Siirry pääsisältöön

Yritysjohtajat politiikassa

Viime aikoina yritysjohtajat ovat olleet näyttävästi esillä politiikassa. Yritysjohtajien omat odotukset ja tavoitteet ovat luonnollisesti olleet kovat, mutta usein vaikuttaa siltä, että taitavakaan liike-elämän ammattilainen ei politiikassa pärjää. Mistä tämä johtuu ja minkälaista tuhoa yritysjohtaja voi varomattomuutensa ansiosta aiheuttaa?

Tämän aiheen käsittelyyn löytyy varmasti minua taitavampia ja osaavampia ihmisiä, mutta tässä seuraa maallikon huomioita aiheesta. Tehdään nyt ainakin tämä selväksi: politiikka on täysin eri pelikenttä kuin liike-elämä. Nöyryys tämän sisäistämiseksi on saattanut jäädä joiltain viime ajan esimerkeiltä liian vähälle huomiolle.

Politiikan tavoitetila on liike-elämää monimutkaisempi

Kun yritysmaailmassa voi, ja tietyin ehdoin tuleekin keskittyä osakkeenomistajien tulevien voittojen maksimointiin, politiikassa tavoitteet ovat moninaisempia. Demokratian tavoite pitäisi kai olla kansalaisten kollektiiviseen tahtotilaan perustuva, mutta myös objektiivisen tiedon tukema, “maan hyvä“. Tällainen tavoite on kuitenkin jatkuvasti muuttuva, vaikeasti määritettävissä ja usein ristiriitainen (tahtotila voi objektiivisen tiedon valossa olla maalle haitallinen).

Kansalaisten tahtotilan hahmottaminen onkin kuin keiton jatkuvaa keittämistä. Se elää jaa kehittyy koko ajan. Vaikka taitava poliitikko aistisi vahvimman tuen omaavat lakimuutokset, ne voivat maan parasta ajatellen olla väärät. Mikäli havaittu tahtotila ja objektiivinen tieto olisivatkin linjassa, tilanteet muuttuvat. Joskus päivässä. Tällaisesta jatkuvasta sekamelskasta selviäminen vaatinee jonkinasteisen poliittisen kutsumuksen. Halu ajaa maan parasta, parhaan kykynsä mukaan.

Tai sitten oman edun tavoittelua, mistä demokratian arkipäivää olevat poliittiset nimitykset ja kaikenkarvaiset lehmänkaupat todistavat. Lisäksi uudelleen valituksi tuleminen, eli mahdollisimman monen aiheen suosituimmaksi edustajaksi pyrkiminen lienee jokaisen poliitikon agendalla. Voi olla, että politiikassa vierailleet liike-elämän ammattilaiset harvemmin kaipaavat sinne takaisin. On helpompia ja nopeampia areenoja missä pärjätä.

Muita eroavaisuuksia

  • Päätösvalta. Liike-elämässä päätösvalta pohjautuu muun muassa hierarkiaan. Politiikassa tällaista lähtökohtaa ei varsinaisesti ole. Ellei lakialoitteella ole kannatusta on samantekevää, istutko hallituksessa ministerinä sitä ehdottamassa.
  • Aikajänne. Liike-elämästä tutut virstanpylväät ovat ensimmäiset 100 päivää, vuosineljännes ja vuosi. Näyttöä pitää syntyä nopeassa tahdissa. Suomalaisessa politiikassa vastaavat virstanpylväät ovat 4 vuotta, 6 vuotta ja sukupolvi. On selvää, että tavoitteet toteutuvat politiikassa eri kellotaajuudella kuin liike-elämässä.
  • Menestyminen. Työelämässä konkreettista tulosta pitää syntyä, oli se sitten projektin nopean toteuttamisen, johtamisen laadun tai kannattavuuden muodossa. Poliittista tulosta onkin sitten vaikeampi arvioida, varsinkin jos sitä mitataan maan kannalta “oikeiden tekojen” muodossa. Käsityksiä maan kannalta oikeista teoista on yhtä monta kuin äänestäjiä.
  • Vaivanpalkka. Liike-elämässä suhteellisen helposti todennettavasta, hyvin tehdystä työstä maksetaan rahallinen korvaus (bonus, palkankorotus), vaikka toki esimerkiksi myös urakehityksellä ja kollegoiden arvostuksella on iso merkitys. Politiikassa työn laatua on vaikea arvioida ja bonukset tulevat lähinnä uudelleen valituksi tulemisen, mielivaltaisten etuisuuksien ja mahdollisen ministeriyden muodossa.

Trumpin ilmentämä esimerkki

Virkaanastujaisten jälkeen Yhdysvaltojen uusin presidentti on, bisnesmaailman arvoihin pohjautuen, tehnyt sarjan nopeita (joskin väliaikaisia) päätöksiä ja siten synnyttänyt otsikoita ja “näyttöä” siitä, että nyt tapahtuu (olkoonkin että monien mielestä vääriä asioita). Näyttää siltä kuin Trump uskoisi johtavan Yhdysvaltoja yrityksen tavoin, päättäväisesti ja hallituksen (eli äänestäjien) suomin valtuuksin.

Ottamatta kantaa presidentin agendaan, ongelmia syntyy kun äänestäjät sekoittuvat Trumpin mielessä yritysmaailmasta tuttuun eturyhmään, eli osakkeenomistajiin. Kun osakkeenomistajilla on vain yksi odotus, äänestäjillä niitä on monta. Jos maan johtaja lähtee toteuttamaan liian suppeaa agendaa, viitsimättä sen enempää huomioida myös itselleen vieraita näkemyksiä, lopputulos ei voi olla muuta kuin täydellinen epäonnistuminen. Sekä omien, että muiden intressien osalta.

Korjaamatonta vahinkoa?

Amerikan yhdysvaltojen osalta Trumpin presidenttiys on mahdollisesti jo aikaansaanut korjaamatonta vahinkoa. Trump on onnistunut murentamaan presidentin viran arvovaltaa siinä määrin, että tuhannet virkamiehet ovat ryhtyneet avoimeen kapinaan maan presidenttiä vastaan. Ei ihan heti tule mieleen milloin näin olisi viimeksi käynyt.

Joka tapauksessa syyllinen tässä ei ole liike-elämästä opittu arvomaailma, vaan Trump itse.

Markkinat

Trumpin protektionistinen, rajat fyysisesti ja kaupallisesti sulkeva politiikka saattaa lämmittää hetken, mutta keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä Yhdysvaltojen talous tulee jäähtymään (kuuntele perustelut rahapodin Trump – spesiaalista täältä).

Myös tästä syystä riskit markkinoilla ovat nyt entistä suuremmat. Määrätietoisen pitkäaikaissäästäjän ei kannata tästäkään välittää, mutta isompia hankintaeriä kannattaa nyt jos koskaan hajauttaa ajallisesti.

 

Mitä mieltä sinä olet? Mistä sinä haluaisit näkökantoja? Kirjoita kommentti tai ota yhteyttä. Minut tavoittaa sähköpostitse osoitteesta martin.paasi@nordnet.fi, Twitteristä tunnuksella @MartinNordnet ja puhelimitse numerosta 050 5918292. Kuvan lähde: Adobe Stock.

Etkö ole vielä Nordnetin asiakas? Tule asiakkaaksi tästä.

Alla olevassa kommenttikentässä voit kommentoida tämän blogikirjoituksen sisältöä ja lukea muiden jättämiä kommentteja. Kommenttien sisältö ei edusta Nordnetin mielipidettä. Nordnet ei tarkista kommentteja ennen niiden julkaisemista, mutta poistamme epäasialliset kommentit, jos sellaisia esiintyy. Jos haluat tietää lisää siitä, miten Nordnet käsittelee henkilötietojasi, klikkaa tästä.

Subscribe
Lähetä minulle ilmoituksia:
guest
0 Kommenttia
Inline-palaute
Näytä kaikki kommentit

© 2024 Nordnet Bank AB.
Nordnet | Yliopistonkatu 5, 3. krs | FI-00100 Helsinki