Nordnet Blogi

Ville, 24, maksoi kovat oppirahat, mutta nousi sitten Sharevillen parhaiden jäsenten joukkoon.

Nordnetin sosiaalisessa sijoitusverkostossa Sharevillessä on jäseniä, jotka näyttävät tahkoavan käsittämättömän tasaisen kovaa tuottoa vuodesta toiseen. Tavallisempia kuitenkin ovat tapaukset, joissa on ensin maksettu oppirahoja, ennen kuin tuotot ovat lähteneet kohti koillista. 24-vuotias Ville – nimimerkki Vil – on yksi tällaisista komean ”comebackin” tehneistä jäsenistä. Tässä hänen sijoittajatarinansa.

Moi Ville! Mitä kesääsi kuuluu?

Moi! Kiitos, oikein hyvää. Opiskelijana kesät menevät pääsääntöisesti töissä, mutta olen ehtinyt hieman lomailemaankin. Kesälle sattui myös yksi iso hankinta, nimittäin ensiasunnon osto, josta olen erittäin tyytyväinen.

Kerro hieman taustaa itsestäsi – kuka olet ja mitä teet?

Olen 24-vuotias insinööriopiskelija. Asun Jyväskylässä ja opiskelen kolmatta vuotta energia- ja ympäristötekniikkaa sekä tietojenkäsittelyä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Näillä näkymin valmistun alkuvuodesta 2020. Koulun ohella käyn töissä Valmetilla, missä työskentelen kehitysinsinöörin tehtävissä. Harrastuksiini kuuluvat frisbeegolf ja totta kai myös sijoittaminen!

Käyt aktiivisesti kauppaa mm. Nokian kurssia ja kullan hintaa seuraavilla viputuotteilla. Kerro treidausstrategiastasi!

Treidausta olen harjoittanut vasta jonkin aikaa, joten sen suhteen on vielä paljon opittavaa, ennen kuin voin lyödä virallisen treidausstategiani lukkoon. Lähtökohtana strategiassa on kumminkin swing-treidaus, teknistä analyysiä ja uutisvirtaa hyödyntäen. Käytännössä tämä tarkoittaa position pitämistä muutamasta päivästä muutamaan viikkoon, kun uskon trendin vielä jatkuvan. Esimerkiksi kullassa olen longina, vähän aikaa sitten tapahtuneen range breakoutin takia, jota on myös käsitelty Traders Club -videosarjassa. Nokiassa taas hyvän tuloksen jälkeen uskon trendin kääntyvän, kun sijoittajien luottamus yhtiöön palautuu.

Oletko ollut mukana Nordnet Traders Club -tapahtumissa tai seurannut ko. videosarjaa YouTubessa? Mitä pidät uudesta treidaajille suunnatusta konseptistamme?

Videosarjaa olen seurannut aktiivisesti ja siitä olen pitänyt erityisen paljon. Treidaushaaste herätti minussa kipinän treidaukseen ja Traders Club on vahvistanut sitä. Tapahtumissa en ole vielä päässyt käymään, mutta aikomuksena on niissäkin käydä, kun vaan kalenteriin sopii.

Viputuotteiden lisäksi salkustasi löytyy kirjoitushetkellä kotimaisia osakkeita, mm. Remedyä, Admicomia, Efecteä ja LeadDeskiä. Millainen on sijoitusfilosofiasi näiden, oletettavasti pidempiaikaisiksi ajateltujen sijoitusten suhteen?

Kyllä, nämä ovat nimenomaan niitä pitkän salkun sijoituksia. Holdaussijoittamisessa tykkään sijoittaa yhtiöihin, joissa näen jatkuvuutta ja hyvän sijoittajatarinan. Nämä neljä yhtiötä pureksin alle hieman tarkemmin auki, jotta pelkän sijoitusfilosofian rinnalle tulee myös konkreettisia esimerkkejä. Salkusta heti näkee, että 3/4 näistä on Saas-yhtiöitä (Software as a Service), joiden liiketoimintaan on sisäänrakennettu jatkuvuus. Totta kai myös muut asiat vaikuttavat sijoituspäätöksiini, esimerkiksi markkinan tulevaisuudennäkymät, kilpailuedut, johto, kasvun hinta ja arvostustaso.

Admicom on ollut salkussani sen listautumisannista lähtien ja se oli itseasiassa ensikosketukseni SaaS-liiketoimintaan. Tämän sijoituksen myötä olen löytänyt muutkin Helsingin pörssin SaaS-yhtiöt. Admicomilla on erittäin vahvat kilpailuedut ja kasvu on hyvin kannattavaa. Arvostus hipoo pilviä, mutta se on mielestäni perusteltua näin laadukkaalle yhtiölle, kun jatkuvat tuotot ovat yli 90% liikevaihdosta, EBIT% yli 40% ja orgaaninen kasvu yli 30%.

Efecteä ostin 2018 alusta ja tämä tarina on lähtenyt hieman kömmähdellen liikkeelle, mutta tulevaisuus näyttää mielestäni hyvältä. Efecten tuotteen myyntiprosessi on pitkä, mutta niin on myös asiakaspito, sitten kun kaupan saa tehtyä, mikä tuo hyvän näkyvyyden pitkälle tulevaan. Efecte on myös maltillisesti hinnoiteltu EV/S 1,7 ja näen arvostuksessa selvää nousuvaraa, kun strategian toteutus etenee suunnitellusti.

LeadDeskiä ostin listautumisannista. Tällä hetkellä näen tämän hieman riskisempänä sijoituksena, verraten muihin pitkiin sijoituksiini, koska LeadDesk ei ole julkaissut yhtään tulosjulkistusta vielä listalla ollessaan, mutta kurssi on silti kivunnut ylös voimakkaasti. Muutaman viikon päästä julkaistava H1 raportti on siten jännä paikka. LeadDeskissä tykkään tuotteen helposta ja nopeasta myynnistä, sekä todisteesta, että kansainvälistyminen onnistuu. Markkina millä LeadDesk toimii (pilvipohjaiset contact center -ohjelmistot) on suhteellisen tuore markkina ja siten nopeasti kasvava.

Remedyn kyydissä olen ollut myös listautumisannista lähtien. Remedyn pelit ovat hyvin laadukkaita ja arvostettuja, mikä tuo yhtiölle kilpailuetua, sillä maailmassa ei ole montaa pelistudiota, jotka voisivat tuottaa vastaavia pelejä. Remedy on myös toteuttanut strategiaansa moniprojektimalliin siirtymisessä täysin suunnitelman mukaan, mikä tuo luottoa johtoon. Olen myös Remedyn pelien fani – mikä sen parempaa kuin pelata omistamansa yrityksen pelejä!

Käytätkö Nordnet-sovellusta? Jos käytät, niin mitä pidät siitä ja miten hyödynnät sitä?

Kyllä käytän. Yleensä pyrin tekemään kauppaa tietokoneelta, mutta tarvittaessa kätevästi se onnistuu myös kännykällä. Sovelluksen kautta katson lähes päivittäin, miten on pörssipäivä mennyt. Olen myös vasta lähiaikoina lämmennyt uudelle Nordnet-sivustolle, missä pidän erityisesti viputuotteiden hakutyökalusta.

Shareville-salkullasi on kirjoitushetkellä täydet kolme tähteä, eli se kuuluu Sharevillen parhaaseen kymmenykseen. Miten kiteyttäisit menestyksesi avaintekijät?

Aloitin sijoittamisen loppuvuodesta 2016. Ensimmäisenä kalenterivuonna 2017 tein tuntuvasti turskaa, eikä vuosi 2018 sen paremmin mennyt. Näinä vuosina tuli maksettua niitä kuuluisia oppirahoja. Silloin monesti mietin, että kannattaisikohan sitä vain siirtyä indeksisijoittajaksi, mutta onneksi en luovuttanut ja otin epäonnistumisesta opikseni!

Nyt erinomaisesti sujunut 2019 on ainakin osittain näiden oppien ansiota. En kuvaisi menestykseksi vielä yhtä erinomaisesti sujunutta vuotta, mutta tietyllä nöyryydellä markkinaa kohtaan ja jatkuvalla opiskelulla sen saavuttaminen tulevaisuudessa voi olla hyvinkin mahdollista!

Muutaman itse käyttämäni ja toimivaksi todenneen menetelmän tähän voisin kumminkin nostaa avaintekijöiksi:

  1. Tutustun aina huolellisesti sijoituskohteeseen ennen sijoituspäätöksen tekoa. Yhtiöön tutustumisessa tärkeää on ainakin tutkia markkinaan millä yhtiö toimii ja selvittää onko yrityksellä kilpailuetuja, vasta sen jälkeen miettiä osakkeen arvostusta. Tähän löytyy erinomaista apua Inderesin analyysipalvelusta.
  2. Teen sijoituspäätökset aina itse. Virheistä ja onnistumisista on helpompi oppia, kun tietää syyllisen ja voi tunnistaa kohdan missä meni vikaan.
  3. Seuraan miten yhtiöt suoriutuvat. Kun pysyy koko ajan kartalla missä mennään, on helpompi toimia, kun tapahtuu jotain yllättävää. Seuraan yhtiön oman viestinnän lisäksi somessa (Twitter, Shareville ja Foorumit) käytyä keskustelua.

Kiitos haastattelusta Ville ja menestystä jatkoonkin!

Ota Villen salkku seurantaan tästä.

Katso myös:

Mikään yllä esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Jätä kommentti

avatar

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.