Nordnet Blogi

Tunnustuksia Porissa

Kesälomalla istuin aurinkoisessa Porissa lautapenkillä ja kuuntelin, kuinka kahdesti Suomen pääministerinä toiminut Matti Vanhanen myönsi tehneensä virheen.

”Se oli opposition pelkoa, kun teimme Kataisen kanssa virheen emmekä vapauttaneet osinkoja 1000 euroon asti verotuksesta, kuten hallitusohjelmaan oli kirjattu”, Vanhanen sanoi.

Yleisö taputti. Ainahan se tuntuu hyvältä, kun poliitikko myöntää mokanneensa. Vielä paremmalta olisi tuntunut, jos pää- ja valtiovarainministeri olisivat rohkaistuneet uhmaamaan oppositiota ja pitäneet lupauksestaan kiinni.

”Nousukaudella siihen piti palata, mutta se jäi tekemättä”, Vanhanen lisäsi.

Niinpä. Nykyisistä tunnelmista nousukausi on todella kaukana. Kuten paneelissa istunut demareiden puoluesihteeri Mikael Junger huomautti, Suomi ottaa lisää velkaa lähes miljardin euron verran per kuukausi.

”Suhtautuisin hyvin varovaisesti uusiin verohelpotuksiin”, hän totesi.

Vanhanen, Junger, Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius ja Eero Heliövaara olivat kesähelteillä puhumassa Kauppalehden ja Pörssisäätiön järjestämässä paneelissa. Kaupungintalon piha oli täynnä kuulijoita kuulemassa, mitä merkitystä piensijoittajilla on – vai onko mitään.

Kaikki neljä panelistia ovat sijoittajia. Heliövaara ilmoitti sijoittaneensa aiemmin työnantajiensa osakkeisiin, eli siis Ilmariseen, Pohjolaan ja SRV:n osakkeisiin. Salkkunsa kokoa Heliövaara ei kertonut. Sen verran hän paljasti, että osakkeiden osuus salkussa on 40 prosenttia, joista kolmannes kotimaisia. Junger on julkisuudessa kertonut sijoittaneensa aiemmin mm. Teklaan ja Raisioon.

Vanhasen osakeomistuksista en tiedä, mutta nykyhallituksen ministereiden osakesalkkujen koot eivät päätä huimaa. Suurimmat salkut ovat kokoomuksen maa- ja metsätalousministerillä Jari Koskisella ja Rkp:n puolustusministeri Stefan Wallinilla. Heidän salkkujensa arvo on noin 13 000 euroa. Vähintään sen verran ministeri tienaa kuukaudessa.

Demareiden työministerillä Lauri Ihalaisella on yksi Elisan osake.

Jotenkin tuntuu, että hallitus kuin hallitus löytää helpommin syitä kiristää piensijoittajien osinkojen verotusta kuin laskea sitä. Kun kokoomuslainen valtiovarainministeri ja keskustalainen pääministeri eivät uskaltaneet laskea verotusta nousukauden huipulla, on vaikea kuvitella minkälaisten olosuhteiden pitäisi Suomessa olla, että jokin hallitus moiseen uhkarohkeaan tekoon yltäisi.

Kun katsoo ministereiden salkkuja, se ei ehkä ole niin suuri ihme. Jos sijoittaminen on pieni sivujuonne omassa taloudenpidossa, miksi piitata piensijoittajista? Väitän, että suurin osa suomalaisista piensijoittajista sijoittaa palkkatuloista säästämiään varoja, jotka on jo kertaalleen ankarasti verotettu. Nyt pääomatulojen verotus kiristyy entisestään.

Junger heitti paneelikeskustelussa sellaisenkin idean, että jos hän olisi kulutustavaroita myyvän yhtiön johdossa, hän jakaisi yhtiön osakkeita asiakkaille vaikka ilmaiseksi, jotta saisi nämä sitoutettua yhtiöön. Kehottaisin tuota kuvitteellista johtajaa jakamaan ne ilmaiset osakkeet kansanedustajille.

 

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

Tarkkis9 Elokuu, 2011

Tarkoittanet kuitenkin Mikael Jungneria? Siis kahdella n:llä?

 

/Emilia Kullas

Vieraskynä
Vieraskynä
vieraileva kirjoittaja

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
0 Kommentti
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.