Nordnet Blogi

jakautuminen

Vihdoinkin pörssilistaus houkuttelee

Vain 30 yhtiötä listautui pörssin päälistalle vuosina 2001-2014. Noin puolet näistä eivät todellisuudessa olleet pörssiväelle uusia tuttavuuksia, koska ne syntyivät pörssiyhtiöiden jakautumisten yhteydessä. Edellä mainitun ajanjakson puitteissa pörssistä poistui peräti 63 yritystä. Jokaista tulokasta kohti oli siis kaksi lähtijää ja jopa neljä lähtijää, mikäli tulokkaisiin ei lasketa mukaan "uusvanhoja" jakautuneita yrityksiä.

Osasyynä surkeaan tilanteeseen oli kelvoton osinkoverotus, joka ilman minkäänlaista järjen häivää rankaisee pörssiyhtiöiden omistajia noteeraamattomien yritysten omistajiin verrattuna.
Edellä olevaa taustaa ajatellen on outoa, että listautumisten osalta olemme nyt uudessa tilanteessa. Uusia yrityksiä tulee listoille lähes liukuhihnalta. Epäselvää on, johtuuko tämä tavanomaisten rahoituskanavien ehtymisestä, pääomasijoittajien vetäytymisestä, pörssilistauksen markkinoinnin aktivoitumisesta, alkuvuoden pörssinoususta tai mahdollisesti jostain muusta syystä.

31
Kaikki kirjoitukset

Arki ja raha

Pörssi

Muut

Kirjoittajat

Katso kaikki kirjoittajat
Suvi Tuppurainen Suvi Tuppurainen Nordnet Suomen maajohtaja
Jukka Oksaharju Jukka Oksaharju Osakestrategi, Nordnet Suomi
Martin Paasi Martin Paasi Talousasiantuntija
Nordnet Nordnet Nordnetin työntekijät
osinkokuningas osinkokuningas bloggari, yksityissijoittaja
Katso kaikki kirjoittajat
Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.