Siirry pääsisältöön

Vanhemmat säästävät useammin pojilleen kuin tyttärilleen

Tutkimme miten vanhemmat säästävät lapsilleen. Yli seitsemästä tuhannesta suomalaisesta 0–16-vuotiaasta arvo-osuustilin omistajasta, pojat edustavat 53 prosentin enemmistöä. Alaikäisillä on keskimäärin 670 euroa tilillään. Säästöt kasvavat varsinkin kuuden ensimmäisen ikävuoden aikana.

Nordnetin asiakkailla on joko enemmän poika- kuin tyttölapsia (poikia syntyy enemmän) tai sitten jostain syystä pojille säästetään useammin kuin tytöille. On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että tytöille säästetään selkeästi isompia summia kuin pojille. Tyttöjen tilit ovat keskimäärin 10 prosenttia suuremmat kuin poikien.

Tytärten talletukset peittoavatkin poikien talletukset yhdessätoista ikäryhmässä kuudestatoista. Tämä saattaa selittyä isien aktiivisemmasta otteesta sijoittamisessa yleensä, yhdistettynä heidän heikkouteensa tyttäriään kohtaan. Niin tai näin on hienoa, että lapsille säästetään näinkin hanakasti.

Jokaisesta suomalaisesta tulisi nimittäin eläkeikään mennessä miljonääri, jos esimerkiksi kaikki lapsilisät sijoitettaisiin osakkeisiin, esimerkiksi halpojen indeksirahastojen kautta. Korkoa korolle -ilmiö on sitä mielettömämpi, mitä aikaisemmin säästämisen aloittaa. Siksi jo muutaman satasen säästöt vuodessa tuottavat lapsellesi pitkässä juoksussa merkittävän pesämunan. Myös kummi- ja syntymäpäivälahjojen kanavointi säästöiksi tuottaisi pienellä rahalla paljon tulosta.

Tutkimuksesta kävi myös ilmi, että sukupuolten väliset erot kasvavat räjähdysmäisesti itsenäistymisen myötä. Alla olevassa kuvaajassa silmiin pistää varsinkin 20. ikävuosi. Silloin miesten säästäminen yleistyy monikertaisesti naisten säästämiskäytökseen nähden. On kuitenkin myönteistä huomata, että niin sanotut nuoret aikuiset säästävät varttuneimpia aikuisia tavallisemmin. Säästäminen toisin sanoen yleistyy.

5 Miesten ja naisten sijoittamisen yleisyys

 

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Dollar Photo Club

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
14 Kommenttia
uusin
vanhin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
24.08.2019 23:50

Pitkällä aikavälillä eikä pitkässä juoksussa. Takaisin äidinkielen tunnille

Nimetön
Nimetön
06.03.2015 12:13

Kuten Oksaharjun Jukkakin tuoreessa blogissaan painotti, osakesäästäminen on maratoonia ei pikajuoksua. Meillä on kolme 6-12 vuotiasta lasta. Heille olemme vaimoni kanssa säästäneet melko tasaisesti syntymästä lähtien, ei tosin aivan joka kuukausi. Tästä lyhyestä 12 vuoden jaksosta voi huomata, miten pörssi heiluu voimakkaasti ylös alas lyhyellä aikavälillä ja jos tekisi vain kertasijoituksen ajoituksella olisi todellakin väliä. Vanhimman lapseni kohdalla säästäminen aloitettiin hyvään aikaan, kun jo ensimmäisten parin vuoden aikana pörssi ja sijoituskohteet nousivat kohisten. Rakettistartista ja korkoa korolle efektistä johtuen hänellä on tällä erää kasassa jo reilut 40 teur, 1 1/2 vuotta nuoremmalla siskolla 15 teur vähemmän ja 6 vuotiaallamme noin… Lue lisää >>

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
06.03.2015 18:01

Kiitos kuin jaoit oman kokemuksesi. Kuulut varmasti Suomen 2% varakkaimpaan ryhmään, mutta kuten sanot, monessa kohdassa kulutustapojaan voisi muuttaa ja satasia säästää. Satasia, jotka kasvavat tolkuttoman suureksi potiksi, jos vain malttaa jättää säästöt rauhaan.

Nimetön
Nimetön
05.03.2015 14:01

Me aloimme sijoittaa lapsilisät heti alusta asti ja touhu on ollut erittäin opettavaista. Säästimme aluksi pelkän lapsilisän, mutta verotustietouden lisäännyttyä tuplasimme panokset, kun meille selvisi että molemmat vanhemmat voivat lahjoittaa verovapaasti. Kun nassikka oli 7-vuotias ja salkku oli paisunut 15000 euroon, havahduimme siihen, että hommahan toimii ja pitäisiköhän meidänkin alkaa säästää? Salkkukateudesta seurasi rahankäytön järkeistys ja johan alkoi jäädä sijoitettavaa vanhemmillekin.

En voi väittää etteikö matkalle olisi mahtunut jos jonkinmoista pörssiromahdusta ja harkitsemattomia sijoituspäätöksiä. Mutta silti on ihan mahtava fiilis kun 14-vuotiaan salkku on paisunut jo 47000 euroon.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.03.2015 16:48

Loistavaa! Tämä ei todellakaan ole vain Excelinvääntäjän teorisointia…!

Nimetön
Nimetön
05.03.2015 13:30

Mielenkiintoisesti valittu otsikko. Poikia syntynee n. 104 sataa tyttöä kohti. Tästä suhteesta ei paljon poikkea, jos poikien nimissä on 53 % lasten ja nuorten arvo-osuustileistä.

Sen sijaan enemmän herättää huomiota, että “tyttöjen tilit ovat keskimäärin 10 prosenttia suuremmat kuin poikien”.

Miksei otsikkoa revitty tästä epäsuhdasta?

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.03.2015 13:51

10% ero saattaa johtua siitä, että naiset ovat miehiä parempia sijoittajia. Eikö tämä ole ihan tutkimuksissakin havaittu? 🙂

Nimetön
Nimetön
05.03.2015 11:52

Jaahas, itse sain 100€ lapsilisällä ja 7% vuosituotolla 38k€ kun vesseli täyttää 18. Miljoona olisi kasassa jo 65 vuoden jälkeen, jos säästäminen lakkaa 18 vuotiaana. Tosin 65 vuoden inflaatio (4%) laskee tuon miljoonan reaaliarvon 200K€. Nykyrahassa miljoona olisi kasassa jo 105 vuoden kypsässä iässä 😀

Martin, luvut tiskiin? Muuten olen Pavelin kanssa samoilla linjoilla tuosta luotettavuudesta.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.03.2015 13:34

Muun muassa Jeremy Siegelin tutkimuksen pohjalta http://bit.ly/1tmJINc osakkeiden pitkän aikavälin nettotuottona (eli inflaatiokorjkattu) voidaan hyvin perustein pitää tuota seitsemää prosenttia.

Kuten itse laskit, eläkeikään mennessä voimme siis kaikki olla miljonäärejä.

Viestini on siis tämä: 1) aloita säästäminen mahdollisimman pian, 2) sijoita pitkäjänteisesti osakkeisiin ja 3) minimoi kulut, niin eläkkeesi on turvattu.

Nimetön
Nimetön
05.03.2015 11:25

Lapsille säästäminen on yksinkertaista mutta vaikeampi asia on kasvattaa jälkipolvi säästäväiseksi ja ymmärtämään rahan arvo. Ja kyllä se miljoona euroa eläkeikään mennessä tulee kertyneeksi; pyörittelemällä hieman lukuja Excelissä näytti 8% tuotto-odotuksella miljoona täyttyvän 58-vuotiaana ja 7% tuotto-odotuksella 65-vuotiaana.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.03.2015 11:33

Näin on, olisin itsekin toivonut jämäkämpää otetta vanhemmiltani tuon kasvatusaiheen suhteen http://bit.ly/1B5TIT1 Itse käyttäisin tuota 7% tuotto-olettamaa http://bit.ly/1tmJINc

Nimetön
Nimetön
05.03.2015 10:44

Ei anna kovin rehellistä kuvaa pankista, kun tarkoituksella jätetään mainitsematta, että se miljoona on mummonmarkkoja.

Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
05.03.2015 11:33

Kyllä ne ihan euroja on 😉

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki