Nordnet Blogi

”Sell in May…”, tarua vai totta?

Sijoittajapiireissä viljellään vanhaa pörssilorua ”Sell in May and Go Away”. Kehotus myydä kaikki osakkeensa toukokuussa perustuu pörssin kausivaihteluihin. Alkuvuonna tiedotusvälineet vilisevät kiinnostavia pörssiuutisia kuten tilinpäätöstiedotteita ja osinkoehdotuksia. Kevään jälkeen uutisvirta ja usein pörssikin hiljenevät. Suursijoittajat haluavat mielellään varmistaa sijoitustuottonsa realisoimalla alkuvuonna tekemiään kurssivoittoja. Pörssiin palataan kesätauon jälkeen. Onko siis piensijoittajankin syytä noudattaa pörssilorun sisältämää viisautta ja unohtaa pörssi toukokuussa puoleksi vuodeksi?

Epäilemättä pörssissä on selvää kausiluontoisuutta. Vuodesta 1950 tämän vuoden huhtikuun loppuun syyskuu on Standard & Poor 500 -indeksin mukaan ollut keskimäärin vuoden heikoin pörssikuukausi New Yorkissa. Useimmin kurssit ovat syyskuussa olleet laskussa, keskimääräinen lasku oli 0,5 prosenttia. Syyskuun heikkous ei liene pelkkä sattuma, sillä kirjassamme ”Onnistu osakemarkkinoilla” (Talentum 2011) selvitimme, että syyskuu oli kaikissa kirjan tarkastelemissa neljässä pörssissä (New Yorkin lisäksi Helsinki, Lontoo ja Tokio) keskimäärin vuoden surkein pörssikuukausi.

Puhutaan paljon myös tammikuu-ilmiöstä, jonka mukaan kursseilla on kaikkialla taipumus nousta keskimääräistä paljon enemmän tammikuussa. Tammikuun suotuisa pörssitunnelma on kytköksissä verovuoden ja useimpien suursijoittajien tilikauden vaihtumiseen. Kuten kirjastamme käy ilmi tammikuun perinteikäs nousu näyttää nyt aikaistuneen, sillä jo pitkään joulukuu on keskimäärin ollut vuoden paras pörssikuukausi. Näin on myös ollut New Yorkissa vuoden 1950 alusta. Joulukuussa keskimääräinen nousu oli 1,6 prosenttia verrattuna tammikuun 0,9 prosentin vahvistumiseen. Osoittaahan tämä, että sijoittajat osaavat ajatella: mikäli luottaa tammikuun ilmiöön, kannattaa käydä pörssiostoksilla jo ennen osakkeiden kallistumista.

Kevät on jokseenkin aina ja kaikkialla ollut mukavaa aikaa pörssiosakkeiden omistajille. Vastaavasti kesä on usein melko hiljaista aikaa pörsseissä, sillä myös useimmat sijoittajat viettävät silloin lomaa. Erikoisen yhteensattuman seurauksena lähes kaikki tunnetut pörssiromahdukset ovat alkaneet lokakuussa eikä syyskuussa, kuten ehkä voisi odottaa.

Tunnetun sijoittajasivuston The Motley Foolin kolumnisti ja analyytikko Alex Dumortier on testannut S & P 500 –indeksiaineiston perusteella ”Sell in May..” -pörssilorun paikkaansapitävyyden. Hän on käynyt läpi tuottoindeksit vuosilta 1926–2012, joten myös osingot sisältyvät laskelmiin. Olettakaamme, että meillä on kaksi sijoittajaa, joista toinen on joka vuosi myynyt koko USA-salkkunsa toukokuussa ja ostanut osakkeensa takaisin lokakuussa. Toinen sijoittaja tekee päin vastoin: kaikki osakkeet myydään lokakuussa ja ostetaan takaisin seuraavan vuoden toukokuussa. Koko 86 vuotta kestäneen sijoitusperiodin aikana pörssiloruun luottavan sijoittajan salkun kokonaistuotto osinkoineen oli keskimäärin 8,4 prosenttia vuotta kohti. Tulos on kieltämättä sangen tyydyttävä.

Vastarannan kiiski, joka osti toukokuussa ja myi lokakuussa, sai tyytyä vaatimattomaan 5,1 prosentin vuotuiseen tuottoon. Pörssiloruun uskova pääsi siis huomattava parempaan tulokseen. Ottaen huomioon korkoa korolle –vaikutuksen eroa syntyy pitkällä aikavälillä rajusti toukokuussa salkkunsa myyneen hyväksi. Pitääkö meidän siis tehdä johtopäätös, että mietelauseeseen ”Sell in May and Go Away” sisältyy suurta viisautta? Näinhän luvut näyttävät todistavan.

Vastaus on ykskantaan: älä luota pörssiloruun. Mikäli myyt salkkusi toukokuussa, tulet todennäköisesti katumaan. Dumortierin numeroaineisto osoittaa näet myös, että täysin passiivinen sijoittaja, joka ei tehnyt yhtään mitään, eli puhdas ”buy and hold” -tyyppinen sijoittaja, pääsi peräti 10,1 prosentin kokonaistuottoon. Makaamalla sohvalla hän menestyi huomattavasti paremmin kun vanhaan pörssiloruun uskonut sijoittaja. Passiivisen salkun eli ns. holdarisalkun ylivoima korostuu entisestään, kun muistamme, että toukokuussa salkkunsa myyvälle lankeaa runsaasti kuluja kuten kaupankäyntikuluja ja ennen kaikkea veroja luovutusvoitoista. Holdariltahan ei mene mitään kuluja.

Edellä mainitut kuukausimuutokset ovat pitkän aikavälin keskiarvoja Vaihtelut vuodesta toiseen ovat kuitenkin erittäin suuria ja valitettavasti myös täysin ennalta-arvaamattomia. Teoriassa mikään ei estä, etteikö pörssi voisi nousta rajusti syyskuussa 2013. Yhtä mahdollista on luonnollisesti, että pörssi romahtaa joulukuussa. Kaikki on mahdollista, emmekä voi etukäteen tietää, mitä tulee tapahtumaan. Sen sijaan tiedämme, että jopa vain muutamien päivien poissaolo markkinoilta silloin kun pörssi nousee voimakkaasti verottaa varsin ikävällä tavalla salkun kokonaistuottoa. Poistuminen markkinoilta väärään aikaan on useimmiten paljon pahempi riski sijoittajan kannalta kuin istuminen osakkeiden päällä kurssien laskiessa jyrkästi. Lisäksi ei riitä, että on onnea ja onnistuu myymään osakesalkkunsa ennen voimakasta laskua. Pitää myös tietää, milloin kannattaa palata markkinoille. Todennäköisesti silloin, kun kukaan ei uskalla ostaa osakkeita.

Pörsseillä on taipumus olla ovelampia kuin sijoittajat. Alkuvuoden vahvan kurssinousun jälkeen pörssitunnelma heikkeni tuntuvasti huhtikuussa. Vaikutti siltä, että pörssivuoden ankeampi vuosipuolisko oli alkamassa etuajassa, ja että hokema ”Sell in May..” olisi pikemminkin pitänyt olla ”Sell in April”. Pörssitunnelman synkkyyttä sävyttivät heikkenevät talousuutiset ja lamaodotusten voimistuminen. Täysin odottamatta ja ilman selittäviä uutisia pörssitunnelma muuttui lähes euforiseksi huhtikuun puolivälin jälkeen. Kolmessa viikossa kurssitaso vahvistui poikkeuksellisen paljon myös Helsingissä eli toistakymmentä prosenttia. Painorajoitettu tuottoindeksi saavutti näin korkeimman tasonsa toukokuun 2011 jälkeen. ”Sell in April” olisi ollut surkea toimintaohje. Todennäköisesti ”sell in May” tuottaa myös pettymyksen. Viime vuonnahan olisi ollut tosi paha virhe myydä toukokuussa, koska pörssi kääntyi vahvaan nousuun kesäkuussa. Lokakuussa markkinoille palannut olisi menettänyt suuren osan tästä noususta.

Osakesäästämisen idea perustuu siihen, että hajautettu salkku on pitkällä aikavälillä aina tarjonnut huomattavaa reaalituottoa, joka on selvästi korkeampi kuin tavallisen säästäjän saama tuotto muissa sijoitusvaihtoehdoissa. ”Sell in May” –strategia korostaa lyhytaikaisten kurssilaskujen merkitystä. Todellisuudessa niillä ei ole mitään merkitystä pitkäaikaiselle sijoittajalle. Mikäli mahdollisen pörssiromahduksen pelko saa liian hallitsevan osan sijoittajan ajatusmaailmassa, on viisainta keskittyä vähemmän riskialttiisiin mutta myös huomattavasti vähemmän tuottaviin sijoituskohteisiin.

Kim Lindström

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.