Siirry pääsisältöön

Tesla – uuden teknologian ihme vai loputon rahareikä?

Tesla yhtiönä ja nimenä tuskin jättää ketään sijoittajaa kylmäksi. Osan mielestä Tesla edustaa yhtiönä juuri sitä uuden talouden murrosta, joka tulee 2020-luvulla marssimaan voitosta toiseen. Tietysti aina  parempaa, jos sijoittaja älysi ostaa Teslan osakkeita viisi vuotta sitten tai aikaisemmin. Silloin hän on todennäköisesti jo vähintään kymmenkertaistanut sijoituksensa. Toisaalta löytyy paljon sijoittajia, jotka katselevat Teslan talouslukuja ja ihmettelevät kuinka kauan koko historiansa ajan tappiota tehnyt yhtiö voi kasvattaa kuplaansa. Kummat sitten lopulta ovatkaan oikeassa?

Fakta on se, että alusta asti matkassa mukana ollut sijoittaja on tehnyt yli 45 % vuosituoton ja voittanut indeksit mennen tullen. Vielä paremmin ajoituksessa ovat onnistuneet viisi vuotta sitten kelkkaa mukaan hypänneet. Heidän vuosituottonsa on ollut huikeat 55 %. Jos olet yksi näistä onnellisista, niin mietipä mitä seuraavat kymmenen vuotta tuovat tullessaan? Tämä on haastava ja olennainen kysymys myös kaikille niille, jotka vielä harkitsevat yhtiöön mukaan lähtemistä.

Jos teet kysymyksen yhtiön perustajalle visionääri Elon Muskille, niin saat varmasti tulevaisuuden kuvasta hyvin ruusuisen, uskomattomia visiota täynnä olevan vastauksen. Teslan malli 3s on valloittanut markkinat, raskas liikenne kulkee Teslan sähkörekoilla ja Teslan avoautolla matkustetaan Marsiin. Ja kuten uutisista tiedetään, niin viimeksi mainittu ei ole kirjoittajan sarkastista huumoria, vaan herra Muskin juuri toteuttama koesuunnitelma tältä vuodelta 2018!

Sitten on taas sijoittajia, jotka miettivät, että seuraavan kymmenen vuoden aikana korot ovat voineet kohota aivan eri tasolle kuin missä nyt liikutaan ja maailman talous on todennäköisesti vähintään kerran ehtinyt ajautua jonkinmoiseen taantumaan. Ja mitähän nämä asiat voivat vaikuttaa hyvin syklisellä alalla toimivaan yhtiöön, joka tekee vuodessa liki 1.5 miljardia dollaria tappiota ja jonka velkataakka on 10 miljardia dollaria. Pystyisikö Tesla edes selviytymään hengissä tällaisissa olosuhteissa? Varsinkaan jos ne syntyvät nopeasti ja yllättävästi – niin kuin taantumilla on tapana tehdä.

Yleensä taantumat koettelevat voimakkaasti syklisiä yhtiöitä. Tästä syystä voittoakin tuottavien autovalmistajien arvostuskertoimet ovat yleensä melko alhaisella tasolla. Markkinat tietävät, että syklin huipputulokset eivät kerro koko totuutta. Autoteollisuus on myös pääomaintensiivinen ala, joka vaatii suuria investointeja. Tällöin kustannukset ovat yleensä kiinteitä ja tuotot vaihtelevat voimakkaasti markkinatilanteen mukaan. Pitkät tuotantosyklit ja raskaat pääomasijoitukset tekevät autoteollisuuden suunnittelusta monimutkaista.

Kaiken lisäksi autoteollisuudessa jyllää suuruuden voima. Yleensä parempi tuotto saadaan myymällä kuluttajille suuri määrä autoja pienemmällä katteella kuin toisin päin. Yhä suurempi osa autoteollisuuden tuotoista tulee myös auton ohessa myydyillä palveluilla ja auton hankintaan liittyvästä rahoituksesta. Ferraria lukuun ottamatta harvat merkit ovat pystyneet hinnoittelemaan yksittäiset tuotteensa niin korkealle, että se on taannut kannattavuuden. Sellaisetkin kalliit luksusmerkit kuin Porsche, Lamborghini, Bentley ja Bugatti ovat nykyään osa suurta VW konsernia. Jotta Tesla pystyisi erottautumaan pelkkänä brändinä, niin tuotantoputkessa pitäisi olla vähintäänkin tuotantokelpoinen lentävä auto – ehkä Elon Musk yllättää meidät vielä kerran.

Teslan kannattajat uskovat sähköautoilun voittokulkuun. Vaikka tämä visio todennäköisesti pitäisikin paikkansa, niin täytyy muistaa, että Tesla ei tule olemaan yksin ilman kilpailua. Teslan etumatka muihin suuriin amerikkalaisiin, eurooppalaisiin ja aasialaisiin autonvalmistajiin ei ole enää suuri. Lähes valmistaja kuin valmistaja on jo yhdistänyt vanhan polttomoottorin ja sähkön. Usealta valmistajalta löytyy konseptina täyssähköauto ja Hyundai on esitellyt idean vetypolttokennoautosta. Ja huomioitavaa on, että sähkö energiamuotona on vain yksi tulevaisuuden autoilun trendeistä. Itseohjautuvat, toistensa ja ympäristön kanssa kommunikoivat autot ovat tärkeä osa tulevaisuutta. Tähän liittyen tulevaisuuden autoteollisuuden yksi keskeisimpiä komponentteja on autoihin ja kuljettajiin liittyvä data. Näillä osa-alueilla Tesla ei välttämättä ole veturin paikalla.

Mitattaessa Teslaa samalla viivalla muiden johtavia autonvalmistajia kanssa perinteisten talouden mittareiden merkitys kasvaa. Jos omistat yhtiötä, joka kasvaa tuottoisasti ja maksaa lisääntyviä osinkoja – ja arviosi sen tulevaisuudesta on oikea, niin sijoittajana ei tarvitse hirveästi välittää markkinoiden tai korkojen suunnasta. Sen sijaan Teslan omistajana sijoittajan on paras olla varma, ettei mitään yllättävää negatiivista tapahdu nopeasti. Se voisi olla yhtiön kannalta musertavaa.

Lopuksi voisimme lainata tunnetun lyhyeksi myyjän Jim Chanosin kommenttia Teslasta, Tesla is a testament to our ability to trust 10-year forecasts from people who can’t get one-year forecasts right.’ Eli ‘Tesla on osoitus kyvystämme luottaa 10 vuoden ennusteisiin ihmisiltä, jotka eivät onnistu ennustamaan edes yhtä vuotta oikein.’

Mikään yllä esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki