Nordnet Blogi

USA-kampanjayhtiö: Microsoft (MSFT)

Tarkastelin teknologiajätti Microsoftia edellisen kerran blogissa päättyneen syyskuun puolivälissä. Jatkan tässä merkinnässä ohjelmistoyhtiön tarkastelua, aloittaen kertaamalla siitä, mihin edellisellä kerralla jäin. Tämän merkinnän julkaisuhetkellä yhtiö lukeutuu Nordnetin USA-osakkeiden kaupankäyntikampanjaan.

Yhdysvaltain Washingtonissa päämajaansa pitävä ohjelmistoyhtiö Microsoft kehittää, lisensoi ja myy software-tuotteita erilaisiin tietojärjestelmiin ja päätelaitteisiin. Lisäksi yhtiö on viime aikoina laajentanut toimintaansa erilaisten liikuteltavien päätelaitteiden valmistukseen ja markkinointiin.

Yhtiö on jakanut liiketoimintansa viiteen eri segmenttiin, jotka se on nimennyt seuraavasti: Windows & Windows Live Division, Server and Tools, Online Services Division, Microsoft Business Division ja Entertainment and Devices Division.

Teknologiajätti on ollut perinteisesti erittäin vahva ohjelmistoyhtiö pöytäkoneissa ja kannettavissa. Viime vuosina yhtiön on pyrkinyt turvaamaan asemaansa myös langattomissa päätelaitteissa, kuten älypuhelimissa ja tableteissa. Tähän segmenttiin kuuluvana panostuksena yhtiö myös osti Nokialta matkapuhelinliiketoiminnan syyskuun 2013 alussa.

Microsoft on tullut kuluttajille tutuksi pöytäkoneiden kautta esimerkiksi Windows-ohjelmiston ja Office-tuoteperheen kautta. Office-paketti sisältää useimmille tietokonekäyttäjille tuttuja ohjelmistotuotteita, kuten Excelin, Powerpointin ja Wordin. Näiden laaja maailmanlaajuinen levinneisyys ja jatkuva käyttötarve atk-työskentelyssä kuvastavat Microsoftin äärimmäisen vahvaa markkina-asemaa omalla toimialallaan. Jatkossa yhtiön haasteena on siirtää sama menestys myös liikkuviin päätelaitteisiin.

Microsoftin serveridivisioona sisältää tuotteita, jotka tunnetaan esimerkiksi Silverlightin ja Microsoft SQL Serverin tuotenimillä. Segmentti tarjoaa asiakkailleen myös pilvipohjaisia palveluita ja monimuotoisia tukipalveluita tuotteisiin sekä palveluihin. Käytännössä nämä kattavat esimerkiksi software-tuotteiden kehittämistä ja niiden elämänkaaren hallintaa.

Yhtiön online-palveluiden yksikkö tunnetaan esimerkiksi MSN-tuotemerkistä ja Bing-nimisestä hakukoneesta, joka kilpailee Googlen rinnalla. Microsoftin neljäs eli business-divisioona rakentuu Office-tuoteperheen ympärille. Jo mainittujen ohjelmistojen lisäksi tuoteperhe sisältää myös esimerkiksi Sharepointin ja Exchangen. Yhteistä tuotteille on niiden yhteensopivuus internet-ympäristön kanssa.

Microsoftin viides liiketoimintayksikkö koostuu viihteestä ja pelimaailmasta. Yhtiö laajentaa jatkuvasti tarjontaansa esimerkiksi konsolipelimarkkinoille Xbox-tuotemerkin kautta. Viihdemaailmaan liittyvät myös Skype ja erilaiset Windows Phone -sovellukset, joita kehitetään todennäköisesti jatkossa merkittävin panoksin Nokian puhelinliiketoiminnan hankinnan myötä.

Ohjelmistojätin osake kuuluu New Yorkin pörssin vaihdetuimpiin osakkeisiin ja S&P500-indeksiin. Suurimmista vertailuyhtiöistä voidaan mainita samalta toimialalta esimerkiksi Apple (AAPL), Google (GOOG) ja Oracle (ORCL).

On tosin huomattava, että mainittujen teknologiayhtiöiden liiketoiminnat ovat vain osin päällekkäisiä Microsoftin ydintoiminnan kanssa. Esimerkiksi Apple kilpailee Microsoftin Surface-tabletia ja Windows-käyttöjärjestelmää vastaan, Google yrittää säilyttää etumatkan Microsoftin Bing-hakukoneeseen nähden. Oracle puolestaan taistelee Microsoftin kanssa ohjelmistoliiketoiminnassa ja yritysasiakkaiden keskuudessa.

Vuonna 2013 Microsoftilla on 10 vuoden mittainen katkeamaton vuosittain korotettujen osakekohtaisten osinkojen sarja. Vuodesta 2005 alkaen yhtiön maksama osakekohtainen osinko on kehittynyt erityisen hyvin, mikä ilmenee seuraavassa kuvassa:

Lähde: Vuosiosinko per osake, data Microsoftin sijoittajasuhteet, grafiikka oma

Lokakuussa 2013 yhtiön osake hinnoitellaan tasolle $34. Microsoft maksaa parhaillaan osakkeensa hinnalle vuotuisesti noin 3,3 %:n efektiivistä osinkotuottoa.

Osakekohtaisena osinkona yhtiö maksaa tällä hetkellä kvartaalissa $0.28, eli vuositasolle muutettuna $1.12. Kuten edellä esitetystä kuvasta ilmenee, aiemmin yhtiö maksoi osakkeelleen kvartaalissa $0.23 osinkoa, ja uusi $0.28 vuosineljänneskohtainen osinko toteutuu vasta seuraavien 12 kuukauden aikana. Viimeisten 10 vuoden keskiarvona yhtiö on maksanut osakekurssilleen osinkoa noin 2,2 %, joten osakkeen nykyhinnoittelu on historiallisen osinkovirran valossa varsin houkutteleva.

Osingonmaksun ohella Microsoft on palauttanut voittovaroja omistajilleen mittavien omien osakkeiden takaisinostojen kautta. Yhtiö on vuodesta 2001 alkaen vähentänyt liikkeellä olevien osakkeidensa lukumäärää keskimäärin 2,4 % vuodessa. Tämä on merkinnyt yhtiön osakekannan supistumista noin 24 %:lla mainitusta alkuhetkestä lähtien.

Mahdollisuus mittaviin omien osakkeiden takaisinostoihin perustuu siihen, että Microsoft on maksanut käteisosinkojen muodossa viimeisten 10 vuoden aikana keskimäärin vain 25,4 % nettotuloksestaan. Tähän viitaten on mahdollista tulkita yhtiön nykyinen käteisenä maksettavan osinkovirran taso laadultaan kestäväksi, vaikka yhtiön tuloskehitys hetkellisesti laskisikin.

Microsoftin osakkeen P/E-tunnusluku on asettunut viimeisten 5 vuoden aikana keskimäärin 10 tasolle. Sen sijaan viimeisten 10 vuoden ajanjaksolla osakkeen P/E-arvostus on ollut huomattavasti korkeampi, jopa 14,9. Seuraava kuva havainnollistaa yhtiön osakekohtaisen tuloksen kehityskaaren viime vuosilta:

Lähde: data Microsoftin sijoittajasuhteet,  grafiikka oma, osakekohtainen tulos dollaria tilikausittain

Microsoft on ansainnut osaketta kohden viimeisten viiden vuoden aikana keskimäärin $2.08. Vuoden 2013 konsensusennusteeseen nähden yhtiö hinnoitellaan lokakuussa 2013 noin 12,5-kertaisesti. Tähän viitaten osakkeen tulosperusteinen hinnoittelu on nykyhetkellä vuosikymmenen mittaisen tarkastelun keskitasossa tai hieman sen alapuolella.

Lokakuussa 2013 Microsoftin osake arvostetaan 3,4 kertaa yhtiön myynnin verran (P/S). Viimeisten 10 vuoden ajalta vastaava tunnusluku on ollut keskimäärin tasolla 4,1 ja edellisten 5 vuoden aikana keskimäärin tasolla 2,8. Myyntiin nähden korkeahko suhdeluku perustuu siihen, että yhtiön kannattavuus on säilynyt 2000-luvulla erinomaisella, keskimäärin 30,2 %:n tasolla oman pääoman tuotolla mitattuna. Nykyhetken hinnoittelu on myyntiin suhteutettuna 10 vuoden keskiarvoa selvästi matalampi, mutta kuitenkin 5 vuoden tähtäimellä keskiarvon selvästi ylittävä.

Tulevaisuudessa Microsoftin tulee onnistua erityisesti mobiilistrategiassaan, jotta sijoittaja voi nauttia osakkeen kurssinousun ja kasvavien osinkojen yhdistelmästä. Nokia-hankinta edistää osaltaan tämän tavoitteen toteutumista, tai ainakin tarjoaa siihen paremmat mahdollisuudet.

Toisella rintamalla yhtiö vyöryttää markkinoille Surface-merkkisiä tabletteja eli taulutietokoneita. Jos nämä laitteet onnistuvat lyömään itsensä läpi asiakkaiden keskuudessa, tarjoutuu Microsoftille ainutlaatuinen tilaisuus myydä ja levittää globaalisti merkittäviä määriä ohjelmistoja sekä lisäpalveluita myös liikuteltaviin päätelaitteisiin.

Vuonna 2013 Microsoft vastaa mobiilimarkkinoiden asettamaan kilpailuhaasteeseen vahvasta taloudellisesta asemasta: yhtiöllä on vakaa kassavirta ja alhainen nettovelka. Nämä voivat mahdollistaa osingonjaon asteittaisen kasvutrendin ja omien osakkeiden takaisinostojen jatkumisen myös tulevaisuudessa.

Nyt sinulla on mahdollisuus sijoittaa USA:han alennetuin kuluin!

1.–20.10.2013 voit käydä kauppaa tällä sivulla mainituilla osakkeilla ja ETF:illä hintaan min. 5 € / 0,10 % per toteutunut toimeksianto (norm. min. 15 € / 0,12–0,30 %).

Ulkomaisissa pörsseissä kauppaa käydessäsi maksat valuutanvaihtokulut (lue lisää valuutanvaihdosta). ETF:istä maksat myös liikkeeseenlaskijan perimät hallinnointipalkkiot.

Lisätietoa valikoiduista osakkeista löytyy kampanjan esittelysivuilta.

Yleistiedot kampanjaosakkeiden arvostuskertoimista löytyy aiemmasta blogimerkinnästä.

Kirjoittajan toisen sijoituskirjan Hajauta tai hajoa (311 s.) myynti on alkanut!

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

1
Jätä kommentti

avatar
uusin vanhin tykätyin
Nimetön
Nimetön
Microsoftia tuli ostettua jo yli vuosi sitten, silloin kun sitä sai vähän edullisemmin: http://laiskasijoittaja.blogspot.ru/2012/08/osto-microsoft.html Pidän kuitenkin MSFT:tä yhä hyvänä ostoksena hajautettuun salkkuun, varsinkin kasvavan osinkovirtansa takia. Lisäksi MSTF:n bisneksessä on niin monta pilaria, että firman osakkeen ostaja saa ”hajautusta” pelkästään ko. osaketta ostamalla…

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.