Nordnet Blogi

perintöverotus

Osakesäästäjä poliitikkojen kynsissä

Eduskuntavaalit ovat edessä. Viimeistään nyt maamme 800.000 osakesäästäjän kannattaa tarkkaan pohtia, miten eri puolueet suhtautuvat meihin. Menneiden neljän vuoden aikana olemme saaneet tottua lukuisiin veronkiristyksiin. Oikeusvaltiossa verotuksen tulisi olla ennustettava, mutta meillä ennustettavuus on kaukainen haave. EU:n piirissä vain pari maata verottaa kansalaisiaan vielä raskaammin kuin Suomi. Verrattaessa julkisen sektorin menoja bruttokansantuotteeseen Suomi menee jo EU:n kärkeen. Pöhöttynyt julkinen sektorimme ylittää siis sitä elättävän yksityisen sektorin kantokyvyn. Kaksi viimeisintä valtiovarainministeriämme ovat valinneet jatkuvien veronkiristysten tien. Sen seurauksena kansalaisten ostovoima on ehtynyt ja taloudellinen lamamme on sekä pitkittynyt että syventynyt. Tätä taustaa vasten tuntuu uskomattomalta, että valtiovarainministeri Antti Rinne on julkisuudessa ilmoittanut haluavansa kiristää verotusta entisestään.

152
Kaikki kirjoitukset
Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.