Super-Mario ja finanssikriisin myrskynsilmä

Vuoden 2008 syksyllä pamahti. Finanssimarkkinoilla jo jonkin aikaa vallinnut epäluulo muuttui perustelluksi peloksi. Niillä, joilla oli käteistä, pitivät siitä visusti kiinni. Rahoitus pysähtyi seinään. Musiikki lakkasi soimasta ja nyt oli ehdittävä tuolille. Tuoleja ei riittäisi kaikille. Yritysten suunnittelemat sijoitukset jouduttiin laittamaan jäihin. Kysyntä romahti. Rahoitusta ei tahtonut saada edes päivittäisen liiketoiminnan pyörittämiseen. Talouden kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun. Sitten tilanne vähitellen rauhoittui. Rahoitustarjonta palasi, valikoidut kansantaloudet ja yritykset palasivat orastavalle kasvun saralle ja kotitalouksissa huokaistiin helpotuksesta. Selvisimmekö finanssikriisin myrskystä? Vai olemmeko itse asiassa myrskyn silmässä?

Velkarahoitettua kurssinousua

Länsimaiden rahoitusmarkkinoiden tavoitellessa ainaista kasvua, lainattua rahaa oli finanssikriisiä edeltävinä vuosina ollut saatavilla kevein ehdoin lähes mihin tahansa. Finanssiteoriasta opitut termit ja käsitteet oli valjastettu palvelemaan lainoituksen myyntiä. Sinänsä oikea ajatus riskin hajauttamisesta hyödynnettiin siten, että munat laitettiin moneen koriin, mutta kaikki korit olivat huonolaatuisia. Yhdysvalloissa asuntolainan sai, jos sinulla oli henkilötunnus. Järkeiltiin ilmeisesti siten, että jos lainanottaja ei hoitaisi velvoitteitaan, asunto olisi vakuutena, joten sen voisi myydä ja saada hyvät myyntivoitot. Asuntojen hinnathan vain nousevat. Vuonna 2006 alle miljoonalla taalalla ei Los Angelesissa tahtonut saada asuntoa alueelta, jossa ei tarvitsisi luotiliivejä.

Vastaavalla tavalla ja ajattelulla myös taloutta, taseita ja tuloksia tuli ”vivutettua” vapaiden rahoitusmarkkinaperiaatteiden siivittämänä. Ei niin, että reaalitaloudessa välttämättä oltaisi oltu yhtä piittaamattomia riskeistä tai niiden seurauksista. Mutta finanssimarkkinoiden syytäessä likviditeettiä talouksiin on selvää, että merkittävä osa kasvusta on arvostuksellista, eli sellaista, joka ilmenee esimerkiksi osakekurssien nousuna.

Al ja osakemarkkinoiden kuurot korvat

Vapaiden rahoitusmarkkinaperiaatteiden pitkäaikainen puolestapuhuja, Yhdysvaltojen entisen keskuspankin pääjohtaja ja rahoitusmarkkinoilla jumalan asemaan joutunut Alan Greenspan, kävi vuonna 2007 Tukholmassa Handelsbankenin vieraana puhumassa maailmantalouden tulevaisuudesta. Monet tulkitsivat hänen sanomaansa positiiviseksi, vaikka hän varoitteli Aasiaan syntyneestä kuplasta ja painotti useaan otteeseen, ettei vieläkään voi puhua Yhdysvaltain tilanteesta täysin vapaasti. Muutaman kuukauden kuluttua kyseisestä esiintymisestä kupla sitten puhkesi. Yhdysvalloissa.

Finanssikriisin kivisellä tiellä kaikki munat menivät mädäntyneiden korien pohjista läpi. Lainattua rahaa ei saatu enää takaisin. Syntyi systemaattisia luottotappioita. Joku viisas arvioi, että ihmiskunnan varallisuudesta 45 prosenttia haihtui tuhkana tuuleen (Reuters). Totuus, jonka monet jo tiesivätkin, tuli päivänvaloon. Liian suuri osa pankkien taseessa olevista lainoista ja niiden vakuuksista oli arvottomia.

Pankkien huoli pankeista

Ironista kyllä, pankit tiesivät tilanteen jo kauan ennen finanssikriisin puhkeamista syksyllä 2008. Tavalliseen pankkitoimintaan kuuluu, että päivän päätteeksi liikepankin mahdolliset ylijäämävarat talletetaan kilpailijalle yön yli. Tätä kutsutaan yön yli -talletukseksi. Yksinkertaistaen voi sanoa, että normaalioloissa yhden vuoden aikana, liikepankit toimivat kesimäärin yhtä usein yön yli -talletuksen tekijänä kuin talletuspankkina. Talletus tehdään useimmiten kilpailijalle eikä keskuspankkiin korkeamman talletuskoron takia. Kilpailijan konkurssi seuraavan yön aikana kun yleensä on häviävän pieni. Yleensä.

Vuoden 2007 syksyllä alkoi pankkien välisestä epäluuloisuudesta tulla ongelma. Halukkuus tallettaa ylijäämäkassaansa sitä kaipaavalle kilpailijalle takkuili, koska taseessa olevien varojen laatua epäiltiin. Kilpailijan konkurssi koettiin siis mahdolliseksi. Näin yön yli -talletuksia alettiin tehdä mieluummin keskuspankkiin. Keskuspankit puolestaan torjuivat puristukseen joutuneiden liikepankkien konkursseja, tarjoamalla ennennäkemättömiä määriä ”päivän sisäistä” likviditeettiä tekemällä yön yli -talletuksia rahoitusta kaipaaville. Vuoden ajan, lähes viikoittain, keskuspankit ympäri maailman tekivät uusia ennätyksiä mitä tuli päivänsisäisen likviditeetin tarjonnan määrään. Näitä ennätyksiä pystyi seuraamaan esimerkiksi Bloombergin ja Reutersin uutispäätteiltä. Silti kaikkialla oltiin yllättyneitä, kun kupla puhkesi.

Riskinoton välillinen oikeutus…

Vuoden 2008 akuutin finanssikriisin jälkimainingeissa osoitettiin sitten sormella, tehtiin dokumentteja (esimerkiksi ”The Inside Job”), vaadittiin päitä vadeille ja politisoitiin. Tähän päivään mennessä kuitenkaan ketään ei ole menestyksekkäästi syytetty ja tuomittu finanssikriisiin liittyvistä kohtuuttomuuksista. Näin finanssialan ja pankkien annettiin välillisesti ymmärtää, että suuria riskejä kannattaa hakea. Jos asiat menevät hyvin, saat muutaman miljoonan bonuksina. Jos asiat menevät huonosti, on todennäköistä, että joku muu maksaa viulut. Käsi sydämellä: kuka meistä ei pelaisi tuplaa tai kuittia muiden rahoilla, jos tuotot tulisivat sinun taskuusi? Ja vieläpä miljoonan kerrannaisina…

…ja sen kumoaminen

Kun ketään, poliittisista ja muista syistä johtuen, ei saatu vastuuseen, regulaatio valikoitui ainoaksi lääkkeeksi finanssikriisin korjaamiseksi. Ryhdyttiin vaatimaan parempaa oman pääoman laatua ja rajoittamaan riskinottoa pankin taseella. Lisäksi niin sanottu Liikasen ryhmä muun muassa ehdotti riskinoton ja peruspankkiliiketoiminnan (systeemikriittisen pankkiliiketoiminnan) erottamista toisistaan (Liikanen Report). Poikkeuksellisen maanläheinen ja tarkkanäköinen ehdotus. Yleensä sääntöjen muodostama allas vuotaa ennemmin tai myöhemmin kuin Talvivaaran liuosaltaat konsanaan, vaikkakin vuotokohtia korjataan uusilla direktiiveillä ja säännöillä. Lisäksi yltiöpäisestä direktiivien, sääntöjen ja suositusten viidakosta ei synny kuin kustannuksia ja tehottomuutta. Yllämainittua Liikasen ryhmän ehdotusta arvioidaan vielä.

Eurooppalaisista regulaatioaloitteiden kattiloista on kuitenkin tullut pari maalaisjärjelläkin katsottuna järkevää aloitetta: ensinnäkin aloite pankkien vakavaraisuuslaskennan yhtenäistämiseksi ja toiseksi päätös pankkivalvonnan keskittämiseksi Euroopan keskuspankille (EKP:lle).

Pankkien vakavaraisuutta mitataan sillä, miten paljon omaa pääomaa pankeilla on suhteessa sen riskipainotettuihin saataviin. Saatavat ovat esimerkiksi pankin myöntämät kulutus-, asunto- ja yrityslainat. Laadukasta omaa pääomaa (ydinpääomaa) pitää normaalisuhdanteessa nykyään olla vähintään kahdeksan prosenttia riskipainotettujen saatavien määrästä (EKP). Vakavaraisuusvaatimuksen on tarkoitus suojata pankkia arvonalentumisilta ja luottotappioilta.

Finanssikriisissä kävi ilmi, että tulkintoja vakavaraisuuslaskennan määritteistä varsinkin riskipainojen ja pääoman suhteen oli lähes yhtä monta kuin tulkitsijaa. Lisäksi tulkitsevia ja valvovia viranomaisia oli yhtä monta kuin euroalueessa valtioita (18 kpl).

Finanssikriisin lopputaistelu?

Viime vuoden lopulla vakavaraisuuslaskennan määritteiden tulkinnat vihdoin yhtenäistettiin. Nyt kaikki osapuolet pitäisi ymmärtää kaavat, ja pankit tulla kohdelluksi, samalla tavalla. Lisäksi EKP ottaa valvontavastuun itselleen kuluvana vuonna. Näin ollen valvovien virastojen määrä euroalueella vähenee yhteen. Edellytykset pankkikriisin ehkäisyyn ja parempaan hallintaan on nyt siis olemassa.

Lisäksi EKP:n pääjohtaja ”Super Mario” Draghi on ilmoittanut olevansa valmis ostamaan rajoittamattomasti kriisivaltioiden lainoja niin, että korkoerot eurovaltioiden välillä pysyisivät ruodussa.

– EKP on mandaattinsa rajoissa valmis tekemään kaiken, mitä tarvitaan euron puolesta. Ja uskokaa minua, se riittää, Draghi on todennut.

Ovatko euroalueella nyt sitten kaikki asetukset kohdallaan tulevaa talouskasvua varten? Tuleeko pankkivalvonnan siirtyminen EKP:lle sujumaan ongelmitta, vai nähdäänkö syksyllä finanssikriisin lopputaistelu, kun valvottavien taseongelmat vihdoin joutuvat päivänvaloon?

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi ja puhelimitse numerosta 050 5918292.