Nordnet Blogi

Säästövinkit vuodelle 2012

Joululomien aikana suunnitellaan tulevaa vuotta. Tässä on lukijoille muutama idea vuodelle 2012. Valistunut kuluttaja voi aina henkilökohtaisilla valinnoillaan varmistaa, että taloudellisesti epävarmoina aikoina myös oma talous pysyy plussan puolella.

1. Jokaisen kulutetun euron korkotuotto on nolla

Säästämisen käsitteen alle mahtuu sekä sijoittaminen tulevaan (osakkeet, rahastot…), mutta myös säästäminen kuluista (asuminen, autoilu, ruoka ja päivittäistavarat…). Tuplaat onnistumisen (ja tuoton) todennäköisyyden ainoastaan siirtämällä nykyistä enemmän kulutuksestasi syrjään. Päätä siis tässä ja nyt, että tuplaat ensi vuonna esim. kuukausisäästämisen kokonaissumman fiksuilla valinnoilla arjessa. Ensi vuonna lienee pitkäaikaisen taantuman pelottelunkin keskellä hyvä aika kasvattaa omistustaan. Sijoitusvinkkejä antavat aivan toiset tahot. Tämän ymmärtäminen on ehkä tärkein säästövinkki: jokaisen kulutetun euron korkotuotto on nolla. Jos laitoit tänä vuonna syrjään 200 €, ota minimitavoitteeksesi, että ensi vuonna tuo sama summa on 400 €. Jos teet saman tuplauksen joka vuosi, ennustan sinulle taloudellisesti turvatun tulevaisuuden fiksulla hajauttamisella.

2. Aloita arkisäästäminen suurimmista menoeristä

Aloita niistä kulutuksen luokista, joista on helpointa saada merkittäviä tuloksia ja ilman, että edes pihistelet itsellesi tärkeimmistä asioista. Listaa ensin ne asiat, jotka ovat itsellesi tärkeitä ja joista et halua tinkiä. Listaa perään ne asiat, joista voit hyvin karsia ilman, että elämänlaatusi olennaisesti kärsii. Oma esimerkkini: olen tehnyt tietoisen valinnan, että auton tehtävä on viedä minut ja perheeni riittävän luotettavasti paikasta A paikkaan B. Jos listallasi autoilun kustannukset osuivat ”näistä voisin karsia” -listalle, laske autosi arvon laskun vaikutus autoilun kokonaiskustannuksiin. Se voi olla jopa 5 000 + € / vuosi eli maksat usein uudesta autostasi jopa 400 + € kuukaudessa pelkkää arvon laskua. Tämä on keskituloisen tuloilla helposti jopa 16 % kuukausittaisista nettotuloista. Kun tähän lisätään huolto, katsastus, bensat ja vakuutukset, ajoneuvovero ja parkkisakot – unohtamatta mahdollisen autolainan korkokuluja – kokonaiskulut jo yhdestä autosta kohoavat helposti tasolle 800 € per kk. Tämä onkin jo 30+ % keskituloisen suomalaisen nettotuloista. Jos päätät karsia autoilun kuluista ja pääset 1 500 € /vuosi –tasolle arvonalennuksen hintalapun kanssa, sinun ei tarvitse edes lukea kohtaa 3-5 ja olet jo päässyt tuplaamistavoitteeseen ((5 000-1500) /12). 1 500 € vuodessa hintaansa pudottava käytetty auto maksaa sinulle nimittäin arvonalennuksen osalta vain 125 € / kk. Erotus vertailuluvuilla on jo 292 €/kk.

3. Minimoi päällekkäiset sopimukset ja kilpailuta aina, kun se on mahdollista

Lähes jokaiselle meistä kertyy helposti kuluja päällekkäisistä sopimuksista. Hyvänä esimerkkinä matkavakuutukset: sinulla saattaa olla yksi matkavakuutus luottokortin kylkiäisenä, toinen vakuutusyhtiöltä, kolmas yrityksesi kautta. Samoin sinulla saattaa olla luottokortti, jonka kuukausimaksu on 13 € per kk etkä edes tiedä/muista tätä ja silti tämä summa lähtee pankkisi kautta tililtäsi joka kuukausi suoraveloituksella (156 €/v). Samoin sinulla voi olla pankkisuhde 3-5 pankin kanssa, vaikka aktiivisesti käyttäisit vain yhtä pankkia. Silti verkkopankkien suoraveloituksina sinulta karkaa automaattisesti rahaa tililtä kuukausittain, suoraveloituksella. Tee myös vuosittainen hintavertailu vakuutuksista, sähkösopimuksesta, GSM- ja laajakaistaliittymistä jne. Fiksulla sopimusten hallinnalla säästät helposti jopa 1-2 000 € vuodessa.

4. Osta käytettynä aina, kun teet suurempia hankintoja – ja tingi aina, kun se on mahdollista

Ihmisellä on taipumus haluta hankintapäätöksen jälkeen välitöntä tarpeentyydytystä. Olemme jotenkin maagisesti selvinneet hengissä ilman sitä lehtipuhallinta, moottoripyörää, taulutelevisiota tms. koko siihenastisen elämämme ajan, mutta kun hankintapäätös on tehty, ryntäämme heti kauppaan ja ostamme uuden. Silti Keltainen Pörssi, Huuto.net jne. ovat pullollaan jopa uutta tavaraa, jonka joku toinen on hankkinut itselleen ja todennut viikon jälkeen tarpeettomaksi. Voit säästää sekä kykenemällä itse nopeaan uudelleenarviointiin myymällä jo hankkimasi ja tarpeettomaksi todenneesi tavaran nopeasti. Voit toisaalta säästää hyväksikäyttämällä sitä tosiasiaa, että niitä itselleen vääriä hankintoja on tehnyt joku toinenkin. Erityisesti joulun jälkeen käytetyn tavaran markkinat ovat täynnä niitä samoja taulutelevisioita, pelikonsoleita jne. jotka ovat jääneet toisaalla tarpeettomiksi. Itselleni kävi juuri näin, hankin pari joulua sitten pelikonsolin, jonka onneksi osasin myydä ennen kuin arvo romahti. Halusin konkretisoida asian ja käväisin surffaamassa. Alla on pari esimerkkiä:

Käyttämätön takka: säästö uuteen verrattuna n. 1 000 € (83 €/kk lisää rahaa sijoittamiseen, jos teet yhden tämän kokoluokan hankinnan per vuosi))

Käyttämätön objektiivi, Canon: säästö uuteen verrattuna n. 200 € (17€/kk lisää rahaa sijoittamiseen, jos teet yhden tämän kokoluokan hankinnan per vuosi))

Käyttämätön Mönkijä, Arctic Cat: säästö uuteen verrattuna n. 1 500 € (125/kk lisää rahaa sijoittamiseen, jos teet yhden tämän kokoluokan hankinnan per vuosi)

Tinkiminen: usein meille on ylitsepääsemätön tehtävä kysyä alennusta jopa suurten ostosten hetkellä. Aina voi tinkiä. Arvosta myyjää ja kysy, ”millaiseen hintaan itselläsi on tämän tuotteen kohdalla valtuudet” ennen kuin pyydät esimiestä paikalle. Itse ostin viime viikolla uudet talvirenkaat ja sain ne nettohintaan, kun kerroin liikuttavan tarinan siitä, miten kalliiksi autoilu oli tullut tänä syksynä. Säästö oli 70 €, ei paljon, mutta jos jokaisen hankintamme kohdalla käytät samaa kaavaa, säästät väistämättä tälläkin tavalla tuon 200 € kuukaudessa, jos vain haluat. Koska vaikkapa autokaupassa – jos uuteen kohdan 4 unohtaen sitten kuitenkin päädyt – lisävarusteiden arvo voi olla tuhansia euroja ja hyvällä tinkimisellä saat ne usein kaupan päälle.

5. Arjen ja juhlan ero

Voimmeko tehdä arjestamme juhlan ilman, että maksamme tästä? Se on hyvä kysymys. Meille ihmisille on luontaista tuoda arkeemme palasia juhlasta. Tämä on pelkästään positiivista. Meille on kuitenkin samalla usein luontaista käyttää arkenamme rahaa, kuin eläisimme jatkuvaa juhlaa. Tämä johtaa kuitenkin helposti siihen, että tulotasomme ei aina riitä ainaisen juhlamme ylläpitokuluihin, mieleeni tulee muutama valtio tässä kohtaa mieleen. Tasaisesta juhlatason ylläpitämisestä seuraa helposti se, että myös juhlasta katoaa hohto. Oma esimerkkini tulee omasta elämästäni: tapasin lounastella Helsingin parhaissa ravintoloissa arkisina työpäivinä ennen taloudellista herätystäni. Samoihin ravintoloihin astuminen viikonloppuisin ei sitten yllättäen tuottanutkaan enää sitä tunnetta, jota siltä hain. Sittemmin olen oppinut nauttimaan sellaisesta ajattelusta, missä juhlalle on annettu takaisin oma paikkansa. Toisaalta juhlan rakentaminen arkeen onnistuu nykyään myös ilman, että se maksaisi mitään. Vapaa-aika perheen parissa, juhlaillallinen perheen yhteisellä ponnistuksella jne. Pohdi itse mielessäsi, millaisia arjen kulutusvalintoja teet, jotka eivät tuota sinulle itsellesi enää mitään ekstralatausta, on kysymys sitten ulkona syömisestä, säännöllisestä vaatekaapin kartuttamisesta tai ihan mistä tahansa. Karsi sitten näistä. Kykenemällä tähän sinulle syntyy ajoittain myös tilanteita, joissa todella haluat palkita itsesi onnistumisen tms. takia. Tämä palkitseminen on tehokkaampaa, kun se tuntuu jossain. Rajahyötyteoria toimii tässä: yhden uuden tavaran tms. omistamisen merkitys laskee sitä myötä mitä enemmän meillä on kaikkea. Samalla koko kuluttamisesta katoaa se, miksi se on kivaa! Näin ainakin itse ajattelen nyt. Jouluksi on kivaa ostaa itselle jokin kauan harkittu juttu, kun tietää, että se todella tuntuu hyvältä.

Hyvää joulun odotusta!

Jussi Muurikainen
perustaja/toimitusjohtaja
Balancion Oy
050-567 3100
jussi.muurikainen@balancion.com

Helppokäyttöinen verkkopalvelu kodin talouden hallintaan – kokeile viikko veloituksetta osoitteessa www.balancion.com

 

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

kelo2 Joulukuu, 2011

Hyviä vinkkejä. Kiitos!

Aina ei kuitenkaan kannata painottaa pelkkää hintaa vaan antaa arvoa myös toiminnallisuudelle.
Esim. laajakaistaliittymä on toimivin, kun sen ottaa operaattorilta, joka omistaa piuhat. Itse maksan mielelläni häiriöttömyydestä ja asiakaspalvelun sujuvuudesta mahdollisissa ongelmatilanteissa vähän ekstraa.
Halvin kännykkäliittymä voi olla riittävän toimiva Suomessa, mutta jos matkustelet eksoottisissa maissa, niin liittymä ei enää toimikaan, kun operaattorilta puuttuu roaming-sopimukset. (Itse olen havainnut Saunalahden riittämättömäksi ja vaihdan sen toimivimpaan eli TeliaSoneraan heti kun nykyinen sopimukseni päättyy hinnasta huolimatta).

Yksi säätövinkki: Trafin www-sivuilla voi tehdä kohtuuhinnalla autolle seisontailmoituksen loman ajaksi.

Jutun juju3 Joulukuu, 2011Vinkit on hyviä, mutta sanoma hieman ristiriitainen:

Eikö sijoittamisen tarkoitus ole lisätuottojen avulla varmistaa juuri se, ettei arjen pikkuasioista tarvitsisi enää tinkiä? Säästöfriikki kuluttaa vapaa-aikansa säästöjä suunnitellen ja operaattoreita vertaillen sen sijaan että voisi matkustella ja harrastaa vaikka valokuvausta.

Ellei sitten säästäminen itsessään ole riittävä harrastus ja matkustelun korvaa jokaviikkoinen seikkailu halvimpien sähkönmyyjien kotisivuilla.

Vakuutusten karsiminen muuten on noista vinkeistä kaikkein vaikeimmin toteutettava, koska koko maailmassa ei ole kahta matkavakuutusta, jotka edes kaukaisesti muistuttaisivat toisiaan. Tämähän lienee vakuutusyhtiöiden tarkoituskin, jotta tuskastunut kuluttaja jättäisi karsimisurakan sikseen.

Sähkön hintavertailu sitä vastoin on tehty kuluttajalle liiankin helpoksi eli kilpailu ainakin siltä osin on vapaata ja läpinäkyvää (sähkön siirtomonopoli sekä yösähkön suhteellinen kalleus ovat eri juttu).

Sijoittamisen filosofia17 Joulukuu, 2011Kiitos Jussille kirjoituksesta ja varsinkin kelolle sekä Jutun Jujulle kommenteista En ole koskaan ennen blogin kirjoituksiin kommentoinut, mutta nyt oli pakko.

Jussin kirjoitusta luettuna tuli vahvasti mieleeni minkä takia edes harrastan sijoittamista? Tyhmä kysymys ja helppo vastaus eli lisätäkseni henkilökohtaista rahallista pääomaani.

Miten kasvattaa henkilökohtaista pääomaa. No tärkein ja paras keino on Jussin neuvojen mukainen toiminta eli kulut mahdollisimman minimiin:

– Tuloista mahdollisimman paljon säästöön
– Menot mahdollisimman minimiin

Valitettavasti kumpikaan edellä mainituista ei innosta ainakaan allekirjoittanutta. Elämää eletään valitettavasti vain kerran (ainakin oman filosofian mukaan) ja haluan nauttia siitä mahdollisimman paljon. Omalle elämäni ainakin tuo lisäarvoa halvan kuohuviinin sijasta hyvän samppanian juomininen (ei välttämättä tarkoita aina kalleinta samppaniaa).

Osan käyttämistäni palveluista voisi mahdollisesti saada halvemmalla ja jopa samalla laadulla. Mielestäni kuitenkin tärkeää huomioida paljonko palveluiden käyttäjän ajasta menee halvimpien palveluiden etsimiseen ja paljonko tämä laskennallisesti kustantaa. Loppujen lopuksi tästä ei aina muodostu kustannussäästöjä.

Olen kuitenkin viimeisten vuosien aikana huomannut, että kalliimmat palveluntarjoajat tarjoavat myäs välillä parempaa laatua -> vaihda TDC:n liittymään ja voit puhua vain isojen kaupunkien alueella. Tähän ehkä sopii vanha sananlasku: “köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa”.

Allekirjoitan edelleen sanonnan: “ei suuret tulot vaan pienet menot”. Rajansa kaikella! Nauttikaa elämästä!

Hyvää joulun aikaa!

 

/Jussi Muurikainen

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.