Nordnet Blogi

Villit kortit vuodelle 2015

Helsingin pörssissä kurssinousua johtivat vuonna 2014 verrattain defensiiviset sektorit. Niiden liiketoiminnoille on yhteistä suhdannesyklin yli vakaa liiketoimintamalli sekä vankka ja ennustettava osinkovirta, joka houkuttelee sijoittajia nykytilanteen vallitessa myös korkomarkkinoilta osakepuolelle. Suurten yhtiöiden taakse on kuitenkin jäänyt jonkinasteiseen unholaan pari keskisuurta yhtiötä, joilla on realistinen mahdollisuus yltää tuloskasvuun alkaneella tilikaudella 2015. Tarkastelen tässä merkinnässä lyhyesti kahta potentiaalista yllättäjää keskisuurten yhtiöiden kategoriasta.

Seuraavassa listaan Helsingin pörssin vaihdetuimpien osakkeiden kärjen takaa kaksi potentiaalista ostokohdetta vuodelle 2015.

Alma Media

Nykypäivän trendien vallitessa olisi riskialtista suositella sijoituskohdetta, jonka ansaintalogiikka pohjautuu yksinomaan painettuihin lehtituotteisiin. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys Alma Mediassa, joka on viime vuosina kasvattanut määrätietoisesti sähköistä liiketoimintaansa, niin perinteisen mediatoimituksen puolella kuin myös uusilla liiketoiminta-alueilla, kuten kansainvälisessä rekrytoinnissa.

Digitaalisen liiketoiminnan osuus Alma Median liikevaihdosta on jo liki 30 prosenttia. Yhtiö onnistui kasvamaan päättyneenä vuonna kvartaalitason verkkomediamyynnissä selvästi painetun mediamyynnin laskua nopeammin. Kun yhtiön muuntautuminen etenee myös vuonna 2015, näkyvät sähköisen liiketoiminnan kasvun hedelmät entistäkin voimakkaammin tulosrivillä. Oletettavasti myös osakkeen arvostuskertoimissa.

Mediayhtiö ei ole kaukana tilanteesta, jossa sen digitaalisten palveluiden liikevaihdon kasvu kompensoi täysin painetun median liikevaihdon pudotuksen. Samanaikainen kustannuskuri muodostaa yhtiön tuloslaskelmaan merkittävän vivun ylöspäin, minkä vuoksi osake on tutustumisen arvoinen kohde keskisuurten yhtiöiden kategoriassa.

Alma Median osakkeen nykyhinnoittelu muistuttaa arvo-osaketta. Tämän päivän Alma-sijoittaja saa paitsi verrattain hyväkuntoisella taseella ja tuoreella painokalustolla varustetun mediatalon, myös hyvin edullisesti hinnoitellun option kotimaisen mediamainonnan suhdannekäänteeseen kohti valoisampia aikoja.

Alma Median tuloskerroin eli p/e-luku on heikon tilikauden 2014 ennustetusta tuloksesta laskettuna alle 13, ja mediamainonnan kasvun oraat tuoksuvat jo sieraimissa pitkäkestoisen laskun jälkeen. Erityisesti mediabisneksen herkkyysanalyysi on houkutteleva nykyhetken arvostuskertoimilla: prosentin kasvu kotimaan mediamainontaan kasvattaa Alma Median liikevoittoa 1,6 miljoonaa euroa. Toisin sanoen joka prosentti kohentaa mediayhtiön liikevoittoa noin 6 prosenttia.

Mikäli mediamainonnan suhdanne piristyy edes alkaneen vuoden jälkipuoliskolla, on Alma Medialla nähdäkseni kaikki edellytykset maksaa keväällä 2016 jopa 0,20 euron osakekohtainen osinko. Toteutuessaan se tuottaisi jo 7,1 prosentin osinkovirran nykyhinnoin tehdylle sijoitukselle.

Ennen suhdannekäänteen toteutumista Alma-sijoittaja saanee reilun osinkovirran myös tulevana keväänä, sillä mediatalon suuromistajien taskuja tulee täyttää hilujen sijaan suurin setelein, jotta takki auki tehtyjen nurkanvaltaussijoitusten alaskirjauksilta voidaan välttyä.

Osakehinnoittelun tunnusluvut:

kurssimuutos 2014: -10,7 %
p/e 2015e: 12,8
osinkotuotto: 5,3 %

Olvi 

Olvi on pitkän aikavälin track recordia tarkastellen selvä kasvuyhtiö, jota ei ole mielestäni enää pörssihinnoittelulla pilattu. Juomayhtiön osake kävi kolkuttelemassa 30 euron haamurajaa vuosi sitten, kun Angry Birdsin siivet näyttivät vielä kantavilta.

Sittemmin pahin huuma on lintuparven ympäriltä haihtunut, ja Olvin osake olikin viime vuoden heikoimmin kehittyneitä keskisuuria yhtiöitä 26,3 prosentin kurssilaskullaan. Alkuvuonna 2015 Olvilla on käyty kauppaa alle 21 euron osakekohtaisen hintatason.

Tänään Olvin osake ei ole tuloskuntoon ja sen kasvunäkymiin nähden järkyttävän halpa, mutta kohtuuhintainen. Historiallisesti yhtiön osake on ollut hieman kalliinpuoleinen, ja Olvia onkin löytynyt pääsäännön mukaan vain allekirjoittaneen jääkaapista. Nyt osake on jälleen palannut aktiiviselle seurantalistalle hinnanlaskun johdosta.

Huomionarvoista on, että osakekurssin romahtaminen viimeisten 12 kuukauden aikana ei selity kovin vaivattomasti yhtiökohtaisilla tekijöillä – Olvi nimittäin arvioi edelleen, että tilikauden 2014 liikevoitto säilyy vuoden 2013 hyvällä tasolla. Tänään laadukasta liiketoimintaa saa siis selvästi huokeammin arvostuskertoimin kuin vuosi sitten.

Halpatuotteiden eli niin sanotun private label -segmentin kasvusta sekä suomalaisten poliitikkojen himoitsemasta sääntelyviidakosta ja veronkorotuksista huolimatta markkinoilta löytynee jatkossakin tilaa innovatiiviselle ja ketterälle toimijalle, kuten Olville. Myös alkoholipoliittisesti kannustetut Viron-reissut pelaavat Olvin pussiin, sillä yhtiö omistaa siellä paikallisen markkinajohtajan.

Viime vuoden jälkipuoliskolla osa sijoittajista panikoi liioitellusti Valko-Venäjän heikentyneitä talousnäkymiä ja mahdollista valuutan devalvaatioriskiä. Valko-Venäjän osuus Olvin liikevaihdosta on neljännes ja liikevoitosta kolmannes, joten riskitöntä yhtiön toiminta ei kyseisellä markkinapaikalla ole.

Uskon Olvin bisneksen kuitenkin kehittyvän Valko-Venäjällä edelleen suotuisasti viime vuosineljännesten tapaan, ja yhtiön olevan myös varsin hyvin positioitunut mahdollista devalvaatiouhkaa vastaan. Mikäli valuutta heikentyisi merkittävästi, voisi Olvi viedä tuotteitaan maasta entistäkin kilpailukykyisemmin esimerkiksi Venäjälle.

Kun Olvin osinkotuotto on kohonnut osakekurssin luisun myötä yli kolmeen prosenttiin, on perusteltua kysyä, mistä pörssistä löydät kasvukykyisen virvoitusjuomateollisuuden yhtiön edullisemmalla arvostustasolla?

Osakehinnoittelun tunnusluvut:

kurssimuutos 2014: -26,3 %
p/e 2015e: 13,4
osinkotuotto: 3,1 %

Edellä listatulle kaksikolle on yhteistä vankalla perustalla suhteessa kassavirtaan ja osingonjakosuhteeseen oleva osinkotuotto, verrattain vahva taserakenne sekä selvät edellytykset positiiviseen tuloskäänteeseen vuonna 2015. Villin kortin statusta korostaa, että sijoittajat eivät kollektiivisesti vielä usko kaksikon paraneviin lähitulevaisuuden näkymiin, sillä molempien osakekurssit laskivat vuonna 2014.

Kirjoittajan sijoituskirjoja Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen (2012, 233 s.) ja Hajauta tai hajoa (2013, 311 s.) voi tilata signeerattuna ja/tai omistuskirjoituksella.

https://www.nordnet.fi/palvelut-ja-tuotteet/sijoittamisen-tukena/sijoituskirja.html

Kirjoittaja lähipiireineen ei omista tekstissä mainittujen yhtiöiden osakkeita kirjoitushetkellä. Arvostuskertoimet on laskettu Alma Median kohdalla kolmen analyytikon konsensusennusteista ja Olvin kohdalla Inderesin ennusteista. Blogi ei sisällä sijoitussuosituksia, eikä kirjoituksen tarkoituksena ole laatia tekstissä mainituista yhtiöistä tai edes niiden osista sijoitusanalyysiä, taikka antaa osakkeesta suositusta tai tavoitehintaa. Kirjoittajaa voi seurata myös Twitterissä (@JukkaOksaharju).

Photo credit: Thomas Hawk / iWoman / CC BY-NC

Jukka Oksaharju
Jukka Oksaharju
Osakestrategi, Nordnet Suomi

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

guest
5 Kommentti
vanhin
uusin tykätyin
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit
Nimetön
Nimetön
05.01.2015 12:21
Oksaharju aiheutti valtavan nosteen Alma Median kurssiin, hyvin toimittu.
Nimetön
Nimetön
05.01.2015 21:24
Moi Kysyisin, oletko tutustunut mattel yhtiöön? Voitko antaa analyysia. Kiitos etukäteen.
Nimetön
Nimetön
08.01.2015 00:00
Valkovenäjähän devalvoi.:-P Asia tehtiin vähän salaa, mutta asiasta kyllä löytyy tietoa netistä ihan riittävästi. esim seuraamalla http://charter97.org/en/news/ sivustoa. Jonoja rahanvaihtopisteissä oli joulun aikaan aika tavalla.
Nimetön
Nimetön
Vastaa  Nimetön
08.01.2015 00:10
Homma meni siis siten, että laitettiin exchange fee eurojen myynnille, Pankit käytännössä ostivat euroja lähellä keskikurssi + exchange fee. eli tehtiin salaa 30% devalvaatio. Nyt sitä sitten viedään piilosta näkyviin siten, että exchange feetä pienennetään askel kerrallaan ja samalla nostetaan keskikurssia. Koko maa on ihan sekaisin ja kaikki on ihan kypsiä. Minskissä oli kyllä ihan hauska viettää joulua.
Nimetön
Nimetön
09.01.2015 16:47
Almalle sitten seuraava negari?Jotenkin tuntuu,että Oksaharjulla hämmästyttävä kyky löytää pörssin alisuoriutujat,ja liiketoimintaongelmaiset yritykset.

Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaat tarjoukset ja tuoreet uutiset sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.

Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Tilaa
Tilaa uutiskirje.
Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.








Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
Tilaa uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat parhaimmat tarjoukset, tuoreimmat uutiset ja kutsut tapahtumiin sähköpostiisi 2–3 kertaa kuussa.
Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.
Tilaa
close-link
Haluatko olla mukana testaamassa uuden palvelumme Beta-versiota? Ilmoittaudu testaajaksi tästä:
Ilmoittaudu testaajaksi

Huomioi, että antamasi sähköpostiosoitteen tulee olla sama, jonka olet rekisteröinyt nordnet.fi -palvelun kohdassa Salkku > Asetukset > Yhteystietoni.