Nordnet Blogi

Varaudu asuntohintojen laskuun

Olen poikkeuksellisen vakuuttunut siitä, että asuntojen hintataso tulee laskemaan pian myös Suomessa. Ylivelkaantuneista suomalaiskodeista sammutetaan valot seuraavien tekijöiden vuoksi.

Asuntojen kokonaiskysyntään kriittisesti vaikuttava korkotaso on noussut yhtäjaksoisesti puolitoista vuotta. Se tulee näkemykseni mukaan nousemaan edelleen merkittävästi. Asuntolainoissa yleisesti käytetty 12 kuukauden euribor oli vuoden 2011 alussa 1,50% ja on nyt noussut tasolle 2,20%.

Suhteellista nousua on siten kertynyt kuudessa kuukaudessa 47% ja kesän 2010 jälkeen 75%. Moni asuntovelallinen on varmasti ottanut halvan koron aikana lainansa huomattavasti maltillisemman korkokehityksen skenaariolla. Kaiken lisäksi uskon, että vuoden 2011 lopussa 12 kuukauden euribor kohoaa tasolle 2,80%. Vielä kun inflaatiokehitys jatkuu Euroopassa edelleen yli EKP:n asettaman kahden prosentin vuotuisen tavoitetason, tulevat ohjauskorot nousemaan myös vuonna 2012.

Tulevina vuosina on myös ilmiselvää, että eurooppalainen pankkisääntely kiristyy. Ilmiö kasvattaa pankkien raaka-ainekustannuksia ja edellyttää likviditeettihankintaa. Olen aivan varma siitä, että kotitalouksien lainamarginaalit tulevat nousemaan jatkossa, sillä liikepankit pyrkivät siirtämään kulurasitusta asiakkailleen säilyttääkseen toimintojen kannattavuuden.

Pidän hurjimpien laina-aikojen pidentymistä jopa 30 tai 40 vuoden mittaisiksi merkittävimpänä syynä asuntohintojen nousuun viimeisen kymmenen vuoden aikana. 50 vuoden lainat jäävätkin jo perikuntien maksettaviksi. Laina-aikojen muodossa asuntohintojen nousuvaraa ei siten enää ole.

Pidän myös hyvin vaarallisena kollektiivista ajatusta siitä, että asunnon arvo voi vain nousta. Valppaimmat lukijat tietävät mikä suhdannevaihe on käsillä osakemarkkinoilla, kun suuri yleisö on täysin luottavainen hintojen ikuisesta noususta. Miksi ilmiö olisi erilainen asunto-osakkeiden kohdalla?

USA, Espanja ja Irlanti ovat esimerkkejä rakentamisen ja kiinteistöjen hintakuplista 2000-luvulla. Eikä tarvitse mennä Tanskaa kauemmas löytääkseen asuntomarkkinan, jossa hintataso on laskenut yli 10 prosenttia viimeisen vuoden aikana. Suomi taitaa tulla seuraavaksi. Ei siis kannata rakentaa omaa maksusuunnitelmaa asunnon hintakehityksen varaan.

Asunnon ostointoon vaikuttaa myös se, että suomalaisen omistusasumisen veroetuja ollaan karsimassa lähitulevaisuudessa. Myös asumiskustannusten osuus kotitalouksien kokonaistuloista on noussut kipurajalle, josta en usko suhteellista nousuvaraa enää löytyvän. Kotitalouksien asumiskustannukset eivät voi nousta loputtomasti nopeammin kuin reaalinen tulotaso. Hetkellisesti ne voivat kohota kupla-aikoina, kun käytetään hyväksi edellä mainittuja vuosikymmenien laina-aikoja.

Olen myös itse kysellyt pienten sijoitusyksiöiden perään viime vuosien aikana. Olen vasta viime viikkojen aikana saanut ensimmäisiä kertoja seurannan kaltaisia yhteydenottoja välittäjiltä, jotka päätelmäni mukaan ovat pitkästä aikaa toimettomina asuntomarkkinan hiljennyttyä.

Asuntomarkkinoiden laskukauden realisoiduttua tulee pyrkiä itsenäiseen ajatteluun. Sulje silmät kiinteistönvälittäjien haastatteluilta, joissa uskotellaan edelleen maltillisesti nousevista hinnoista ja myönteisistä tulevaisuuden odotuksista. Voisit aivan yhtä hyvin kysyä viikottain kampaajalta, tarvitsevatko hiuksesi parturointia. Tai minulta, onko osakesijoittaminen kannattavaa.

Kommentit vanhasta Nordnet Blogista:

Erkki S.11 Heinäkuu, 2011Laskupaineita on olemassa, mutta realisoituuko lasku?

2002 teknokuplan romahduksen jälkeen näytti siltä, että asuntojen hinnat laskevat. Ohjauskorko tippui 2%:n ja hinnat nousivat uuden velan ja pidempien laina-aikojen vetäminä.

2008 johdannaismarkkinoilla isoja vetoja meni pieleen, pörssi romahti ja näytti siltä, että asuntojen hinnat laskevat. Ohjauskorko tippui 1%:n ja nyt reaalihinnoissa on viime kuukausina nähty uudet huiput – kalliimpaa kuin koskaan koko tarkastelujaksolla alkaen vuodesta 1970!

2011 käsillä on stagflaatioskenaario, nousevien hintojen ja epävarman yleistaloustilanteen yhdistelmä maustettuna jatkuvalla velkakriisillä. Realoisoituuko asuntojen hintojen lasku nyt? Arvaan, että reaalihinnat tippuvat, mutta nimellishinnoista on paha mennä sanomaan.

SH14 Heinäkuu, 2011Kaikki kehittyneiden maiden keskuspankit työntävät kilvan likviditeettiä markkinoille. Asuntojen hintojen korjaantuminen alaspäin voinee myös tapahtua hitaasti ja nimellishintojen laskematta.

Jakke19 Heinäkuu, 2011Korkeintaan nimellishinnat laskevat. Euron hajoaminenkin olisi positiivinen asia, silloin Suomen Pankki käynnistäisi setelikoneensa täysillä tehoilla. Kansa on oppinut sen että raha ei säily mutta asunnon arvo säilyy.

Niko21 Heinäkuu, 2011Ihmiset tarvitsevat paikan missä asua. Vuokralla asumalla kaikki rahat menevät vuokranantajan hyväksi.

Omistusasuminen on ainoa järkevä vaihtoehto jos mielii työssäkäyvänä kartuttaa edes jonkun verran omaisuutta.

Pörssi ja osakesijoittaminen on typerintä mitä ihminen voi rahoillaan tehdä. Nyt hyvät ihmiset, kotiuttakaa rahanne pörssistä ja ostakaa asuntoja! Pörssissä häviät aina!

Myydäkö sijoitusasunto11 Syyskuu, 2011Nythän tilanne näyttää sikäli toiselle, että korkotaso on paremminkin lähtemässä laskuun kuin nousuun. Onko se merkki “rommauksen” peruuntumisesta ja mahdollisesti samalla tasolla pysyttelevistä tai lievästi laskevista hinnoista?

Monialajohtaja4 Marraskuu, 2011“Kaiken lisäksi uskon, että vuoden 2011 lopussa 12 kuukauden euribor kohoaa tasolle 2,80%”

EKP päätti eilen ehkä hieman yllättenkin laskea ohjauskorkoa. Kuinka tämä tulee vaikuttamaan asuntojen hintakehitykseen, joka on ollut hienoisesti laskevalla uralla viime kuukausina?

Jukka Oksaharju4 Marraskuu, 2011Monialajohtaja: Kiitos kysymyksestäsi. Kuten totesit, on asuntojen hintakehitys ollut Suomessa tämän blogikirjoituksen julkaisun jälkeen, tai oikeastaan juuri siitä alkaen (mikä on täysin sattumaa), lievästi laskevaa. Uskon trendin jatkuvan hienoisesti tulevinakin kuukausina laskevana, sillä koronlasku viestii ainakin itselleni siitä, että Euroopan talous on heikoissa kantimissa (työttömyys alkanut jo nousta, vrt. eiliset Saksan ja Euro-alueen luvut), pankkijärjestelmän tila hauraana (kts. muut kirjoitukseni) ja varallisuusarvot edelleen liian korkealla (johtuen osaltaan juuri nykyisestä alhaisesta korkotasosta, joka mahdollistaa velalla elämisen ja asumisen). En kuitenkaan usko, että asuntohinnoissa nähdään kymmenien prosenttien romahdusta, koska 90-luvun kaltainen myyntiaalto ei pyyhkäise ylitsemme ainakaan yli 10% korkotason vuoksi. Kovin moni ei siis joudu pakkomyymään asuntoaan, vaikka hetkellisesti töistä pois joutuisikin. Omat vaikutuksensa omistusasumisintoon tarjoaa julkinen taloutemme, jonka intressissä on pienentää omistusasujan veroporkkanaa seuraavina vuosina (mikä on erittäin hyvä asia, jotta säilytämme kansantaloutena terveen maksukyvyn). Toisaalta pankit tulevat väistämättä nostamaan marginaaliaan myös asuntolainoissa, koska tilanne on sekä finanssialan tulevan sääntelyn että markkinatilanteen osalta sellainen kuin se nyt on.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.