Martin… Sensei.

—————————————————————

Moikka Martin ja Miikka!

Ja heti kärkeen ISO KIITOS #rahapodista.

Olen 36-vuotias 2 lapsen isä kouvolasta, ja teidän ansiostanne perustin tilin Nordnetille viime heinäkuussa, ja nyt minulla menee suoraveloituksena kuukausittain superrahasto suomeen, Smart 15-rahastoon, ja 4:ään ETF:ään (kulut minimoituina).

Itseasiassa tämä kaikki sai alkusysäyksen viime kesäkuussa, kun viestittelin ystäväni kanssa, ja keskustelimme siitä, mitä podcasteja kumpikin tykkää kuunnella.

Ystäväni sitten totesi, että ”minä kuuntelen rahapodia”.

Siitä sitten parit nopeat googletukset, ja soundcloudin kautta kuunteluun.

Työni mahdollistaa onnekseni sen, että pystyn työaikanani kuuntelemaan todella paljon rahapodia. Olen ammatiltani kuorma-autonkuljettaja, ja istun 12h kerralla yksin auton hytissä. Siinä se aika kuluu mm. Teidän podia kuunnellessa.

Pitäkäähän lippu korkealla, ja toivottavasti jaksatte tehdä rahapodia vielä pitkään!

Ps. Tein teidän vinkistänne kulujen karsimisen viime vuonna. Sain vuosittaisia säästöjä aikaiseksi 1818 €. (Vakuutuksien kilpailutus, eroaminen ammattiliitosta, aikakauslehdet pois, spotify, eroaminen kirkosta…) Nyt on sitten n. 150 €/kk laittaa säästöön pahan päivän varalle, ja tietty se paremman eläkkeenkin metsästys kiinnostaa.

Kiitos!

—————————————————————

Morjesta,

Ootte Miikka ja Martin melkosia Mestareita, teitä on tullut kuunneltua lähes alusta saakka ja pakko myöntää, että on ollut todellakin viemänsä ajan arvoista.

Oma 8 v:n sijoitusura alkoi ”vasta” täysi-ikäisenä käytännössä (kirjaimellisesti) vain tietokonepelistä saamille opeilla, ilman taloudellista taustatukea. Nyt olen juuri valmistumassa ja niskassa iso 20k€ opintolaina ja haaveena siintää omistusasunto.

Tosin, opintolainat on tullut sijoitettua alusta asti ja siinä sivussa juostua joka toinen viikko baarissa jne. Opiskelijaelämä tuli rahoitettua kesätöillä sekä silloisen lempisponsorini #Kela avulla ja loppuvuosina osa-aika töillä.

Salkku on nykyään omaan silmään massiivinen, vaikka merkittävä osuus onkin opintolainaa. Vuosien saatossa on tullut poikettua kaidelle tielle säästämisen tieltä, kuten häviämällä tuhansia euroja johdannaisiin, treidailtua aktiivisesti ennen yliopistovuosia (toimi tietokonepelissä 😀 !), missattua massiivisia potteja myydessä sijoituksia hetken mielenjohteesta jne. Olisipa #Rahapodi ollut olemassa jo 8v sitten.

#Rahapodi on ollut mahtavaa kuunneltavaa, jota on siistiä peilata omaan kokemukseen ja mielipiteisiin. Olette näiden reilun 3 vuoden aikana saanut mut aidosti kiinnostumaan taloudesta ja politiikasta. Myönnettäköön myös, että en vielä teekkarinakaan tajunnut mitä se #Korkoakorolle oikeasti tarkoittaa. Ideat ajatustasolla autottomasta elämästä ja opiskelijayksiöstä suoraan omistusasuntoon on teiltä lähtöisin ja kohta täyttä totta. Sitä hämmentyy terassilla oluella istuessa kuinka näillä terassikeleilläkin voi jäädä pitkälle toistatuhatta puhtaasti säästöön keskituloisen palkasta.

#Rahapodia ja sen ilosanomaa on tullut jaettua muutamille tutuille, oman ikäisistä kun ikävä kyllä vain murto-osa edes osaa lausua sanan ”rahasto” tai ”osake.” Opintolainakin on ollut todella monelle, myös kauppakorkeaa käyvälle, suoranainen syöpä jota vältellään vaikka kiviä syöden.

Teidänlaisia säätämisen ilosanomasta saarnaavia tarvitaan vielä pitkään, mukavaa kesää!

—————————————————————

Hei

Olen seurannut rahapodia jo tovin ja jokainen jakso on tullut kuunneltua vähintään kerran.

Olen aina ollut kiinnostunut sijoittamisesta ja taloudesta, alkusysäyksen tälle kiinnostukselle taisi antaa Roope Ankka.

Sijoittaminen kuitenkin tuntui kaukaiselta ja vaikealta, perheessäni sitä ei harrastettu.

Rahapodia kuunneltuani olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei tarvitse olla miljonääri sijoittaakseen ja se onnistuu minultakin.

Olenkin avannut osake- ja rahastosalkun Nordnetiin kustannustehokasta ja pitkäjänteistä indeksisijoittamista varten.

Olen hyvin onnellinen siitä, että havahduin sijoittamiseen jo näin nuorena (14 v) sillä sijoitushorisonttini on nuoren ikäni takia hyvin pitkä.

Olen yrittänyt kannustaa kavereitani aloittamaan sijoittamisen, muttei työ ole vielä kantanut hedelmää.

Olen rahapodin suuri fani ja podinne on teroittanut spelögaani hurjasti.

Kiitokset siis teille, Miikka ja Martin täältä Sastamalan Häijäästä.

—————————————————————

#rahapodia vetävät Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi sekä yhteistyökumppanuuksista vastaava Miikka Luukkonen. Yksi jakso kestää noin 30–60 minuuttia ja se julkaistaan yleensä torstaisin. Podcastin jaksoja voit kuunnella:

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi ja puhelimitse numerosta 050 5918292.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

1
Jätä kommentti

avatar
uusin vanhin tykätyin
laurisson
Vieras
laurisson
Tää on just näin Jörget. Olen itekin tosi kiitollinen näistä rahapodeista. Minkä muutoksen ihminen voi elämäänsä saada kun kiinnostuu säästämisestä. Aloitin superrhastoista sekä smart rahastosta kun on ollut niin vaikea alottelijana ymmärtää mikä ETF olisi sopiva säästökohde. Teen taustatyötä edelleen eli enköhän jonkun löydä. On se eri ihanaa olla perheellinen jolla ei koskaan enää ole rahat lopussa!

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.